Pööööööööö….
Huuruisia höttöpöttöhipidipi-terkkuja mustasta aukosta ja vaaleansinisestä sukupuolineutraalin värisestä kuplasta!
Pikkuveli katkaisi sateet, kaaoksen, remonttikiireet, turhasta kiukuttelun, synnytyspaniikin. Pysäytti ajan tuoden rauhan ja kaivatun kesän tullessaan. Palatessani sairaalasta kotiin pihamme juuri kylvetty nurmikko oli alkanut vihertää, puutarhaan oli tullut kesä. Puskissa oli vattuja. Naapuruston lapset juoksivat puistossa kurkistamaan varoen kannettuun koppaan.
Vauvelia haistelemalla olen impannut pääni mössöksi ja öisin silmistäni kajastava hullunkiilto herättää perheeni, jota itkien ikävöin heidän nukkuessaan. Niin ihania, tuossa on mun kaikki pojat! Miten Pojasta tuli hetkessä noin iso, sen kädet on hetkessä niin isot, mutta sekin on silti mun vauva. Ihan vauva vielä. Ja toinenkin ihana vauva! Vauva! Vauva! Vauva! Möngertää ja venyttelee. Voiiiih! Voiko olla mitään niin ihanaa kuin pieni venyttelevä vauvavauvavauva! Mun oma perhe! Mulla on täällä tällänen perhe, kuuliskohan joku, jos ikkunasta huutaisin. Pakko itkeä. Perhe! Miten ihania ne voi olla…
Ikuisesti voisin tuijottaa vastasyntyneen kasvoja. Tuonpuoleisesta pöllähtanyttä silkkistä ihoa ja nukkaa, joka verhoaa pienen ojentelevan linnunpojan kauttaaltaan. Täydellisillä kasvoilla välähtelee sadasosasekunneissa mummoni nukkumisilme, Hipin siskon nauravat kasvot, isäni haukotus, oma raivoni, Hipin hämmentyneisyys, anoppini hymy, isovanhempien viisaus. Kaikki. Miljoona väriä, muinainen elämä ja tietämätön tuleva kelmeilevät välkkyen päättäväisessä pienokaisessa tuoden kaukaisuudesta, sisältäni viestiä, jota en koskaan tule käsittämään.
Itken onnesta, ikävästä, kivusta, sekopäisyydestä. Kaikista, ihan kaikista, biiseistä. Suutun leikistä.
Olen istunut tunteja imettämässä lannistumatta. Hymyilen sohvalla kaikkivoipaisuuttani muina Cheekkeinä ja imetän. Koko maailman kaikkeuden äitiys on lähinnä heruuntunut tällä hetkellä minuun, Nekalaan, aika lähelle kulttuuriravintola Katiskaa. Haluan imettää kaikkia! Maitoni on mystinen elämänlähde, jonka tipoilla parannan vauvani orastavan silmätulehdeksenkin paremmin kuin ikinä pystyisi länsimainen lääketiede, joka on yhtäkkiä vauvaani vaaniva myrkyllinen salaliitto (toisin kuin viime viikolla).
Unohdan paitani auki ovelle mennessäni ja liikutun katsellessani Poikaa ja Hippiä puistossa. Hetken ajan ainoastaan sillä on väliä, mikä oikeasti elämässä merkitsee.
Täysipäisten lukijoiden kannattaa unohtaa blogini lukulistoiltaan.
Moro! Nyt menen juomaan noin kahdeksan litraa vettä.
Kuka tässä maailmassa täysipäisyyttä tarvitsee? 😉 Vauvadöfää, antaa tulla vaan!!
Onnea!
Sekoile satasella vauvahuumaasi 🙂
Ihana teksti! Tuollaista se oli pienen vauvan kanssa ja niin sen kuuluu ollakin <3 (Mä haluan muuten vieläkin imettää kaikkia ja mun vauva on jo 10,5kk..)
Tuli kyyneleet silmiin, kun kirjoitit niin kauniisti! Onnellisia päiviä teidän perheelle toivotan. 🙂
Terkkui sullekin ja onnea potrasta pojasta! Mahtavasti osaat pukea vauvahuuruisen pään tunteet sanoiksi. Sydän
Tuoksuu just vauvalta. Huipusti! Pitää tänään nuuskia omaa kahdeksanvuotiasta entistä tarkemmin. Sama hullu vauvantuoksurakkaus siinä on edelleen.
