Vaikken tänä vuonna pystykään töiltäni pitämään syyslomaa, on irtiotto ruskaisen luonnon helmassa todellakin tullut tarpeeseen. Saavuimme Savoon pimeän tihkusateen ja kyyneleideni saattelemana, suoraan hautajaisista mustissa vaatteissamme ja Hippi eriparisissa (kyllä, on mahdollista!) juhlakengissään. Painelin silmät turvonneina suoraan sänkyyn tuntien painavaa väsymystä, johon en ajatellut nukkumisen edes suuremmin auttavan.
Mutta pitkien unien jälkeen oli seuraavan päivän sieniretkellä jo helpompi hengittää. Kantsuja, eikä mustia torvisieniä löytynyt ollenkaan, mutta sen sijaan poimimme hyvän saaliin rouskuja ja vaaleaorakkaita, joita itseasiassa luulin lampaankääviksi. Mutta ei se mitään -orakkaat osoittautuivat herkullisiksi ja syksyisen metsän otettua osan murheistani kannettaviksi, en jäänyt kaipaamaan sen suurempia vastalahjoja. Ja rouskuista teimme jälleen ihanaa sienisalaattia!
Katiskan ahvenien lisäksi Poika virvelöi meille jälleen päteviä kalansaaliita, joita Hippi perkasi ruoaksi tuulisessa rannassa. Appiukon highteck-paneelivirityksien avulla sain läppärin ladattua päivän töitä varten ja lopulta päätimme jäädä Hipin kanssa kaksin vielä pidemmäksi aikaa mökille.
Kylmässä järvessä pulikoiminen, säkkipimeässä saunominen, hyisessä tuulessa taitetut kalareissut, hiljaiset seikkailut ruskaisessa metsässä, kynttilänvalossa kaksin hömötetyt illat, uusi kirja ja sipsipussi sekä kirpeällä kuistilla hörpityt pannukahvit ovat antaneet juuri nyt kaivattua happea ja tehokasta väriterapiaa tummasävyiseen syksyyni. Vaikka välillä vähän soittelinkin anopille viniseviä valituspuheluja, koska ei ole edes paljua!! Terveisin nihkeä miniä.
Ihanaa syysviikkoa kaikille!
PS. Onneksi tänä vuonna tajusin syystiloissani eristäytyä säkkipimeälle saarelle mökkiin mököttämään, sillä hämärästi muistan myös viime syyslomalla olleeni jonkinlaisen ”irtioton tarpeessa” ja ihan vähän aiheesta napsahtaneeni anoppilassa.
Tiesittehän, että tuo kannu on keräilytavaraa! Käsitelkää siis varoen :).
Joo, se on taas jotain appiukon aarteita, josta nautimme mehua nuotiolla…APUA!
”Mukavuuksettomissa” saarimökeissä saa huikean erillään olon tunteen. Vaikka yhteiskunta romahtaisi, ei se sillä hetkellä hetkauttaisi.
Meillä lapsetkin silminnähden rentoutuvat erakkomökkipäivinä. Tekee ihmiselle hyvää.
JOo, kyllä. Siellä on niin eri tahti hengityksessä ja kun ei tosissaan näy missään ketään tai mene venettäkään ohi, jos veneilee viereiseen saareen sieneen tms, niin on kyllä aivan ihanaa! Todellakin tekee hyvää!
Voi jospa pääsisikin mökille kaksin (eiku neljästään, koirat mukaan) miehen kanssa…
Se oli kyllä NIIN IHANAA! Pitäis ottaa tavaksi <3 Toivottavasti tekin vielä joskus!