Kaupallinen yhteistyö: Myssyfarmi
Viilenevät ilmat eivät tänä vuonna perheemme päätä paljon pakota. Ei, emme ole edelleenkään hommanneet kunnollista lämmitysjärjestelmää kotiimme, mutta meillä on uudet villapipot koko porukalla. Haha!
Pöytyäläisen Myssyfarmin käsinneulotut pehmeät pipot lämmittävät korvien lisäksi myös sielua. Kauniit villapipot valmistetaan farmin omien sekä naapuritilan luomulampaiden villasta, joka värjätään luonnonväreillä ja kaikki pipot ovat pöytyäläisten mummojen kotona neulomia. Suomalaisen perheyrityksen pipolähetyksiin on myös aina merkitty kyseisen pipon neulojan nimi ja kun pipot neulotaan tilauksesta, voi Myssyfarmin verkkokaupassa valita värin ja mallin mielensä mukaan.
Ideologian lisäksi hullaannuin pöytyäläisen yrityksen makeisiin ja pehmoisiin tuotteisiin. 100% suomenlampaan villasta neulotut farmipipot ovat ihanan lämpöisiä ja napakoita päässä. En ihmettele, että vastuulliset ja klassiset pöytyäläismyssyt kiinnostavat Suomen lisäksi myös Keski-Euroopassa, Etelä-Koreassa ja Japanissa asti.
Valitessani Myssyfarmin monista mallistoista ikuisesti kestävää rakasta luottopipoa, näyttivät ihastuttavat myssyt toinen toistaan houkuttelevammilta ja oli vähän vaikeuksia tehdä päätöksiä.
Mutta onneksi pystyn ratkomaan moiset värihaasteet salaisella aseellani: ysäriltä tutulla vanhalla kunnon VÄRIANALYYSILLÄ! Jos luulitte värianalyysin olevan last season, niin voin kertoa: EI ole!! Ysärivärianalyysi elää ja hehkuu Tampereen Nekalassa ja sen mukaan olen syksy ja minulle sopii tietty väripaletti, daa! Muutamaa millarina tapahtunutta villiä värikokeilua lukuun ottamatta, olen 90-luvulta alkaen luottanut vaatevalinnoissani syyspalettiin! Itseasiassa haluaisin pitää uskomattomat värianalyysikutsut, joissa voisi värianalyysin lisäksi olla myös esimerkiksi tähtikarttahommia.
Mutta takaisin asiaan, eli pipaan! Ikuiseksi luottopipokseni valikoitui ihanan MUFFI-malliston metsänvihreä Kuvaaja-pipo, joka sopii syksyn päähän täydellisesti. Metsäisestä klassikkopiposta tuli heti ajaton vakkarini, jonka voi vetää päähän, jos paleltaa korvia tai sielua tai jos tukka on vähän huonosti.
Osassa Myssyfarmin pipoissa saa valita myös koon ja mallistoja on myös lapsille. Pojille tilasin uuden HERD-malliston iloiset tupsupipot, jotka ovat sopivan jämäkät vauhdikkaampaan menoon. Ihastuin itsekin jo vähän poikien pipoihin, joten saatan ehkä välillä lainata söpöjä tupsumyssyjä heiltä.
Voin tehdä niin, koska minulla on onneksi siro pää, toisin kuin eräillä, joiden pään koko aiheuttaa jos jonkinlaisia ongelmia. Kerran pitkätukka oli jopa väittänyt anopille, ettei suuren päänsä takia päässyt Savonlinnan Oopperajuhlille kesätöihin, koska rekvisiittavarastosta ei löytynyt tarpeeksi suurta ritarin kypärää. Anoppi oli jo ottamassa puhelua Oopperajuhlille liittyen pään takia syrjimiseen… Juuh.
Myssyfarmi ei onneksi petä isopää-issuessa. Ilahdutin Hippiä L-kokoisella Sulamaa-tupsupipalla, joka asettui pitkätukan päähän täydellisesti. Täytyy toivoa, että kaunis pipo pysyisi vaikka jouluun asti tallessa, yleensä Hipin hatut ovat olleet katoavaista sorttia.
