Joka lehdessä mietitään jälleen syntyvyyden alenemista, että mistäköhän taas mahtaa johtua. Uutisista on myös poikinut monia vastineita, joissa noin 30-vuotiaat vanhemmat perusteluineen toteavat, minkä takia esimerkiksi toisen lapsen hankita ei tule kyseeseen sekä mitkä asiat arjessa koetaan haastavina. Työelämä on mennyt silpuksi ja epävarmaksi, töissä on paineita ja duunitahti on muuttunut hektisemmäksi, arki ja kuskaaminen uuvuttavat, parisuhde on ajautunut kriisiin. Tunnistin kirjoituksista tuttuja tuntemuksia.
Itse yleensä sorrun huutamaan leikkauksista ja muusta paskasta, mutta tämän kerran ajattelin yllättää itseni kertaamalla syitä, miksi pikkulapsiaika on meillä mennyt ihan hyvin. Tähän asti. (Koputan puuta!) Kämppähän toki näyttää yleensä pyörremyrskyn pyyhkimältä ja välillä poterosodiksi äityneissä taisteluissa on väsyneenä kiristetty jopa äidinmaidolla, mutta yleisesti ottaen meininki on ollut ihan ok ja voimme kaikki ihan hyvin.
Listasin konkreettisia asioita, jotka ovat omalla kohdallamme selkeästi mahdollistaneet hyvän ja suht rennon lapsiperhearjen. Suurin osa listan pointeista valitettavasti on asioita, joihin ei itse yleensä voi vaikuttaa. Nämä siis eivät ole vinkkejä tai vittuilua, vaan ihan pohdintojani, mitkä tekijät ovat olleet ratkaisevia estämään tilanteemme kriisaantumisen tai esimerkiksi johtaneet siihen, että olemme aikoinaan uskaltaneet haluta toisen lapsen.
Terveys
Olemme olleet koko perhe suhteellisen terveinä kaikki nämä kuusi vuotta. Perus kuumeita, flunssia, muutamia noroja ja paria(!!) polvileikkausta lukuunottamatta olemme kaikki olleet yleisesti aika terveitä koko porukka. (Lisää puun koputusta tähän väliin!) Meillä ei ole valvottu refluksitautien, koliikkien tai jatkuvien korvatulehdusten kanssa ja vauvojen kanssa yövalvomisetkin ovat olleet jokseenkin kohtuullisia. Tai näin ainakin jälkikäteen muistelisin. Mitäänhän en niistä ajoista muista, eh he he.
Raha
Rahaa on. Hoitovapaiden aikaan niukemmin, mutta koskaan ei ole tarvinut ruokakaupassa ihan hirveästi hintoja miettiä tai jättää talvikenkiä ostamatta. Rahan takia ei myöskään ole tarvinut molempien kiirehtiä heti vauvavuoden jälkeen takaisin töihin.
Työt
Tärkeää! Molemmilla on ollut töitä! Hipillä oli koko vanhempain- ja hoitovapaapuljausajan vakkariduuni, joka on aina tavallaan turvannut ja mahdollistanut hoitovapaille jäämisen sekä niiltä palaamisen takaisin töihin. Hipin vakkarityö sekä duuni, jolle jatkuvasti tarvitaan tekijöitä, turvasi myös sitä riskiä, ettei itselläni yrittäjänä ollut äitiyslomien jälkeen työtä, johon olisin voinut palata. Olen aina äitiyslomien jälkeen hankkinut asiakkaat ja projektit alusta alkaen itse, yksi kerrallaan. Onneksi asiakkaita ja hommia on kuitenkin aina löytynyt.
Asiaan vaikutti ratkaisevasti myös tasa-arvoisesti jaetut hoitovapaat, jolloin minun kotonaoloaikani ei venynyt useampaan vuoteen, vaan sain nopsaan taas työprojekteista kiinni.
Pitkät hoitovapaat
Molemmat lapset ovat voineet olla kotihoidossa noin 2-vuotiaaksi asti. Meillä arki on pienten lasten kanssa tuntunut vähän iisimmältä toisen vanhemman ollessa kotona (jos pää ei hajoa kotona olemiseen). Hoitovapaalla oleva on yleensä hoidellut kotiaskareita lasten kanssa, käynyt kaupassa, pessyt pyykkiä tai voinut vähän yrittää huilata, jos yöllä on valvonut lapsen kanssa.
Myöskään lasten sairastumiset eivät ole vaikuttaneet työkuvioihin tai aiheuttaneet yllättävää lisäsäätöä ja stressiä, kun toinen on ollut kotona peruspilarina. Toki nyt molempien ollessa töissä, joudumme kuumemittarin piipatessa miettimään, kumpi voi jäädä kotiin hoitamaan potilasta.
Tasa-arvoisesti jaetut hoitovapaat
Olemme puolittaneet vanhempainvapaat ja hoitovapaat tasan. Kumpikaan ei ole joutunut olemaan (tai saanut olla) neljää vuotta kotona lasten kanssa. Ensimmäisen lapsen kanssa minä olin puolitoista vuotta kotona ja Hippi sen jälkeen vielä puoli vuotta. Toisen lapsen saatuani minä puolestani palasin töihin noin puolen vuoden vanhempainvapaan jälkeen ja Hippi vuorostaan oli sen jälkeen kotonapuolitoista vuotta, kunnes nuorempikin lapsi aloitti päiväkodin.
Tasa-arvoisesti jaamme myös lasten- ja kodinhoidon muutenkin, se helpottaa elämää.
Joustava päiväkoti ja sopimuspäivät
Molemmat lapset ovat olleet päiväkodissa sopimuspäivillä, eli 3-4 päivää viikossa. Viikko tuntuu perheen pienemmille (ja myös itselleni) kevyemmältä, kun yleensä vain kolmena aamuna lähdetään tohinalla töihin ja hoitoon. Muina päivinä voi aamupalan syödä sohvalla, lueskella lehdet, kyllästyä, ottaa chillisti ja lähteä hitaasti puistoon tai muskariin. Myös eskarilainen iloitsee muutamasta vähän lyhyemmästä eskaripäivästä ja voimme tehdä vaikka iltapäivällä retken uimahalliin.
Arkivapailla yritän Pikkuveljen kanssa hoitaa pyykkejä, ruokaostokset ja kokkailuja, niin kaikki kotiaskareet eivät jää illoiksi tai ole pois viikonloppujen yhteisestä ajasta.
Iso plussa myös siitä, että tällä hetkellä sekä päikky että eskari ovat lyhyiden etäisyyksien päässä, joten kuskaamiseen ja hakemiseen ei mene työpäivinä tuskaisen paljon aikaa. Päiväkotimme myös yrittää joustaa muuttuvissa työaikatauluissa ja päiväkoti on muutenkin suuri tuki sujuvassa arjessa. Sata kiitosta ja jouluna pullo punaviiniä heille.
Osa-aikaisuus ja lomat
Kolmipäiväinen viikko on ollut mahdollinen, koska yrittäjänä voin itse määritellä työaikani. Muuta hyvää yrittäjyyden ja äitiyslomien yhdistämisessä en oikeastaan ole nähnyt -päinvastoin-, yrittäjyys ja äitiysloman yhdistäminen on itseasiassa melko perseestä ja kallista (asiasta kiinnostuneet: kannattaa katsoa esimerkiksi Jenny+ -jakso, jossa käsitellään mm. äitiysloman hintaa yrittäjälle tai lukea aiheesta kirjoitettu artikkeli Olisiko vauva konkurssi)
..mutta tosiaan, ei pitänyt sortua vinkumiseen, vaan kerrankin kirjata hyvät asiat: parasta yrittäjyydessä on vapaus, myös pikkulapsiaikana. Kaiken hyödyn vapaudestani olen kyllä näinä vuosina repinyt. Pikkuveljen kohdalla yritimme Hipin kanssa jakaa osa-aikaisuutta siten, että molemmilla olisi ollut nelipäiväinen työviikko, jolloin kummallakin olisi vuorollaan ollut yksi arkivapaa. Nelipäiväinen viikko ei kuitenkaan käynyt Hipin työnantajalle, joten päädyimme lopulta siihen, että minä teen nyt kolmipäiväistä ja Hippi täyspäiväistä työviikkoa.