Oih miten ihanasti kirjoitettu. Tuollaista se just on. Ihan sekopäistä ja niin täydellistä itkuineen imetyshikineen kaikkineen 🙂
Hei paljon onnea! Mulla oli teoreettis-eettinen ongelma töissä kun pohdin et mitä jos satun oleen päivystämässä ja pyydetään puuduttamaan, onko epähienoa kehua blogia kun toinen synnyttää? Onneks en joutunut ratkaisemaan tätä 😀
Auts! miten ihana teksti!!!! Tuli itku lenkkipolulla tätä lukiessa.
Susta ois pitänyt tulla kirjailija! Tai siis voithan vieläkin..alappa kirjailijaksi. Ihana ihana teksti, palasin elävästi muistoihin. Kiitos!
Aivan ihana postaus, niin kauniisti, kaunokirjallisesti kirjoitettu, tunnelman tavoittaa hyvin!!!! Ihania, vauvanhuuruisia päiviä!!!!!!!!
Jos joku joskus kysyy miltä tuntuu saada vauva näytän tätä tekstiä. Imettämisestäkin juuri samanlaiset fiilikset! Haluan ruokkia kaikki maailman vauvat!
Mikä rakkauspakkauspesä teillä siellä onkaan. Huuda vaan vähän sieltä ikkunasta. Tai kuiskaa ettei pojat herää.
Ihana kuplapostaus ♡
Onnea! <3
Voi kuinka kauniisti kirjoitettu! Ja pienet vauvan varpaat! Mikään ei ole yhtä hienoa. Onnea!
En kestä! <3 Nyt kyllä kärräät sen murusen ensi ti Mitsujen reeneihin näytille. Se saa ähistä megafoniin.
Voi, onnea. Ihana teksti. Samaan aikaan tulin kuitenkin vähän surulliseksi, kun omalta osalta vauvakuplaan jäi ihan vaan haaveeksi. En tiedä johtuiko hätäisestä sektiosta, omasta epävarmuudesta vai siitä että olen äititouhuissa ihan vasta ekakertalainen, mutta minulta jäi kyllä tuommoiset hattarahöyryt kokematta. Lähinnä itkin ja surin, tikkejä, kipua, pahaa oloa ja luokatonta väsymystä. Toki onnikin tuli, mutta vähän vasta myöhemmin hormonien tasaannutua ja arpien palauduttua.
Onnea ja hattaroita silti koko perheelle! Hyvä että jollain vielä hormonit pelittää niin kuin pitääkin 🙂
Voih, kuulostaa ihan mun haaveuniversumille missä elät 🙂 Onnea kauheasti vauvasta ja noin ihanasta perheestä, jonka oot onnistunut itselles saamaan! Toivon että saat olla hormonionnellisuuspilvessä vielä mahdollisimman pitkään!
Reetta L, oli pakko kommentoida, kun tuli niin omat muistot mieleen. Mulla jäi kanssa ekan lapsen kanssa hattarahöyryt vain teorian tasolle ja itkin surua, väsymystä, ahdistusta ja epäreiluutta aina kun joku toivotti ”ihanaa vauva-aikaa, nauti nyt”. Synnytys oli kamala ja lapsivuodeaika ja imetys kurjaa. Vasta kuukausien jälkeen alkoi vähän helpottaa. Saatika sitten sulla, kun on vielä noin hurja synnytys takana! Älä ainakaan pode huonoa omatuntoa fiiliksistäsi, ne on ihan normaaleja.
Lohdutukseksi sanottakoon, että itekin koin tän tällaisen vauvakuplan vasta toisen vauvan kanssa, kun ei ollut enää ite niin ummikko. Muistan miettineeni sairaalasta kotiinpäästyämme että tältäkö se tuntuu se vauvakupla mistä niin monet puhuu! Ja jotenkin tuntui, että monet esikoisenkin vauva-ajan solmut vähän aukenivat siinä samassa ja annoin vihdoin itelleen anteeksi sen, että olin silloin niin hukassa. Eli vaikka ekan lapsen kanssa ei sitä kokisi, niin ehkä kuitenkin joskus vielä! 🙂 Toisen lapsen saaminen on sata kertaa helpompi psyykkinen prosessi kuin ekan saaminen, ainakin mulla oli.
Tsemppiä! <3
Onnea, ihanaa! <3
Voi noita pieniä varpaita! Tuli ikävä vauvantuoksua, nauti munkin puolesta (teinit ei enää anna nuuskia korvan takaa)!
Paljon onnea Asikaine&perhe!!!
Reetta L.: Ihan samat fiilikset oli mullakin ekan lapsen kanssa, mutta nyt parhaillaan elän sitä paljon puhuttua vauvakuplaa. Ihanaa! Toisen kanssa voi tosiaan olla helpompaa. Kannattaa olla rohkea ja päästä irti vanhoista, jo eletyistä ja olleista <3
Ihana kirjoitus! Löysin blogisi 4kk sitten, juuri kuopukseni syntymän jälkeen. osu ja upposi, lukeminen teki imetysmaratooneista odotettuja ja ihania hetkiä. Ja tämä kirjoitus tiivisti upeasti myös mun omat fiilikset synnytyksen jälkeen!
