Juhlan jälkeen

Lauantai-illan juhlien jälkeen heräsin ruusukammarista erityisen yksinäisenä. Yläkerran makuuhuoneessa on kääntöpuolensa: viikonloppuisin ei herää viereisestä keittiöstä leijailevaan kahvintuoksuun eikä sängynreunalla lymyilevään ovelaan hymynaamaan. Uuden kammarin hämäryydessä ja viileydessä voi vedellä täydellisiä Ruususen unia. Tyynyn korkeudella olevasta ikkunasta näkyi räntäsade. Kaipasin rämisevää herätysliikettä ja kahvia. Soitin Hipille alakertaan, mitäs tämä on olevinaan, missä on rakkaus? –Myö luultiin et sie halluut nukkua.

Sitä saa, mitä tilaa. Hetkessä sänky oli lastattu kitaranrämpytyksellä, mönkimisellä, peittovarkailla, luisevalla puisevalla leijonalla, Pupella, Uppo-Nallelle ja joka saamarin iikka piikalla. Hyvä.

Sunnuntainen mielentila ei ollut ainut syy haikeaan ja yksinäiseen fiilikseen: hoitovapaani loppui eilen. Surullista. Pojan kanssa kotona oleminen on ollut elämäni leppoisinta ja hauskinta aikaa. Helvetin tasa-arvo ja lapsiaan hoitavat isät!

Pojalla ja Hipillä tulee varmasti olemaan hauska ja molemmille tärkeä aika kotona. Suren omaa tulevaa koti-ikävääni. Vaikka alkuun teenkin vain kolmen tai neljän päivän viikkoja, dramaattisesti näin jo päässäni amerikkalaissiirappisen montaasipätkän äidin ja pojan välisistä arjen hetkistä. Aamupuuro lentää hidastetusti seinälle..läts, minä syöksymässä (hidastetusti) vaunut edellä muskarin hissin väliin..Nouu Nouu.. kupponen kädessä ryhmähalitaan naapurin muijien aurinkoisissa keittiöissä, minä syöksymässä (hidastetusti) Pojan kanssa pottaa kohti vaippa kädessä, mammakerhon kanssa läpyttämässä hidastetusti toisiamme olalle levein hymyin ikuisen ystävyyden pursuillessa yli. Jottei kukaan jäisi kylmäksi, soundtrackina soi Dave Lindholmin Pieni ja hento ote. Hanat auki. (Täytyy mennä myymään tämä mainoskässäriksi Saarioisille)

Sunnuntai todella oli päivä juhlan jälkeen. Nyyh.

Onneksi juhlista jäi sentään muutama juusto yli.

Pidin siitä mistä kerroit, ihmisestä joka halusi muistoksi talon

Pidän siitä miten kerrot asioita tunteita
Pidän siitä mitä teet, teet sen kauniisti ja hyvin
Sinä yllätät kaikki paitsi ne jotka tietää 

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote – siinä kaikki 

Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään 

Pieni ja hento ote…

Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla

Miten kaikki voi olla valmista kun ei ole edes tehty mitään?
Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?
Pidän sinusta siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla? 

Pieni ja hento ote…

Valoa ja pimeää, ei siin ole mitään luonnotonta
Kummassakin laulussa hyvä tunne kasvaa ja kasvaa
En pidä siitä että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään

Pieni ja hento ote…

*Ja tähän sitten melodramaattisen HIDASTETUSTI minä arjen sankarina pyöräilemässä räntäsateessä töihin. Yksin. Auto ajaa ohitseni heittäen loskat päälleni. Läts. Märissä vaatteissa liikennevaloissa menossa töihin. Yksin.*