Aloitimme tänä kesänä koko perheen yhteisen kesäloman viettämällä päivän Särkänniemessä, jonne hinkumisen lapset olivat aloittaneet suunnilleen tapanina. Hämmentävästi jopa onnesta hihkuva Pikkuveli tuntui olevan perillä Särkän suuremmoisuudesta, vaikka oli viime kesänä vasta 1-vuotias ja taisi koko Särkkä-reissun istua lähinnä leppäkerttujunassa tai rattaissa nukkumassa päiväunia. Koska mennään Särkkään? Onko tänään huomenna? Mennäänkö me nyt sinne Särkänniemeen? Ollaanko me nyt siellä Särkässä?
Ehkä punapään mieleen on painunut muistijälki viime kesän huvipuistopäivän iloisesta tunnelmasta ja pulleisiin nyrkkeihin tarttuneesta hattaran haituvasta, isompien lasten vouhotuksesta ja jännittävästä, odottavaisesta meiningistä. Itsekin muistan omasta lapsuudestani jopa Särkkä-rannekkeideni värit sekä erityisen suuren pettymyksen kerran päivän rannekkeen sattuessa olemaan ihanan vaalean lilan sijasta ankea harmaa.
Omasta rannekepettymyksestä onkin hyvä ammentaa ymmärrystä ja empatiaa tämän päivän Särkkä-vierailuihin, jotka ovat täynnä lasten jännityskohkausta ja suuria odotuksia, kuten Saanhan mää oman, IHAN IKIOMAN hattaran, ihan sellasen oman, josta muut ei syö? Ja saanhan mää juoda siitä Koiramäen kaivosta kolme litraa vettä? Ja pääsenkö määkin viikinkilaivaan, äiti pääsenhän mää viikinkilaivaan? Saanko mää sellasen tarran siitä onginnasta? Saanko mää sitten ajaa KAUAN sitä lossia? sekä romauttavia pettymyksiä, kun pituus ei riitä kauan haaveiltuun Pikkuviikinkiin.
Parin vuoden aikana olen kehittynyt pikkulasten retkipäivien luotsaajaksi, joka lasten lisäksi vetää perässään isoa varakelallista pitkää pinnaa. Hihna ei lopu kesken vielä kolmannenkaan pehmiksen kaatuessa syliin tai erään puistoilijan kadotessa porukasta tunniksi yritettyään ensin pummilla sisään Koiramäkeen. Jouheasti pinnaa riitti loputtomasta kelasta myös naaratessani Koiramäen lossilammesta juuri sitä lasta, jonka vaihtovaatteet unohtuivat eteisen portaille. Ei tässä mitään. Ei se haittaa hei. Skitsoilu ei auta mitään ja onneksi Hipillä sattuu olemaan superkyky pukea lapsille kolme kokoa liian pieniä tai isoja vaatteita.
Hyvä ja iloinen ätmös AIKUISILLA onkin ehkä tärkein ja paras vinkki saada mistä tahansa kesäretkestä lapsille onnistunut reissu. Kaikki aikuisten väliset napinat ja valitukset ja kuluneet Mitä-mää-sanoin-jäkätykset kannattaa jättää himaan tai olla lähtemättä. Mukava pitää olla, kaikille. Jäätelöt tippuvat maahan ja tyypit tippuvat suihkulähteisiin, reput ja osa joukosta unohtuvat jokaiselle pysähdyspaikalle. Riemusta pakahtuville ja jännityksissään häslääville retkeläisille on tapana sattua kaikenlaista. Muistan edelleen, kun Legolandiassa huuhtoessani kultaa loiskautin kaikki likaiset vedet uusille kesähousuilleni -itseasiassa en muista koko Tanskasta yhtään MITÄÄN MUUTA kuin itseni nolona itkemässä kylmässä vedessä kastuneita vaatteitani. Vihasin matkamuistoksi saamaani muovista mitalia, joka huuhtomistani kultahipuista prässättiin. Paskin matkamuisto ikinä!
Toinen hyvä vinkki on ottaa vähän vaihtovaatteita mukaan! Jos vaihtovaatteet on mukana, ei kenelläkään yleensä kaadu mehut tai kullanhuuhdonnat syliin.
