Ihan vitun hyvin, jos ei lasketa sitä, että imetän edelleen!
Pari viikkoa sitten kuunneltuani Valeäidin podcast-sarjan tähdittämäni jakson, muistelin helmikuisia suunnitelmiani lopettaa Pikkuveljen imetys. Imetin esikoista muistaakseni vajaat puolitoista vuotta, joten ehkä siksi olin vetänyt jonkinlaisen maitorajan noin puolentoista vuoden ikään.
Tasapuoliseen suunnitelmaani tuli keväällä kuitenkin pari muuttujaa. Esimerkiksi punapäälle sattuneen pienen hammasäksidentin jälkeen, oli nestemäinen ravinto potilaalle yhtäkkiä tarpeellista, vaikka olin jo menestyksekkäästi selvinnyt nelisen päivää imettämättä. Tarpeellinen lohdutuskeino se oli kyllä tilanteessa myös itselleni, kun huolissani pitelin pientä toipilasta, joka kyllä ihan aiheellisestikin otti kaiken ilon irti reppanuudestaan, niin pitääkin! Oma pieni.
Eikä tyyppi ole kyllä muutenkaan osoittanut minkäänlaista oma-aloitteista kiinnostusta imetyksestä luopumiseen, vaikka olen yrittänyt ohjailla tilannetta vaihtelevalla menestyksellä kertoja vähentämällä, kiinnittämällä huomiota syömiseen, juomiseen ja yleiseen hellittelyyn. Noup! Mikään ei ole kaverista niin hienoa, kuin äidinmaito.
Imetyskertojen päättäväinen vähentäminen on välillä ottanut reipasta takapakkia sairasteluista ja toisinaan ehkä vaan kiireisestä arjesta. Pieni osaa hienosti vaatia paikan rinnalta -etenkin, jos olen tehnyt paljon töitä tai ollut muuten menossa. Kauppakassien tyhjentämiset, läppärit ja pyykkikoneet unohtuvat pienen kammetessa syliin rauhoittumaan ja on yhteinen hetki itsellenikin tärkeä. Hellyttävä hännänhuippu juoksee niin usein arkihässäkän jatkeena, menee siinä mukana ja sivussa, ole nyt siinä niin hetki!, että mielestäni on ihan oikeus ja kohtuus molemmille, että pikkuhuippu saa lunastaa palan parhainta kiintymystään ja huomiota muutaman kerran päivässä.
Niin, en siis edes tiedä, miksi stressailen imetyksen lopettamisesta ja miksi sitä jatkuvasti suunnittelen. Ympäristön helvetin ärsyttävä nuotti Vieläkösää? -sanassa on vaikuttanut asiaan omalta osaltaan, vaikka olen yrittänyt äitiydessä ja arjessa tehdä valinnat ihan oman pääni mukaan, mikä parhaalta ja helpoimmalta perheestämme tuntuu.
Ja niin -välillä tosiaan on tuntunut, että imetys myös jo vähän vaikeuttaa elämäämme, erityisesti aamuöitä: ratkaisevin tekijä lopettamis”päätöksessä” on ollut aamuöiden repaleisuus, jonka olen miettinyt mahdollisesti ainakin osittain johtuvan imetyksestä. Unikoulut on kukuttu ja yösyötöt lopetettu aikoja sitten ja useampaan kertaan, jossain vaiheessa jo hyvällä säkällä nukuimme puolikasiin, mutta sittemmin Pikkuveljen uusi kiva unirytmi herätä aamuisin ennen viittä (!!), keikautti imetysasiaa taas kolme askelta taaksepäin.
Kaikissa saakelin vieroitusoppaissa toki kehoitetaan puoliviideltä ”aamulla” napittamaan paita kiinni ja nousemaan reippaana aamupuurolle. Kyseisten opusten laatijat eivät vaan vittujakaan tiedä viikon univeloista, kahdeksalta lähtevästä junasta Helsinkiin töihin tai vihanneslaatikkoon levinneestä kesäkurpitsasta, jota en saa siivottua, koska en vaan jaksa ja mentaaliasiani roikkuvat rajatilassa – aamuyöllä viiden aikoihin jokainen voi tunkea neuvonsa nenäänsä – yön tunteina olen haistattanut paskat kaikille oppaille ja viäläkösäille ja puoliunessa napannut pienen yökukkujan rinnalleni ja samalla laahannut imestystilannetta toiseen suuntaan sekä mahdollisuuttani ehkä-edes-jotenkin-nukkua parilla tunnilla eteenpäin.
Toki en voi tietää, kikkailtaisiinko meillä öisin jotain muuta, vaikka imettämisestä kokonaan luovuttaisiinkin. En voi tietää, koska IMETYS NEVER ENDS!
Etsittyäni tietoa imetyksen lopettamisesta ajauduin Lähiömutsin postaukseen puolitoistavuotiaan lapsen imetyksestä. Informatiivisessa kirjoituksessa oli tuotu esiin imetyksen monia hyviä puolia, joita en tiennyt tässä vaiheessa olevan. Äidinmaito tosiaan edelleen muuttuu lapsen tarpeen mukaan ja keho tunnistaa lapsen lähenevän flunssan muuttaen maidon koostumusta tarpeeseen.
Lähiömutsin kannustava postaus poisti taas hetkeksi no-pitäs-ja-pitäs-ahdistustani, koin ilahduttavat tietoiskut myös lohdullisena. Imetys on ollut molempien lasten kohdalla itsellenikin niin tärkeä asia, ettei sen lopettaminen myöskään henkisesti ole helppoa. Ja mitä, jos vauvani olivatkin tässä ja that´s it, kohta lauletaan gaudeaamusta ja ruikutetaan, että kävisivät edes joskus kotona kääntymässä.
No, ehkäpä se tästä pikkuhiljaa. Nyt on taas vähennytty imetyskertoja, josko pieni olisi itsekin jossain vaiheessa valmis luopumaan. Jälleen vedän uutta rajapyykkiä: jospa lopetan imetyksen kesällä tai ainakin ennen kesän loppua (mikäli kesä 2017 joskus jopa alkaa!) tai ennen kuin lapsi täyttää kaksi.
Vai olisiko sellainenkin vaihtoehto olemassa, että voisin heivata rajapyykin asiasta stressaamiselleni!? Lopulta – ketä kiinnostaa ja hammaslääkäreille tiedoksi, että ne hampaat meni jo ihan äidinmaitoon liittymättömissä hommissa!
Rentoa ja suvaitsevaa keskiviikkoa kaikille! Muistakaa tehdä, mikä itsestä parhaalta tuntuu. Huomaatteko, kuinka itsekin hienosti teen niin!? Aivan mindfuck. Huomenna on kesäkuu. Peace & love!
Nimimerkillä Vai ehkä ennen rautahampaita?
Lue myös:
