Asikaisen viikonloppumatkat suuntasivat perjantaina jälleen Helsinkiin.
Kävimme tapaamassa kavereidemme (tarkemmin sanottuna metsuriseksuaalin ystävän) aivan ihastuttavaa vastasyntynyttä vauvelia. Tuhisevan ja ojentelevan pikkunytterön rinnalla puuhakas ja äänekäs Pikkuveli näytti jo pontevalta isolta pojalta, oikeastaan aikuiselta! Punapään olisi suoraan voinut lakittaa ylioppilashatulla ja pakata reunalta lohjenneita astioita pahvilaatikkoon ensimmäistä omaa asuntoa varten. Pyyhkiä kyyneleitä mekonhelmaan Nysse mun vauva lähtee maailmalle! Miten tää aika meni näin äkkiä, mun syli on niin tyhjä!
Vauvuuden käsinkosketeltava katoavaisuus on haikeaa. Nopeasti silkkisestä nukasta tulee epämääräistä lähmää ja tyrmistyvään katseeseen syttyy pilke, joka paljastaa ketunhännän olevan kainalossa jo aamupuurolla.
Fiilisteltyämme ihanaa vauvaa sekä onnellisia ja iloisia vanhempia pakkasimme Pojan ja veli Pontevan autoon ja jatkoimme matkaa ystävämme luokse.
Ystävämme asuu kämppistensä kanssa 1897 rakennetussa uskomattomassa huvilassa, jossa yöpyminen -jopa rakennuksen katsominen -oli ihan mahtavaa.
Meren rannalla kohoava tornimainen pitsilinna on henkeäsalpaavan kaunis!
Herkullisen illallisen jälkeen pääsimme iloksemme vielä illalla koko perhe purjeveneilemään. Vaikka olemme koko sakki pienestä pitäen tottuneita veneilijöitä, olimme kaikki ihan ensimmäistä kertaa purjeveneen kyydissä. Ihan mahtava elämys, upea vene ja mukavaa seuraa.
Oli hienoa nähdä Helsinkiä ja Helsingin saaristoa mereltä käsin. En ole oikeastaan koskaan veneillyt pääkaupunkiseudulla.
Huvilassa havisi haikea mennyt aika. Saleissa saattoi kuulla muinaisten seurapiirien naurut ja tuntea aamuun asti jatkuvat lämpöiset kesäillat. Valo leikkasi halki huoneiden, jotka olivat joskus olleet täynnä elämää ja nyt pidättivät hengitystään. Kuin aika olisi pysähtynyt, kaikki lähteneet valkoisine pitsiaurinkovarjoineen ja puisine sulkapallomailoineen viettämään kuumaa kesäpäivää rannalle, mutta ketään ei olisikaan enää kuulunut takaisin. Ikuinen aurinkoinen iltapäivä jatkuisi tyhjänä jokaisen purppuraisen ja tuulisen yön jälkeen kuumana aina uudestaan, kunnes surullinen syksy pimentäisi salit yöttömistä öistä. Ikkunat suljettaisiin, eikä kesä enää koskaan tulisi sellaisena kuin se kerran oli.
Kuin puisia muumikierreportaita nousemalla olisi päätynyt aikakapselista menneeseen aikaan, jossa ikean siniset kassit, muoviset eväsrasiat tai Star Wars -crocsit aiheuttaisivat pitkän linjan ufo-tutkinnat. Kuin entiset asukkaat ympärillämme pyörittelisivät kauhuissaan päätään revityille farkkushortseilleni ja hanaviinipakkauksellemme.
Ystäväni kertoi mielenkiintoisia tarinoita ja juttuja pitsihuvilan historiasta..
Istuskelimme terassilla katselemassa merelle ja höpöttelemässä myöhään yöhön.
Pitkiä ja hauskoja iltoja seuraa aina lyhyt yö ja vielä hauskempi aamu! HuomenTAA! HuomenTAA! Onko nyt jo aamu? Onko täällä mehua? Koska Tilli tulee? Mennäänkö me retkelle? Missä Satu on? Saanko mää mennä herättämään Satun?
Eilen teimme vielä ihanan veneretken Vartiosaareen, jossa ystäväni myös opastaa kierroksia. Kerron retkestämme ja luontopolustamme vielä lisää!
Jos kaikilla onnekkailla ei ole lomaa tai suuria matkasuunnitelmia, muistakaa tehdä ihania viikonloppureissuja. Suomessa on niin paljon hienoja paikkoja, jonne pääsee pienelläkin budjetilla vaikka omat eväät repussa seikkailemaan ja nauttimaan luonnosta.
Ihanaa ja loistokasta seurapiirisunnuntaita kaikille!
Lue myös:
Henkeäsalpaavan upea tuo huvila! Taitavasti osaat vangita tekstiin tunnelmia, tyks tyks ❤
Niin on! Ja voi jos osaisinkin, tunnelma oli MIELETÖN!
Ei kukaan voi oikeasti asua tuollaisessa talossa!!! Ainakaan jos ei satu olemaan joku rikas perijätär 😀
No niinpä! Ystäväni on ihan vaan vuokralla, ihan lopa kohtuullisella vuokrasummalla! Hän on valmistuva opiskelija 😀 Kiva opiskelijaluukku!
Onko toi Laajasalossa? Näyttää jotenkin tutulta…
Joo on!
Voi miten kaunis! Ja Helsingin saaristo on niin kaunis <3
Oli kyllä aikamoinen satulinna 🙂