Olemme myös mahdollisuuksien mukaan pitäneet koko perheen kesälomia, pääsiäislomia, joululomia ja pidennettyjä viikonloppuja, jotka ovat antaneet hyvin happea ja voimia taas arkiseen säätämiseen.
Isovanhemmat ja ystävät
Isovanhemmat ovat alusta asti mahdollisuuksien mukaan osallistuneet lasten hoitoon. Välillä mummo on yövuoron jälkeen ajanut ottamaan koppia lapsista, jotta olen päässyt työmatkalle ja olemme myös päässeet kaksin ulos syömään, juhliin, mökille ja matkoille. Isovanhempien läsnäolo auttaa muutenkin arkea: he antavat tukea ja neuvoja ja tekevät lasten elämän onnellisemmaksi.
Myös Hipin siskot ja ystävämme ovat hoitaneet paljon lapsiamme ja siten helpottaneet arkeamme. Kunniamaininnan ansaitsevat muutenkin kaikki ystävät, jotka edelleen kyläilevät ja ovat yhteyksissä, vaikka meistä on tullut vähän väsyneitä.
Vertaistukiverkosto ja ystävät
Olen usein kertonut esikoisen vauva-aikana neuvolasta löytämästäni ”mammaryhmästä”, jolla oli lopulta iso merkitys vauvavuoteemme. Näimme äitiporukalla paljon ja jaoimme murheita valvomisesta välikausihaalariin ja imetyksestä sormiruokailuun. Kyseisellä vertaisporukalla oli varmasti vaikutusta omaan mielenterveyteeni ja tapaamiset rytmittivät viikkoja, joina muuten olin paljon yksin vauvan ja ajatusteni kanssa.
Nyttemmin naapurustomme lapsiperheet on iso tuki arjessa. Puistossa puimme nuhat ja kuumeet ja nuhakuumeet. Väsymiset, työhuolet, vakavat sairaudet, jaksamisen ja kyllä sekin jo jotain auttaa, kun joku seisoo vieressä ja kysyy Voinko mää tehä jotain? Tarvitteko jotain vaikka kaupasta?
Naapurit ottavat myös koppia lasten hoidosta ja arkisten angstien lisäksi naapurustossa jaetaan myös ilot. Koiran nimppareiden kunniaksi leivotaan pannaria, pihakirppiksessä ostetaan naapurista vanhat lelut ja uutena vuotena kokoonnutaan koululle ampumaan yhdessä raketit. Porukalla kaikki on kivempaa ja mukana meiningissä voi kyhjöttää, vaikka jollain aamu ei olisikaan mennyt ihan putkeen.
Siinäpä ehkä järkäletekijät meidän ruuhkavuosiarkemme sujumiseen. Kaikki oikeastaan asioita, joista yhdenkin puuttuessa lasissa alkaa läikkyä. Isoja asioita ja valitettavasti lopulta myös aika sattumanvaraisia.
Johtopäätöksenä lähtisin kansallisessa lapsistrategiassa edistämään ja pohtimaan seuraavia asioita:
– tasa-arvoisemmin jaetut hoitovapaat helpottaisivat äitien työllistymistä, vähentäisivät nuorten naisten pätkäduuniputkia ja syrjimistä työmarkkinoilla sekä estäisivät äitien jumahtamista kotiin pitkäksi aikaa. Tasa-arvoisemmin jaetut hoitovapaat edesauttavat lastenhoitovastuun jakautumista tasaisemmin myös vanhempainvapaiden jälkeen
– työelämä pitäisi saada joustavammaksi pikkulapsiperheille! Esimerkiksi normalisoimalla osa-aikaisuuksia sekä joustavia työaikoja, laatimalla työnantajille velvotteita ja kannustimia pikkulapsiperhejoustoihin. Myös yrittäjyyden ja vanhempainvapaiden yhdistämistä tulisi helpottaa.
– päivähoitopalveluihin pitäisi panostaa erityisen paljon! Päivähoitoratkaisujen tulisi olla mahdollisimman joustavia, hyvien ja kätevien kulkuyhteyksien päässä sekä luonteeltaan ja ryhmäkooltaan sellaisia, että päivähoitoon voi hyvillä mielin viedä vaikka 1-vuotiaan tietäen, että hänestä ehditään pitämään huolta muutenkin kuin pitämään lapsi hengissä (SIIS MIKSI TÄTÄ PÄIVÄHOIDON YHTEYTTÄ LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTIIN EI NÄHDÄ TAI HALUTA NÄHDÄ??)