Pakko kommentoida vaikken ikinä kommentoi..juuri näin, allekirjoitan täysin! Ekan kanssa ei mitään hattarointia, ja nyt tokan kanssa pelkään etten halua kuplasta koskaan enään poistua!
Miten kaunis teksti! Tältä mä toivon äitiyden tuntuvan jos se joskus omalle kohdalle osuu 🙂
erittäin hyvin sanottu siellä perällä! 🙂 <3
Kiitos! Niin teen!
Ihan vauva se on vieläkin, että äläpä huoli ;D
Joo, niin se on tuossa isoveljessäkin <3
Kiitos, on tää vaan aikamoista taas 😉
Ah hah haha! Se ois varmaan pistetty mun ilokaasupöllyn piikkiin..taisin itseasiassa kysyä täysin pöllämystyneenä salissa seisovasta (ja ilmeisesti jo aika pitkään olleesta) lääkäristä yhtäkkiä kovaan ääneen Hei kukas toi muuten on?
Mutta et sitten ilmeisesti ollut sää.. 😀 😀
Mut mukava kuulla, että luet! kiitos!!
Kirjoitat kyllä todella hyvin! Onko mitään muita Tampere-blogeja kuin tämä ja Mansen muijat (mikä on kyllä valitettavast aika soopaa)?
Mää pelkäsin koko ajan et olisin avannut tilanteen jotenkin fiksusti, kuten esim. ai moikka Hippi! Että parempi vaan etten se ollut minä… 😀
Sait taas kaiken sanottua juuri oikein. Mieletön kirjoitus, niin totta ja niin elämää! Onnea paljon!
Voi itku! Kyyneleet vähän valui, ainakin siihen asti kun halusit imettää kaikkia. Sitten piti nauraa ääneen. Ihana teksti, nauti kuplasta ❤️
Haha! ehkäpä vielä joskus toteutan haaveeni. Kirjailijan ammatti on kuulemma tosi helppo ja hyväpalkkainen 😀 😀
Kiitos ihanasta kommentistasi 🙂 🙂
😀 Haha! Yhdessä voimme imettää kaikkia!
Välillä huudankin ja pihassa illalla istuvat naapurin muijat vaan kyselee, että koska pääsen istumaan viinille uuteen puutarhaan 😉
On tämä kyllä aikamoista. Pieni naama ja polvet ja kaikki. Ihana vauva.
En uskalla, etten vahingossa löydä itseäni Vaasasta turnauksesta parin viikon päästä…houkutus ois nimittäin kova:D 😀
Ei vaan, ehkä ens viikolla, jos teillä on taas reenit, voisin tulla morjesteleen! Ja katsoon, kuka saa mun 03-paidan ;D
Kiitos kommentistasi! <3
Ymmärrän fiiliksesi täysin!!
mullakin oli ekan vauvan kanssa kyllä todella onnellinen huuruinen meininki, mutta se tuli juurikin paljon myöhemmin! Olin huonossa kunnossa kolmisen viikkoa ainakin vauvan syntymästä..ei paljon kiinnostanut kenenkään muinainen naama, kun en oikein pystynyt kävelemään tai istumaan.. Meni alku vaan ihan kivussa ja säryssä. Samoin imetys oli haastavaa, kun ei ollut siitäkään vielä kokemusta, niin en oikein osannut luottaa itseeni ja vauvaan, että se siitä lähtee ja jonain päivänä se ei enää satu niin perkuleesti (hahahahahahah)
Kiitos onneista ja ihanaa syksyä!! <3
Kiitos onnitteluista! Toivon minäkin, että huurutila kantaisi pitkälle. Vaikka tosin tähän huuruiluun liittyy myös noin kymmenet itkut päivässä. Ylämäki alamäki…
Toivottavasti sun haaveuniversumit toteutuu!!
Niinpä! Ja pikkuiset sormet ja simmut ja massu….iihana!
Kiitos ihanasta kommentistasi, ihana kuulla!!
Onnea sinne myös ja ihanaa vauva-aikaa! <3
Voi kiitos!
Oon vähän ulalla kaikista blogiskeneistä nyt, luen kyllä aika monia..mitkäs ois tamperelaisia..hmm..
http://www.lily.fi/blogit/lentoaskeleita
http://www.olivialehti.fi/magicpoks/
Huikkailkaapas tänne omia tai lukemianne tamperelaisia blogeja.. 🙂
Haha! 😀 Kiitos!