
Kahden päivän festarirupeaman jälkeen sunnuntaina olo tuntui ontolta. Loppua kohden kiristynyt työrutistus tiivistyi lauantain hektiseen ja pitkään päivään, joka lopulta loppuu kuin seinään.
Taika raukeaa. Tuhkimot könyävät kengät kurassa kotiin.
Järkkärit neonkeltaisissa liiveissään availevat portteja viimeisille väneille ja hitaasti kaartaville keikkabusseille. Morjestelevat kuljettajia sekä myyntikojuja purkavia, lihalaatikoita kantavia ruokaduunareita. Roskia kerätään jätesäkkeihin. Radiopuhelimet piippailevat. Vielä ehtii kertoa klassikkovitsejä surisevalla linjalla kyrpä – mulkku – mulkku – kyrpä. Tiluli. Tiluli.
Turvakenkä-reisitaskuhousu-armeija jatkaa loputonta vuoroaan. Purku! Isoissa termareissa painuvat kahvinjämät, eikä kenellekään enää maistu suklaadonitsi.
Ilta viilenee yöksi. Tuhansien juhlijoiden jättämällä hiekkakentällä lojuu ryttääntyneitä kaljatölkkejä, kertakäyttösadetakin riekaleita sekä pysähtynyt hapeton tunnelma, josta voi vahvasti aistia tässä juuri olleen viisituhatta ihmistä.

Ihan juuri äsken.
Maa on vielä lämmin.
Ihmisten jättämässä hiljaisuudessa ei kuule tuulta, ei mitään.

Odotetun huojentumisen sijaan festareiden jälkeinen sunnuntai tuntuu tyhjältä ja haikealta. Muutamien päivien iso työporukka hajaantuu tahoilleen, arki kutsuu. Osa lähtee kotiin, osa oikeisiin töihin, osa jatkaa seuraavaan tapahtumaan, osa lomalle, osa baariin. Noni, eiköhän tää ny sitte ollu tässä!
Viikonlopun työrupeamaan mahtuu niin paljon mukavia työkavereita erilaisissa tehtävissä. Järkkäreitä, kuljettajia, muusikoita, roudareita, toimittajia, managereita, kokkeja, kuvaajia, bäkkärihosteja, ensiavut, tuotantotiimiläisiä, harkkareita, baarimikkoja, turvallisuuspäälliköitä, bändäreitä, poliiseja. Festivaalikansaa, musiikkia ja muuttuvia tilanteita, joiden jälkeen oman työpöydän ääressä tuntuu yksinäiseltä ja hiljaiselta.
Tyhjältä.
Laitan Pistepirkkoja soimaan. Mietin vähän jo häämöttävää kesälomaa.
Pakkaan pannukakkua ja mansikoita evääksi, lähden lasten kanssa puistoon. Poika ottaa mukaan perhoshaavin toivoen ja peläten saavansa kalan. Pikkuveli heittää hellehattunsa maahan ja hieroo mansikan tukkaansa. Hehkuu nauruaan, joka kuulostaa säikähtäneeltä linnulta.
Hyvää kesää kaikille! Muistakaa käydä festareilla!
Kiitos hyvin järjestetyistä festareista! Täytyy siteerata lauantaina kuulemaani kommenttia: ”On ihan epäsuomalainen olo kun en keksi mitään valitettavaa!”. Ensi vuonna uudestaan 🙂
Hei IHANA kuulla, että olit ja viihdyit! Oli kyllä äärimmäisen hyvät hevanderijuhlat! 😀 JEE!! Kiitos tästä!!
Tyks, tyks, Asikaine se osaa maalata kauniiksi kuviksi tilanteen kuin tilanteen. Onko kukaan roskistakaan koskaan kirjoittanut näin nätisti?
Mulla on kyky nähdä roskien sialu ja se johtuu mun taideasiantuntijuudestani! <3