Se oli sellainen viikonloppu, jonka perjantai tuntui jo vähän lauantailta. Vietimme Pikkuveljen kanssa puuhakasta vapaapäivää viikaten monta koneellista pyykkiä ja kiikutellen liian pienet vaatteet puskan läpi naapuriin. Naapurin muija tuli nuorimmaisensa kanssa leikkimään ja kävimme porukalla Travallen tehtaanmyymälässä ostamassa pränikät välikausihousut syksyn sateita silmällä pitäen. Olimme tosi tyytyväisiä itseemme, koska saimme halvalla ja olimme kerrankin kurakelejä edellä.
Sellainen viikonloppu, jona haimme Pojan eskarista heti yhdeltä ja päätimme mennä Wanhaan Tappiin myöhäiselle lounaalle. Istuimme isossa pystypöydässä kolmistaan syömässä saunaperunoita ja höpisemässä, mitä kaikkea voisimme lauantain pihakirppiksellä myydä. Pikkuveli suunnitteli myyvänsä ainakin sohvan sekä automme ja mahdollisesti myös pyöräilykypäränsä ja puhelimeni laturin.
Juuri sellainen viikonloppu, jona Hippi lähtee heti töistä tullessaan Pojan kanssa kalaan, eikä parivaljakkoa kuulu ennen kuin onnelliset kalastajat saapuvat illalla iso hauki mukanaan. Ja sellainen viikonloppu, jona naapurin muija ehdottaa spontaanisti grillailuja. Katoimme terassin pöytään salaattia, uunifetaa, perunoita, oliiveja, sämpylöitä ja naapurin tyttö neuvokkaana opetti, miten terassin uusi grilli toimii.
Punapää kantoi sisältä tärkeänä lautasia hajottaen matkalla muutaman ja halusi välttämättä vielä ennen ruokaa askarrella kaikille nimilaput. Omassani on todella vihainen punainen naama. Äiti, sie oot tässä! Sade ja yhdeksän aikaan laskeutuva pimeys eivät oikeastaan haitanneet illallistamme, joka huipentui vastanaineiden ystävien vierailuun ja sadetakkitonttujen kreiseihin kumpparijuoksukilpailuihin.
Sellainen viikonloppu, jona on vähän riitaa ja sellainen viikonloppu, jona sovitaan.
Sellainen viikonloppu, jona aamuvirkut Hippi ja Poika hiippailevat aikaisin alakertaan katsomaan piirrettyjä minun ja Pikkuveljen jäädessä vielä nukkumaan. Viikonloppu, jona olimme päättäneet pistää rahoiksi leipomalla pellillisen mokkapaloja ja myymällä ne hyvään hintaan pihakirppiksellä. Kaksi innokasta kokkia sekoitti kilpaa taikinoita jauhot pitkin pöytiä pöllyten ja minä mietin, miksi juuri silloin kun leipomukset ovat menossa myyntiin, ne eivät ihan näytä siltä kuin pitäisi…
Perinteiseen tyyliin kaivoin kaapistani roikkumaan jääneitä mekkoja samalla, kun kirppispöytiä jo kannettiin puistoon. Kioskimme saatiin vihdoin pystyyn ensimmäisten asiakkaiden odotellessa vieressä tai vähän jo vedellessä kasseista parhaita päältä. Ja mokkapaloja innoissaan kanniskelevan punapään vasta miettiessä, ettei oikeastaan edes tiedä, mikä tai missä pihakirppis on. Pääasia oli kuitenkin heilua innoissaan mukana touhussa naama suklaataikinassa. Ai se on tämä se pihakirppis, me ollaankin se pihakirppis!
Sellainen viikonloppu, jona tienasin muutamassa tunnissa kuusikymmentäkahdeksan euroa vain hengailemalla naapureiden kanssa Nekalan tunnelmasta nauttien.
Sellainen viikonloppu, jona kutsuimme itsemme Nekalan muijan uuteen kotiin kahville.
Ja sellainen viikonloppu, jona saimme suru-uutisen juuri istuttuamme kahvipöytään.
Kahvien jälkeen Poika kaivoi lipastosta Sienasta matkamuistoksi ostetun marionetin, jonka jälkeen aloimme miettiä, onko Siena itseasiassa jonkinlainen marionettikaupunki. Nekalan muija muisteli myös taidemaalari Ellen Thesleffin viettäneen Sienassa aikaansa ja itseasiassa breikanneen puupiirroksella, jonka nimi oli Marionetteja. Hippi tyrmistyi Miten se sellasella puupiirroksella, ku eikös se maalannu kuin jumala…, jonka jälkeen etsimme kirjasta kuvan Thesleffin Marionetti-teoksesta ja luimme hänen viettäneen 40-luvulla kesiään Muroleessa.
Tuntia myöhemmin olimme vääähän yllättäen koko porukka matkalla Muroleen kanavalle etsimään Ellen Thesleffin vanhaa huvilaa.
Emme löytäneet Muroleelta Villa Casa Biancaa, mutta saimme aistia palan Thesleffin sielunmaisemaa ja pieni kalastusmestari sai kauniista Muroleenkoskesta neljä ahventa.
Viikonloppu, jona Muroleen Kesäkahvila oli viimeistä päivää auki ja seurueemme iloinen iltapala taisi olla Kesäkahvilan viimeinen tilaus ennen ravintolan sulkeutumista syksyksi. Kotimatkalla näimme kaksi kurkea keskellä kultaista peltoa ja Pikkuveli huokaisi takapenkillä, voisiko hän pian haravoida kanssani pihaamme. Nyt kun on syksy ja kaikki lehdet tippuu puusta, niin saanko mie auttaa. Lupasin ostaa punapäälle oman haravan.
Sellainen kesän viimeinen viikonloppu, jona elämä jatkuu.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Lue myös:
Kuinka tienata 103 euroa muutamassa tunnissa
Kati Tervo on kirjoittanu kirjan Ellenin viimeisestä Muroleen kesästä. Se on haikea.
Jahas, alkoi kiinnostaa..
🙂
Jep! Samaa olin tulossa kertomaan. Iltalaulaja on kirjan nimi. Kaunis pieni kevyt paljon tunnetta kantava surullisen haikea kirja. Kannattaa lukea!
Pitää kyllä lukea se!! 🙂