Miltä tuntuu tulla jätetyksi? – Dokkarivinkki

Katselin eilen Yle Areenasta Christian Frein ohjaaman dokkarin jätetyksi tulemisesta. Dokumenttielokuvassa Särkyneitä sydämiä New Yorkissa (Sleepless in New York) antropologi Helen Fisher tutkii juuri jätetyksi tulleiden ihmisten aivojen muutoksia. Samalla seurataan hiljattain jätetyiksi tulleiden ihmisten elämää.

Koskettava elokuva vie jätetyksi tulleiden yöttömiin öihin seuraamaan monivaiheista surua, entisen tyttöystävän kadulla ajelevaan autoon, jonka kuski ei tiedä, mihin ajaisi. Yksin vietettyyyn kahvihetkeen, joka oli tapana jakaa yhdessä.

Helen Fisher tekee dokkarissa mielenkiintoisia havaintoja aivojen fyysisistä muutoksista, joista selviää jätettyjen aivoissa aktivoituvan samoja osa-alueita kuin vastarakastuneiden aivoissa. Fisher on myös havaitsevinaan rakkauden voimistuvan jätetyksi tullessa. Vahva huuma ja riippuvuus saavuttamatonta kohtaan tuntuu henkisenä ja fyysisenä kipuna.

Kuunnellessani Fisherin juttuja aivokemioiden vaikutuksesta mieleeni palasivat ajat, jolloin asuimme Hipin kanssa vuoden eri maissa. Parin kuukauden välein pääni räjähti milloin milläkin lentokentällä tai metroasemalla, välillä jälleennäkemisen riemusta ja välillä surullisissa hyvästeissä. Eikä yhdessäkään vietetty aika tuntunut hyvältä, sillä mielessä oli aina parin päivän päässä väijyvät hyvästit. Ehkä juuri kyseisten kemiallisten räjähdysten takia taskuissamme on olleet hyvät panokset pitkälle yhteistaipaleelle, jolla on kerran jos neljäkin kertaa ollut tarvetta täysin järjenvastaiselle toiminnalle.

Dokkaria katsellessa myös samaistuin helposti seurattavien henkilöiden tunteisiin ja tilanteisiin. Tuskallisia kamppailuja viestin lähettämistä vastaan, yksisanaisen tekstiviestin analysointia ja tuijottelua. Raivoa surusta ja kaipauksesta, jota riipivien tunteiden kohde ei edes enää ansaitsisi.