Hyvän mielen ikuinen luomuvillapipo ovat myös mahtava lämmin joulualahjaidea, jos puikot eivät omissa käsissä pysy. Myssyfarmin mallistoissa löytyy vaikka mitä kauniita väriyhdistelmiä ja yrityksellä on hyvää tekevä vaikutus niin Pöytyällä kuin myös pipon saajan päässä.
ALEKOODI! Ilokseni sain Myssyfarmilta alekoodin lukijoilleni. Koodilla ASIKAINE20 saa nyt 20% alennuksen Myssyfarmin verkkokaupassa. Alekoodi on voimassa 18.11. asti.
Pehmoista marraskuuta kaikille!
En kestä, miten taatanan söpöiltä te kaikki näytätte noissa kuvissa!
Voi kiitos! 🙂
Hei nytten on kyllä värianalyysit paikallaan! On justiinsa sun väri toi vihreä. Hienot pipat teillä kaikilla.
Hei kiitos, ihanaa että arvostat analyysiä ja tää pipa on kyllä, ku ois ollu mulla aina <3
Myssy, joka lämmittää myös sielua – yömyssy 😉
Ahahhahahhahhhahaa! Todellakin!! 😀 PARAS!!
Sama, kun naapurin muija puhuu aina sisäisestä villapaidasta (=viini) ! koskaan ei ole terassilla liian kylmä, jos on sisäinen villapaita!
Kutittaako pipo?
Meillä on herkkäihoisia muksuja, jotka ei siedä villaa paljaalla iholla. Herkimmät ei edes hienointa merinovillaa.
Harmi, sillä ois ollut tarinaltaan ja ulkonäöltään makeet pipot.
Mua ei kutita, vaikka mulla on aika herkkä iho. En siis yleensä voi pitää esim ihan villaisia paitoja tms, mutta tätä ongelmaa ei yleensä ole ollut hattujen tai pipojen kanssa ollu muutenkaan, ehkä tukka jotenkin helpottaa asiaa…
Hippiä tai poikaa ei myöskään kutita, tosin niillä ei herkkä iho ole muutenkaan, eikä mikään häiritse.
Mutta – Pikkuveljeä kutittaa, hän on herkkäihoinen ja tarkka muutenkin 🙁 Joten saattaa olla, että kutittaa myös teidän lapsia! Eka ainakin sovittaisin jossain, jos tulee Myssyfarmin pipoja vastaan (nyt pian esim Helsingin Stockalle tulossa, Tampereella DesingTorin Jouluun tulossa myynti..tosin en tiedä, missä vaikutat)
Pipo ei tunnu karkealta, vaan aika pehmeältä, mutta jos villa tuppaa kutittamaan, niin kannattaa eka testata! 🙂
Tuli heti pakottava tarve hommata itselle tuollainen ihana tupsupipo herkullisen värisillä tupsuilla! Ja haluaisin muuten, että toteutat värianalyysikutsut, jos olenkin koko elämäni pukeutunut vahingossa väärän vuodenajan sävyihin, oh no ?
Joo, oisit kyllä ekana kutsuvieraslistalla! Tää asia pitää saada hoitoon!! <3
Nonni, kutsua odotellessa! ?
Värianalyysi on muuten ihan lottovoitto, loppuu kaikki hutiostokset. Mun värisilmää riipoo, kun joillakin on itselleen niin vääränvärisiä vaatteita. Asikaisella ei ole. Hyvät pipat teillä, pysykööt pitkään tallessa!
Kyllä se helpottaa elämää kummasti! Värikartta kunniaan!
Ja on ihanat pipat, katsotaan miten käy 😀
Ihana!!! Pitäisköhä iteki tilaa 🙂
Suosittelen ainakin oman pipani perusteella lämpimästi 🙂