– Äiti miten tää auto saatiin sitten ulos sieltä autokaupasta?
– No mää ajoin tän sieltä ulos.
– Ostikko sää tän rahalla?
– Eiku mun isä osti tän mulle. Rahalla.
– Niin ukki?
– Ei kun mun oma isä.
– Niin mun isi.
– Eiku mun isi, eli sun paappa, josta mää oon kertonu sulle. Sun isoisä.
– Mutta missä se mun paava nyt on?
– No sitä ei enää oo.
– No mutta mää haluan mennä sen mun paavan luokse.
– No sitä on vähä vaikee selittää, sitä paappaa ei enää oo.
– Aijaa miks? Missä se on?
– Muistatko kummää kerroin, että sää oot tavannut sen sun paapan kun olit ihan pieni, mutta nyt sitä ei enää ole… Ku sitä vaan ei nyt enää oo..se on menny.. varmaan taivaaseen..pois.
– Noni, voidaanko me nyt mennä sen mun paavan luokse?
– No ei oikein, kun se on siellä taivaassa.
– Voidaanko me mennä lentokoneella sen luokse?
– No ei sinne ei oikein pääse..
– No mutta mää voin lentää sinne taivaan tuuliin vauvan kanssa.
– Niin voidaan me ajatuksissa ja tarinoissa välillä lentää sinne sen luo, muttei me ihan oikeesti päästä sen luokse.
– No mutta mää haluan soittaa sille mun paavalle.
– Ei sille oikein voi soitella!
– Annappas se sun puhelin äiti mää haluun soittaa paavalle.
– ..
– Äiti!?
– ..kun sillä paavalla ei nyt oo puhelinta. Kun se ei tavallaan oo enää olemassa. Tai on se aina olemassa mun mielessä. Ja jutuissa.
– Ai pierujutuissa?
– No etenki niissä.
– Mutta mulla on nyt ikävä sitä mun paavaa.
– …no niin on mullaki.
– Aha miks?
– …
– Äiti!
– ….
– Äitiii! Mikset sää vastaa?
– …
– Äitiii!
-…
– Vastaa! Miksää niistät? Äiti!
– No mitä?
– Mitäs jos mää vaan olin sen mun paavan kanssa ennen ku mää synnyin sieltä sun mahasta. Ku mää olin ihan pieni.
– ….
– Äiti?
– …
– Osaatko sää ajaa tätä autoo?
– Joo. Osaan mää.
– No hyvä. Miksi tuossa liikennemerkissä on että pee?
– Koska tässä on nyt parkkipaikka.
– Osaatko sää ajaa parkkipaikkaan tän auton?
– Osaan mää. Mää oon kuule huomattavasti parempi parkkeeraan ku esimerkiks sun isäs.
– Ai se paava?
– Ei ku sun isi. Mää oon parempi parkkeeraan ku sun isä, koska se sun paava opetti mulle.
– ..äiti miksi sää niistät?
– …
– Äiti, osaatko sää nyt parkkeerata?
– Osaan mää.
– Selvitäänkö me tästä äiti selvitäänkö?
– Selvitään. Kyllä me selvitään. Tässä tää ny on ruudussa.
– Ai jaa, missä ruudussa? Missä se on nyt se liikennemerkki, jossa on se pee mää en nää sitä. Onko se taivaassa se pee?
Hyvää Isänpäivää kaikille!
No niin. Nyt häätyy minunki niistää.
Olipas ihana kirjoitus! Ja täysin irrallisena huomiona: mun kämpässä on varmaan jotain allergisoivaa siitepölyä tai jotain kun noi silmät vetistää ihan yhtäkkiä.
Voi 🙁 ”miksei sen luo voi mennä” sydän särkyy.
<3 !
Voi, en ollut ehtinyt ajatella vielä näin pitkälle tuon alle vuoden ikäisen esikoiseni kanssa, jolla on pari vuotta sitten kuollut isoisä. Että tällaisia keskusteluja voi olla (ja toivottavasti on) vielä tulossa. Kiitos kun kirjoitit tämän — tänään on just sopiva päivä muistella heitä menneitä ja ihmetellä millaisia isoisiä he olisivat olleet!
nyyh, ei saa itkettää, ihanasti kirjoitettu
Sydän sulle. Sydän teille. Sydän jokaiselle isille.
Niin samat fiilikset meillä.. Vaikka kysymys meillä kuuluu, että miksi äitin-isi meni pois ennen kuin ehdittiin tavata. Niin ristiriitaset tunteet, kun on iloinen lasten isänpäivästä, ja sitten kuitenkin niin surullinen ja alavireinen tänä mustana marraskuun päivänä kun omaa isää ei enää ole. Ja muuten isäni oli Zeppelin-fani että niin osuvan biisin kyllä laitoit. Meidän mahtavien faijojen muistolle sinne jonnekkin, missä ovatkaan, poissa. <3
Käykää haudalla?
-äiti, minä haluan kutsua isoisän nelivuotisjuhliin mutta eikö se nyt pääse? Kun sillä on kivi? Kun se on kuollut?
-niin, kauniisti ajateltu, että kutsuisit, mutta isoisä ei voi tulla vaikka varmaan mielellään olisi sun juhlissa mukana.
