Hakatessani rikkinäistä pesukoneen kantta kiinni (jep, ei vieläkään uutta konetta. Hippi vain opetti voiman käytön pyykkituvassa), olin näkevinäni kannen välissä kimallusta. Hetken mielijohteesta lopetin voiman käytön vilkaistakseni tarkemmin. Joku metallitiivistekin sieltä jo rispaantuu..ei hei ikinä hankita uutta konetta, tämäkin vielä…ei kun kenenkäs helvetin ruostunut kierukka täälläkin välissä pitää olla…tää on niin tätä..
Kunnes tajusin roikottavani kädessäni rakasta koruani, jota olen kaivannut ja etsinyt yli kolme vuotta.
Viimeiset havainnot Hipiltä lahjaksi saamastani korusta olin Knakkertonina jäjittänyt vanhasta valokuvasta, joka on otettu vanhassa asunnossamme päivää ennen Pojan syntymää. Sen jälkeen korusta ei ollut muistikuvia, eikä riipus tullut vastaan edes muutossa käydessäni läpi kaikki taskut ja rasiat. Epäilin jo viskoneeni korun synnytyssalin lattialle.
Tuntui kuin olisin löytänyt haaksirikkoutuneen laivan pesukoneesta muinaisaarteen, joka ohuella ketjulla veti minut reilun kolmen vuoden taakse. Vanhaan asuntoomme, jossa olin juuri skitsoillut Hipille pinnasängyn kasaamisesta ja turvakaukalon isofixeistä tietämättä Hipin selviytyvän kaikesta omalla tyylillään, jos tajuaisin antaa tilaa ja pitää pääni välillä kiinni. Sekopäissäni olin maalannut makuuhuoneen seinän mustaksi(!!), keittänyt kynsisakset ja virittänyt anopin ostaman kuumailmapallo-mobilen kattoon. Kaiken pitää olla valmista! Ei sitten oo aikaa alkaa järjesteleen, kun se vauva on täällä! Tää mobile on tääärkee, koska se vauva voi sitten…no kattella tätä!
En tiennyt vastasyntyneen näkökentän olevan suhteellisen rajallinen tai käärön välittömästi muuttavan määrätietoisesti väliimme nukkumaan. Ei niinkään välittävän seinän muotiväristä.
En vielä osannut pelätä synnytystä, joka käynnistyi seuraavana yönä. Senkin edestä pelkäsin, osaanko olla äiti, onko lapsemme terve ja miten pärjäämme, koska en kykenisi käyttämään ystävältäni saamaani letkua, jolla imetään vauvan tukkoinen nenä tyhjäksi. En vielä tiennyt tilanteen tullen pystyväni uskomattoman limaisiin hommiin, jotta toisen olisi parempi olla.
En tiennyt, kuinka päänräjäyttävää on pidellä vastasyntynyttä olentoa sylissä, miten pieni käsi hamuaa helposti otteen koko sielusta tai kuinka hauskaa on jahdata rosvoja pienen neuvokkaan poliisin johdolla. Kuinka nerokkaita näkemyksiä tulen Pojaltani oppimaan, kuinka tarkasti hän näkee kävyt, ambulanssit, madon ja maailman. Kuinka tulen pelkäämään ja rakastamaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Itkemään liikutuksesta liukumäen juurella ja huutamaan raivosta marketin kenkäosastolla, vaikkei minusta ainakaan _sellaista äitiä_ pitänyt tulla. Tai ainakaan en tiennyt olevani _sellaisen_ sakin pahinta keulaa.
En vielä osannut vaihtaa vaippaa, levyttää seinää tai valita sään mukaisia vaatteita. En aavistanut, kuinka paljon kolmeen vuoteen mahtuu suunnatonta iloa ja pohjatonta surua. Tai herääväni kaiken jälkeen onnellisena hassun puutalon lämpöisessä laipiossa pienen pitkätukan kaivautuessa hihittäen peittoni alle toisen massun tuhistessa unisena lyttynä tyynyni vieressä. En tiennyt vielä ollenkaan pikkuveljestä, vaikka naurava punapää on mystisesti aina kuulunut joukkoomme.
Tai repaleisen yön jälkeen meneväni alakertaan juomaan valmiiksi keitettyä kahvia ja soittamaan Hipille töihin kiittääkseni, että huolimatta aamukuuden herätyksestään pitkätukka lempeästi nousi neljältä kantamaan itkevää vauvelia alakertaan antaen minun nukkua töidensä alkamiseen asti. Ei, no ei se mittää, ei minnuu väsytä! Hyvä, jos sie sait nukuttuu sen aamuyön.
Vähänpä tiesin, vaikka Hippi oli kaiverruttanut kaiken lahjaksi antamaansa riipukseen.
Because You´re mine
Onnellista viikonloppua kaikille!
Pitäisi ostaa uusi pesukone. Ihan jännittää, mitä tai kuka sen sisältä seuraavaksi löytyy!
”En mä tota kirjoitusta ainakaan voi nyt lukee kun sit vollotan täs ratikassa, mä luen ton missä Asikaine on löytäny jonku korun.”
Juuuuust…
Ihana oot!
Voih, tuli ihan tippa linssiin!
Onnellista viikonloppua <3
Rakkautta <3 <3!!! IHANA kirjoitus.
Voisitsiä Asikaine olla itkettämättä minuu? Itken kaikille muille teksteille paitsi ravintolasuosituksille. Kiitos, oot hyvä naine 🙂
Kyllä lottovoitto, että ei mennyt tuo koru pesukoneen mukana!
Kiitos blogistasi. Aika usein naurattaa. Nyt kyllä rupesi itkettämään. Parasta tässä on aitous, kirjoitat taitavasti, mutta niin vaivattomasti ja teeskentelemättömästi. Pidä, pidä, pidä se!
Tää on tosirakkaut ♡♡
Oih!
<3 <3 <3
Onkohan ihan ok, että mä itken? Onnesta siis, sun puolesta.
Itku tuli, ihana sinä ja te <3
Aargh, itkettää. Niin kaunista. ❤ tää on kyllä mahtava paikka, herättää aina tunteita. Kiitos siitä.
:´)
Pitää selvästi kirjottaa parempia ravintolasuosituksia! ;D
Äläpä! Hyvä, ettei sitä vielä ehditty heivata! aaargh!!
Kiitos kommentistasi! Tuli kyllä hyvä mieli, kiitos:)
Välillä ei kyllä ole ollenkaan vaivatonta, kun aivan psykoosissa naputan sydänverellä:D Mutta tällästä tää ny o!
Toivotaan!
Niih 🙂
Se on TARKOITUSKIN ;D
Nyyh, kiitos! ;´)
Niin on tää kommenttiboksikin, ihana kommentti. Kiitos!!
Täälläkin tuli tippa linssiin, huh huh! Tosi kaunis koru, joten hyvä, että löytyi. Mulla on vähän samanlainen, joka on tädin (tai sittenkin ehkä äidin, mutta täti oli sitä teininä lainaillut) vanha, mutta sen taakse on täti raapustanut omin käsin sanan ”ROCK”. Melkein ollaan melkein samiksia siis!
Kunhan katsot ettei sinne mee linkkaria. Kuulin huhua että se rikkoo koneen, ”kaverit” kerto… :,D