– Ja subjektiivista päivähoito-oikeutta ei tule rajata! Se on lasten oikeus.
– neuvolapalveluihin tulisi satsata, jotta perheen ja lasten hyvinvoinnista pysytään tilanteen tasalla, avun / hoidon piiriin tulee ongelmatilanteissa (esimerkiksi synnytyksen jälkeinen masennus) päästä ohjatusti, nopeasti ja helposti, kotipalvelun konkreettista tukea tulee tarjota ennaltaehkäisevästi ja matalalla kynnyksellä, neuvolapalveluiden kautta tarjottuihin vertaistukipalveluihin tulisi panostaa enemmän (ei ainakaan vain chattejä vaan esimerkiksi ohjattuja ryhmiä tai ”ryhmäneuvoloiden tapaamisia”)
– lapsiperheiden tuista ei tule leikata enää yhtään! (Viime vuosina on leikattu vanhempainvapaan päivärahoja, vuosiloman kertymistä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta vähennetty, vuosittaista työaikaa on pidennetty, lapsilisää, äitiys, isyys- ja vanhempainpäivärahaa on leikattu )
Jos näistä vaikka lähtisi. Onko muita ehdotuksia?
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Jotenkin olen taas vähän raivona, vaikka tarkoitus oli lähteä posin kautta rakentamaan.
Lue myös:
Miten selvitä yhdessä pikkulapsiajasta
Oli positiivista. Ihan liikutuin tuossa vertaistukiverkostojen ja ystävien kohdalla. Puhut niin asiaa!
No verkostot ja ihan vaan henkinen tuki ja seura on kyllä tärkeetä, etenkin jos pikkulapsiaika vetää väsyneeksi tai omat ajatukset meinaa muuten kiertää kehää <3
JUURI NÄIN! Kiitos tästä! Itte muistan omasta lapsuudesta, kuinka aina pihapiirin kanssa mentiin ja tehtiin isossa porukassa kaikkea. Vanhemmat tunsi toisensa tai ei niinkään, mutta silti aikaa vietettiin yhdessä siinä. Jälkikäteen se oli hirveän tärkeetä lapsuudessa ja toi sellasen turvallisuuden tunteen, eikä ollut ehkä niin yksinäistä kuin nykyisin monilla tuntuu olevan. Muistan äitini myös usein hoitaneen naapurin taaperoa välillä useampiakin tuntia , kun naapurissa ei tainnut silloin kaikki olla ihan hyvin. Meistä oli kiva päästä hoitamaan sitä pientä. Nykyisin ei uskalleta puuttua, ei näyttää heikkouksia, ei pyytää eikä tarjota apua. Ei tuppaantua, eikä tutustua. Miten tätä arkista kevyttä yhteisöllisyyttä saataisiin lisättyä?
Hei kiitos tästä muiston ja kokemuksesi jakamisesta 🙂
Ja siis niinhän lapsille on nuo omat pihapiirin ihmiset vaan ihan tosi tärkeitä ja iso osa elämää! Ja niin myös meille aikuisille <3
Voi kun oiskin vastaus, miten saisimme yhteisöllisyyttä lisättyä ihmisten arkeen, siitä kun on niin iso, ihan konkreettinen apu. Ehkä pitää ainakin kiinnittää omaan käytökseen huomiota, että edistäisi sellaista toisten auttamista ja huomioimista siinä lähipiirissä, missä nyt toimiikaan 🙂
Hyvä kirjootus! Meillä on isovanhemmat kaukana, mutta muuten voin allekirjoittaa monet noista. Tärkeintä tällä hetkellä on perheen voinnin kannalta mun osittaine hoitovapaa, työnantaja onneksi on suhtautunut tosi hyvin kaikkiin näihin säätöihin. Pyykkiperjantai vapauttaa viikonloppuja muuhun kivaan tekemiseen!
Ihan mahtavaa, että osittainen hoitovapaa on järjestynyt, se kyllä helpottaa kiireistä arkea, kun on vähän joustovaraa ja samalla myös keventää töihin paluuta!