Kolmas hyvä vinkki on osallistua itse actioniin. Pojat iloitsevat aina siitä, jos porukalla teemme jotain koko perheen osallistavaa. Jos puistossa kiipeän mukana telineissä tai pelaan tosissani jalkapalloa, kaikki on aina hauskempaa kuin perus meno, jossa törötän väsyneenä puiston penkillä katsomassa lasten leikkejä vierestä (kuten liian usein teen). Särkässä Poika tykkäsi kaikista eniten laitteista, johon myös aikuiset tulivat innoissaan mukaan. Lempparilaitteekseen hurjapää nimesi Hurrikaanin, jossa kävimme yhdessä monta kertaa kiljuen ja nauraen. Naamastani näkyi, että pelkäsin ehkä 5-vuotiasta enemmän ja se taisi olla kaikista parasta koko Hurrikaanissa.
Eväät! Aina kannattaa pakata reppuun naposteluja, vesipullot ja pillimehuja. Pienet välipalat pitävät pahimmat kilarit poissa ja mielen virkeänä ja evästauko pysäyttää häsellyksen hetkeksi. Kuumina päivinä jano yllättää nopsaan ja huvipuistoissa on usein jonoja myös juomakioskeihin. Koko porukalle voi pakata myös ihan kattavat ateriat mukaan ja syödä omat piknik-eväät, jolloin välttää lounaan jonottelut, ravintolan arpomisen ja säästää rahaa. Särkässä oli uudistettu alueita ja lisätty piknik-mahdollisuuksia. Esimerkiksi pienemmille lapsille suunnatun puuhapuisto Taikarannan yhteydessä oli paljon värikkäitä pöytiä, joista on kiva järvinäkymä Näsijärvelle. Särkässä on myös kärryjä, joihin saa halutessaan vaikka kylmälaukun kulkemaan mukana.
Kavereita mukaan! Iloksemme saimme kesän ekalle Särkkä-reissulle mukaan naapurin varasiskon. Tunnelmaa nostattavan koululaisen kanssa Poika tuntui uskaltavan jopa helpommin kokeilemaan uusia laitteita ja välillä parivaljakko juoksi kaksin jo seuraavaan kohteeseen muun seurueen raahautuessa hitaammin perässä ja jäädessä tuijottelemaan puhuvaa puuta ja kummallisia kukkaistuksia. (Jep, kaikkia autoja ja soivia karuselleja enemmän punapää tuntui olevan kiinnostunut kaikesta omasta mielestäni vähän epäolennaisista ja epävirikkeellisistä asioista…).
Lisäksi naapurin tyttö meni myös Hipin seuraksi esimerkiksi X:ään, johon en itse uskaltanut lähteä ja yllytti minut mukanaan Hypeen. Isommalla porukalla sakkia voi vähän jakaa eri paikkoihin, jolloin kaikkien ei tarvitse töröttää odottelemassa muita -etenkin kun porukassamme oli pienten laitteisiin menijä puun tuijottaja ja laitteisiin menijöitä. Erityisen hyvä on myös, jos saa mummon tai kummin tai ystävän tai ihan vaan jonkun extra-aikuisen mukaan!
Viimeisen vihjeen voin tulostaa itselleni mukaan ensi kerralla, ihan jokaiselle retkellemme. Ei kannata usuttaa ja maanitella lapsia jatkuvasti laitteisiin tai vastaaviin, vaan antaa pienten ihan rauhassa tutustua ja tehdä valintoja. Jos retkeläiset eivät uskalla mennä johonkin tai haluavat muuten vain haltioituneena tuijottaa puhuvaa puuta noin kahden tunnin ajan tai ajaa Kanttiautoilla kerta toisensa jälkeen noin sata kertaa, niin ehkäpä voi heidän antaa tehdä niin. Että jos se on parasta, mitä toinen tietää, niin ajakoon!
Viimeksi meikä kyllä taas sortui kerta toisensa jälkeen usuttamaan ja maanittelemaan Mennäänkös vaikka tohon Crazy Bussiin nyt, sää voi kiipeillä kotonakin kalliolla (!?) ja sää oot nyt tuijottanut sitä puuta aika pitkään, mennäänkö vaikka Tattiralliin…EIKÖ VOISI TOISEN VAAN ANTAA MENNÄ JA TEHDÄ MITÄ HALUAA!? Hauskaahan tänne tultiin pitämään, eikä pakottamaan CrazyBussiin. (Talking about crazy…)
Esikoisen kanssa lipsuin tässä samassa asiassa myös, ehkä jopa pahemmin: Särkässä yllytin ja maanittelin, koska hän on itse jo uskaltautunut aika hurjiin laitteisiin ja nauttinut niistä kovasti, niin sain mystisen pakkomielteen yllyttää Poikaa aina seuraavaan ja seuraavaan. Mennäänkö Viikinkilaivaan!! Typerää maanitusyllytystä, jota teen ehkä siksi, että haluan itse hänen kanssaan laitteisiin ja lisäksi luulen hänen innostuvan niistä ja saavan rohkeutta. Mutta pikkuhiljaa olen huomannut harkitsevaisen tyypin menevän uusiin laitteisiin, kun itse yhtäkkiä päättää niin tehdä ja kun haluaa itse mennä. Eikä koko päivän jankuttamisen seurauksena Mennään Tukkijokeen, lähe mun kanssa Tukkijokeen, Se ei oo yhtään paha se Tukkijoki. MITÄ HELVETTIÄ! Miten raivostuttavaa!
