Karhunpoika sairastaa – Hippi taantuu

Toissayönä viereemme ilmaantui pieni kuumakalle raakkunsa kanssa. Illalla vielä mummun mukana Ikeassa telttoja kaataneelle hassumassulle nousi yöllä hetkessä kova kuume. Voi voi kultaa. Posket hehkuivat ja tassut hapuilivat unissaan apua. Abu abu! Pieni ujelsi valituslauluaan. Tassuttelimme ja tyynnyttelimme. Aamulla potilas istui sohvalla punaisena pöllämystyneenä, eikä mikään ruoka meinannut kelvata. Massukin oli sekaisin ja välit lääkkeiden antamisessa tuntuivat lopputunneista itkuiselta ikuisuudelta. Uli uli uli uli uli. Voi meidän pientä. Vain mustikkamehu, jäätelö ja pieni nakinpala menivät alas.

Hippi piti sylissään ja lauloi. Teki kuumalle poikaselle mukavan pesän sohvalle, luki kirjoja ja laittoi muumit pyörimään. Pieni punaposki hengitti syvään nessut, kuumemittari, mehupullo ja ohut peitto turvanaan. Paapapapaapapaapaapapaapa. Kannoimme toisen ’ruokasalin pöydistä’ yläkertaan ja tein vierashuoneesta väliaikaisen kotitoimiston pariksi päiväksi. Töiden lomassa kävin alhaalla auttelemassa, sillä jossain vaiheessa itku ei meinannut ollenkaan lakata. Välillä Hippi lähti apteekkiin ja hakemaan uuden muumi-dvd:n Prismasta. Aa aa pikkuinen lintu.

kuva.JPG

Yöstä selvisimme muutamien tuntien huudoilla. Aamulla potilaskin oli itkuistaan niin väsynyt, että nukkui puolikymmeneen. Nousin aikaisemmin ja siirsin pienen kuumepatterin Hipin kainaloon. Hipsin töiden pariin. Hei..pssst, keittäisit sie alhaalle kahvia? Täyspannu? Ja hei, psst, laittaisit sie jugurttia valmiiksi? -Ok!

Naputin konetta jo toista tuntia, kun herrat Punaposki ja Helvetin outo kampaus möngersivät alakerran sohvalle. Hei, laittaisit sie meille muumit pyörimään ja toisit sie mehupullon ja miulle kahvii? Ja toisit sie jugurttia? Kiitos. Ja yhen vaipan? – Mullon nää työt tässä! – Mutta miulla on kippeine pikkupoika sylissä, em mie voi nousta tästä. Kato nyt sitä, ihan ressu pien. Voi voiii, toiskohan äiti siulle suolakeksin? Toiskohan se??

Haettuani keksin, kahvin, mehun, jugurtin, vaipan, nakin ja nessun laitoin muumit koneeseen ja peiton pienten varpaiden päälle. Mulkoilin makoisia sohvatyyppejä. Heränneet onnelliset massuttelivat tarjoilujani ja naureskelivat yhdessä Pikku Myyn teorialle majakassa lymyilevistä luurangoista. Kurkottivat päillään Hei mee eestä! Misson kaukosäädin?

Toisella ikää vuosi ja kuusi kuukautta sekä 39 astetta kuumetta. Mikä sillä toisella on?!!?

Hoitohenkilökunta katosi puhisten yläkerran toimistoon. Palasi kerran alas hakemaan voileivän. Myöhemmin konttori vastaanotti alakerran kaksikolta lyhyen vierailun, jolloin pieni toipilas tarjoili latte-äidille maitokahvia. Pikkuinen oli vihdoin syönyt vähän. 

Hipin keittiön päivän lounas:

Haribon colapullot

(annos sisältää ruokajuomana maidon)

 

Share

7 kommenttia

  1. Emmi Nuorgam kirjoitti: Vastaa

    Hipillä on miesflunssa. Ihan diagnosoitu juttu, ja se näköjään aiheuttaa vaarallisia oireita ihan pelkästä sympatiastakin!

    http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/miesflunssa_tunnista_ja_hoida_oikein

  2. Kärttyri kirjoitti: Vastaa

    Onko pienellä parvorokko? Ainakin tuo poski näyttäisi siltä, ”slapped cheek”.

  3. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Toivottavasti ei ole : /

    Ei ainakaan vaikuta ihottumaiselta tuo kasvojen punotus ja tyypillä punottaa muutenkin tuohon tyyliin posket usein, jos on kuuma tai pakkasta tms. Mutta pitääpä tarkkailla tilannetta. Niin kuin toki muutenkin koko ajan tehdään ja ootellaan, alkaako kuume hellittää vai lähdetäänkö käymään lääkärissä.. Toivottavatsi parantuisi pian! <3

  4. sanninen kirjoitti: Vastaa

    En kestä! SÄÄLITTÄVÄ! Punainen!

  5. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    😀

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    En kestänyt minäkään! Nyt onneksi jo huomattavasti parempi vointi, huoh! Jo aika ilonen tyyppi seuraili iltasatua. <3

  7. sanninen kirjoitti: Vastaa

    Ihanaa! Hurraa!

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.