Useinhan käy niin, että jos osittainen hoitovapaa ei onnistu, töihin menoa joutuu väkisin vähän vielä lykkäämään : /
Tästä laitoinkin pitkän viestin jollekin strategiaryhmän jäsenelle ja hän lupasi sen välittää eteenpäin. Siinä mun viestissä pääpointti oli juurikin tuo päivähoidon turvallisuus. Jos perhe joutuu miettimään sitä uskaltaako pienen lapsen viedä hoitoon, niin ehkä jotain on pielessä.
Kannatan tasa-arvoisesti jakautuvia hoitovapaita, mutta en sitä, että siihen pyritään pakottamalla (eli korvamerkitään tietty määrä isälle ja tietty äidille). Jokaisen perheen pitää saada itse valita oma tapansa. Toki siihen voidaan yrittää vaikuttaa, että mikä se tapa lopulta on.
Hei hyvä, että laitoit viestiä, toivottavasti sillä olisi vaikutusta! ITSEASIASSA MEIDÄN KAIKKIEN PITÄISI LAITTAA TÄSTÄ ASIASTA VIESTIÄ PÄÄTTÄJILLE!!!
Ja ei edes ”vaan turvallisuus”, vaan että hoidossa oli pienillä mahdollisuus syliin ja lohdutukseen ja työntekijöillä mahdollisuus taukoihin jne. Nyt on vedetty ryhmäkoot niin tappiin, että jokainen voi itse miettiä, kuinka nopeasti joku pukee ryhmän talvivaatteisiin ja siirtyy siitä johonkin : /
Ihan kevyin mielin en tällä hetkellä veisi vaippaikäistä lasta päikkyyn, vaikka uskon hoitajien ammattitaitoon ja tekemiseen. Se vaan ei auta, jos on liikaa lapsia 🙁
Näinpä juuri! Olisi helppo lähteä töihin, jos saisi 3 lasta samaan päiväkotiin. Kun tämä ei onnistu niin paletti hajoaa ja taas joutuu siirtämään töihin paluuta. Puhumattakaan päiväkotien resursseista ym ym. En vaan käsitä miten tätä asiaa ei päättäjät näe.
Joo, ymmärrän! : /
Just kaveri lykkäsi töihin paluuta, kun tarjottiin päikkyä, jonne kulkeminen veisi päivässä yhteensä melkein 3 tuntia. Alkaa olla pienelle melko pitkät päivät ja koko sakille yli tuntia aikaisemmat aamut ja lopulta laski, että kävisi liian kuormittavaksi oikeastaan kaikille. Parempi jäädä vielä hetkeksi kotiin…. puuh…
Pakko nyt sanoa tuohon korvamerkitsemisasiaan, että se nimenomaan on tapa, jolla yhteiskunta yrittää vaikuttaa siihen, miten hoitovapaat perheissä jaetaan. Eli yhteiskunta tukee enemmän perheitä, joissa vapaat jaetaan tasan kuin perheitä, joissa ei jaeta.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö jokainen perhe saisi jakaa juuri niin kuin itse haluaa. Ketään ei kielletä jäämästä kotiin tai pakoteta siellä olemaan. Esim. isälle korvamerkitty tuki ei pakota isää jäämään kotiin, jos hän ei millään voi/halua. Siihen ”vain äiti hoitaa” -ratkaisuun ei vain saa _yhtä paljon_ tukea yhteiskunnalta.
Ihan sama homma on esim. opintotuen kanssa. Jokainen saa opiskella siihen tahtiin, kuin haluaa/opiskelupaikka sallii, mutta jos haluaa maksimoida yhteiskunnan tuen, niin pitää opiskella tietyllä vähimmäisnopeudella. Vaikka ihan varmasti jonkun henkilön/perheen kohdalla joku muu nopeus on perusteltu ja parempi vaihtoehto. Se pitää sitten vaan rahoittaa jollain muulla tavalla.
Sinänsä pidän kyllä ihan mahdollisena, että kaikkeen tähän olisi joku parempikin ratkaisu, tyyliin perustulo tms.
Asikaiselle kiitos postauksesta! Asiaa!