Ja tähän vielä lisäyksenä, maanittelullani ei edes mitään logiikkaa: Pojan ollessa menossa naapurin tytön kanssa moottoripyörävuoristorata MotoGeehen, juoksin perään ja KIELSIN menemästä. Hei hei herranen aika se on nyt kyllä ihan liian jännä, siihen te ette voi mennä. Että näin.
Ehkä lapseni voisi seuraavalla kirjoittaa nämä vinkit, niin oikeasti tulisi kaikille kivoja Särkkä-reissuja ja kesäretkiä!
Ja vielä… itse olen Särkkä-reissuilla ja kesäretkillä antanut pinnan varakerän vaikuttaa myös lasten kreiseihin toiveisiin ja herkutteluihin. Olen ostanut isoveljensä vieressä hädissään kurkottelevalle 1-vuotiaalle myös itsensä kokoisen hattaran ja katsellut vierestä tahmaista touhua kunnes olen kantanut koko hattaran vessaan kaivaakseni sen sisältä tyypin takaisin ihmisten ilmoille.
Jep, välillä meinaa vähän lipsua, mutta kun aina yrittäisi muistaa, että kesän huvipuistoretket ja perheen kesäreissut ovat lapsille odotettuja tähtihetkiä, joista saa pienellä skarppaamisella kaikille ikimuistoisia ja ratkiriemukkaita kokemuksia. Joiden takia sinne yleensä mennäänkin, pitämään yhdessä hauskaa.
Olkoonkin se sitten hattarapäissään puun tuijottamista, eikä yhteenkään laitteeseen menemistä. Yritetään arvostaa sitäkin. Varakela messiin ja pari tuntia puhuvaa puuta, meneehän se kesä siinäkin.
Kärsivällisiä ja ihania kesäretkiä kaikille!
*Perheemme on saanut Särkänniemeltä kausikortit Särkänniemeen!
Lue myös Salamatkustaja-blogin osuva kirjoitus Vanhempi, tsemppaa huvipuistopäivänä!
Muita vinkkejä lapsiperheille:
Mahtavia Tampere-vinkkejä lapsiperheille
Ihana kesäretki! Mutta mulla olis erilainen postaustoive, voisitko kertoa teidän vessasta ja kaakeleista? Miten on kaakelimaalit pysyneet seinissä? Meillä remppaa edessä, mutta mistään ei löydy kunnon juttua siitä ovatko ihmiset olleet kaakelimaaleihin tyytyväisiä vielä parin vuoden jälkeenkin…
Voisin koittaa jossain vaiheessa postata asiasta, mutta nyt pikaisesti lomalta huikkaan. Meidän vessaa ei ole maalattu kaakelimaaleilla, vaan tavallisella maalilla. Hyvin on pysynyt, tosin tilassa ei suihkutella, vaan käytetään vaan lähinnä lavuaaria, eli seinät eivät kastu jatkuvasti tms (kuten esim suihkussa jne). Ollaan oltu tyytyväisiä ja tilanne näyttää samalta kuin pari vuotta sitten (silloin oli kulunut vuosi maalauksesta, tässä postaus ”Vuosi kaakelimaalauksesta”
http://www.asikaine.fi/vuosi-kaakelimaalauksesta-ja-perse-episodi/
Toivottavasti tästä on jotain apua!
Ei pitäisi taas Asikaista lukea lasten nukutusvuorolla, kun pieni pää nousee sieltä tyynystä: ”Äiti, miksi sää hytkyt siinä?”
Mutta kiitos tästä, aiomme suunnata näillä neuvoilla Särkänniemeen, nyt kun ollaan tänne Tampereelle kerta muutettu. ?