Ensimmäisen päivän haikeus vaikeus kauneus

Kieltämättä Pojan ensimmäisessä eskariaamussa oli haikeutta.

Erityisesti, koska en ollut mukana saattamassa!!!!

Ihan pari kertaa jälleen poikennut mielessä, kuinka hyvä idea oli eilen illalla jäädä kollegan kreiseihin synttäribileisiin ihan vaan hetkeksi vielä! The eskarihomman missaamisen jälkeen jatkoin edellisillan nerojen valintojeni kyseenalaistamista pyöräillessäni Viinikan liikenneympyrän remontissa syksyn ensimmäiseen asiakastapaamiseeni. Jossa en löytänyt ravintolasta salaattipöytää, pyörin ihan hukassa ja lopulta kysyin koordinaatteja terassilla istuvilta asiakkailta. Ja jossa teatterinjohtaja ehdotti, haluaisinko ehkä lounaan lisäksi tilata myös jonkun juoman, vaikka jonkun tasottavan.

ETTÄ kuinka hyvä idea oli eilen jäädä vielä hetkeksi.

Emmää kiitos, mää otan vaikka ihan kokiksen. Loman loppu, ekat eskarit ja päikyt puristivat sydäntä. Pursuileva työmeili ja tyhjä tili tuntuivat kivenä mahassa, edellisyön juhlat ja alkava arki suhisi sumuna päässä. No niin, nymmää löysin salaatin. Käydääs vähän tätä casea läpi ja alotetaan hommat.

Kaiken alkusekoilun lisäksi palaveriimme chrässäsi vielä vilkas kotkalainen kulttuurihenkilö, joka ensimmäiseksi lähestyi kysymyksellä Missä on seksuaalisuus? ja jäi ikään kuin vahingossa seuraamme istumaan. Kertomaan hauskoja juttuja, joille nauroimme palaverimme lomassa. Paras oli chrässerin huomio kotkalaisista: kotkalaisten mielestä kotkalaiseksi voi vain syntyä, muuten ei ole oikea kotkalainen. Jopa suht virallisissa tiedotteissa saattaa edelleen lukea esimerkiksi kotkalaiset ja kotkalaistuneet kuorolaulajat. Kaupunkiin muualta muuttaneet eivät ole oikeasti kotkalaisia. Että sillä tavalla on aika tosi tarkkaa, kuka saa oikeasti olla ilman siipii.

Hetken mietin, johtuiko aikoinaan synnytysvalmennuksessa saamani raivari (Hipin esiteltyä minut muulle ryhmälle kotkalaisena) jostain sisäisestä kotkalaisuudestani. Ehkä en ollut raivona rakkaan puolisoni tietämättömyydestä vaan sisälläni huusi ääni EI VOI OIKEEST OLLA KOTKALAINEN, JOS EI OO SYNTYNY KOTKAS! Olin tietämättäni ollut hetken ihan kotkalaisuuden ytimessä.

Lähdin leppoisesta palaverista hilpein mielin pyöräilemään. Ohitin Yesterdayn Tuiren, joka huusi Missä sää oot ollu? Koska sää tuut taas ostoksille? sekä Laukontorilla Riston katusoittamassa Tehareiden Asfaltti polttaa. Hetkeen ei edes harmittanut olla matkalla töihin vaan se, ettei ollut yhtään kolikoita taskuissa. Polttaa! Asfaltti polttaa. Jos vielä kauniin tytön viereen saan. Mä jälleen vuoden jaksan odottaa.

Toimistolle vievä tavarahissi toimi (en esimerkiksi jäänyt sinne tunniksi jumiin, kuten kerran keväällä) ja Tomppakin oli jo palannut Italiasta. Käsittelimme kaikki kiireelliset asiat, kuten millaisia on tryffelipuut ja kuka on tryffelikuningas. Laitoimme Funky Kingstonin uuden levyn soimaan, torvet täyttivät koko toimiston. Naputtelimme koneita, höpöttelimme ja Rami antoi kaksi uutta tarraa läppäriini. Olin saanut meiliä matkaajalta, johon tutustuin kesällä junan täydessä ravintolavaunussa ja hän kertoi viestissään saaneensa töitä!

Mietin hauskaa tapaamistamme junassa, naisen kertomaa elämäntarinaansa ja millaista olisi olla oikeissa töissä. Kahden kuukauden yrittäjän kesäloman jälkeen lompakko on vähän lytyssä. Etenkin kun yrittäjällä on tapana kulkea ihan takki auki taksilla missä ikinä viilettääkin. Jos ei lasketa sitä yhtä reissua bussilla Tesomalle.

Itseasiassa oli hyvä idea jäädä eilen illalla vielä ihan hetkeksi juhliin, sillä pääsin Teron kanssa samalla taksilla Nekalaan! SÄÄSTIN!

Ja tuleehan niitä, kaikenlaisia ensimmäisiä ja toisia päiviä. Toisia eskaripäiviä ja ensimmäisiä koulupäiviä. Ensimmäisiä päiviä isojen juhlien jälkeen. Ensimmäinen päivä yrittäjänä takki kiinni. Syksyn ensimmäinen päivä. Ensimmäinen kesäloman jälkeinen työpäivä, joka ihanien kollegoiden ansiosta tuntui ihan hyvältä.

Ja kun oikein syvällisesti kyyristyin miettimään, tajusin että

elämä on oikeasti ihan tosi täynnä päiviä!

Ihanaa päivää kaikille!