-ikävää, että isoisä ei pääse, koska on kuollut. No jos minä menen katsomaan isoisän kiveä ja laitetaan kynttilä niin ei ole liian ikävä? Sitten isä kertoo isoisästä.
Tyttären syntymällä ja isoisän poismenolla vuosikymmen väliä.
;”(
Niin, sepä se. Ja vaikka oon paapasta Pojalle jonkin verran jutellu, niin silti edelleen tulee vaan nää kysymykset ja tilanteet juuri niin puskista, kauppareissulla punasissa valoissa, ettei oo ehtiny valmistautuun. Ja sitten itkulta ei oikein ees saa vastattua mitään ”ajateltua” vaan tyyliin pyyhkii kyyneleitä ja jankkaa, että ei sitä oo, ei sinne voi mennä, se on menny öö pois. öö pois. ei oo .
Vaikka ei se ihan niin ole.
Samoin! 🙁
NIin. Poika osaa aina niin ihanasti kysyä ja suhtautuakin. Kaikesta!
Niinpä.
Toisaalta siinä on jotain kaunista, kun ikävöi surullisena ja sitten on lasten iloa kakkuineen ja yllätyspaketteineen ympärillä.
Ja joo, tuo biisi. Oon tainnu käydä isän kanssa pariinkin otteeseen Plantin keikalla <3
Niin käydään.
Ihana keskustelu sielläkin!
Ja päivän ekat itkut aamubussissa..
Voi Asikaine kummää täälä itkejja nauran yhtäaikaa!!!
Kyä mää joskus tuun sinne Nekalaajja mää halaan sua niillujaa että meiltä molemmilta menee kylkiluut katki <3 <3 Oot iham paras!
Halaus♡
Meillä on käyty lukemattomat keskustelut aiheesta myös. Sydän särkyy kun toinen kysyy että miks isillä ei oo äitiä vaikka kaikilla muillaki on. 🙁
<3
Ja siis ei ole sama asia mutta mä erehdyin sanomaan tytön kuullen kun radiosta tuli Candle in the wind että eiks tää soinut prinsessa Dianan hautajaisissa, ja nyt on sitten käyty noin kolmekymmentä keskustelua siitä miten se kuoli, kuoleeko prinsessatkin, miksen ollut siellä hautajaisissa, oliko se mun ystävä ja miksei ollut, miten kuolleille voisi lähettää kortin ja miksei mulla ole kuvaa mun puhelimessa siitä Dianasta elävänä eikä kuolleena.
Kaikkea ne miettii, ihanat.
Niin se on, että ne kysymykset tulevat aina ihan puskista. Ja sitten siinä joutuu tosiaan hetken nieleskelemään. 🙁
Hei, mää näin sun miehen isänpäivän aattona Klubilla! Ensin vähän vaan tuijottelin vaivihkaa kauempaa mut sitten menin kysyyn, että ”ooksää Nekalan hippi” ja se myönsi! Käskin lähettää sulle terveisiä. Tästä innostuin niin että sitten loppuillasta kysyin myös yhdeltä hattupäiseltä muijalta, että ”ooksää Asikaine”, mutta se ei myöntäny.
Voi noita miljoonia kysymyksiä 😀 😀 Joihinkin on tosi vaikea vastata ja kyllä olen jo käynyt keskustelut taivaasta ja miten sinne pääsee eikä tosiaan ole helppoa 4,5-v:n kanssa 😀
Hyvä tapa aloittaa päivä :´´D
😀 😀
<3
Halaus sinne myös! <3
JOo, kyllä välillä pitää puida niin syviä, ettei itselläkään oikeesti ole mitään vastauksia ja sitten kun toinen on niin huolissaan ja suruinen siinä vieressä ja kyselee ja miettii..Sydän särkyy!
Joo, eikä sitä kai osaa niitä vastauksia, vaikka kuinka yrittäisi valmistautua.. 🙁
Haha! Hippi on saattanut olla oikea, mutta hattupää ei ;D
Joo, tuntuu, että vaikeusaste nousee koko ajan, kun ikää tulee lisää 😉 Voihan argh. Alan olla pulassa kaikkien viisaiden kysymysten äärellä..
Tää on just tätä. Etukäteen kyllä mukamas tietää, miten pienelle lapselle puhutaan kuolemasta, mitä kannattaa/pitää/saa sanoa ja mitä ei, olla asiallinen ja tunteellinen ja vahva ja heikko samaan aikaan. Ja sit yhtäkkiä kesken iltajugurtin lusikoinnin tyyppi ihan muina kolmivuotiaina kysäsee, että miten se enkeli-mummu siis meni siihen tähteen, meniksääkin isi lentokoneella sinne kun sää veit sille niitä kukkia, ai miten sitä vaan ajatellaan, missä se sitten oikeesti on.
Ja kun ”se oli niin tositosivanha että se eli kaiken elämänsä” on vielä jotenkin kohtalaisesti ilmastu, mutta entäpä muut syyt? Lapselle tuntuu pahalta sanoo että kuoli kun sairastu, kuoli kun auto ajo päin, sit se on vaan semmosta ’sitä ei oo enää öö nyyh öö öö’.