– Eiku miun pittää käyä kaupassa vielä.
– Miks, eksää just käyny?
– Noku miun pittää tuo kori käyä..
– Siis mitä pitää ostaa, mikä kori?
– Eiku viemässä. Miun pittää viiä tuo kori sinne, ku..
– Mikä kori?
– No tuo, tuo kauppakori.
– !?!?!
– Kummie unohi sen.
– Kauppakorin?!
– No, nii.
– Unohdit sen korin..SUN KÄTEEN?
– Nii.
– !?!?
– …tai auton takakonttiin.
– !?!?
– Vahingossa.
– !?!?!?
– No miulla oli ostokset siinä ja sitte mie pakkasin ne ostokset kassalla takasi siihe korriin.
– MIKS?
– No emmie tiiä, emmie aatellu.
– Siis sää VAHINGOSSA laitoit kaikki kamat siihen ja VAHINGOSSA kannoit sen koko korin autoon ja huomasit vasta kotona??
– No, niin no. Mie unohin sen.
– Ei helvetti!
– Nii mie meen nyt viemää sen korin sinne takasi. Tarviiko kaupasta jottain?
– EI!!!!!
*
– No mitä ne sano siellä kaupassa?
– Ai mitä mitä ne sano?
– Mitä ne sano siitä korista?
– No mitä ne siitä, ei ne mittää siitä sanonu.
– Mihin sää laitoit sen siellä?
– No sinne porttien luo, missä niitä koreja on.
– No näkikö joku?
– No ööh…ei…
– Sanoiksää niille siitä korista mitään?
– Joku stevari siinä oli ja mie sanoin sille, että morjes mie toin tän korin tähän.
– …
– Ja ei se siitä mittää, ei sitä kiinnostanu.
– Sanoiksää sille, että sää unohit sen korin sun käteen ja autoon ja..
– NO EN SANONU, MIKS SIE KYSELET KOKO AJAN SIITÄ KORISTA!!!?!?!?!?
– !??!??!
– MIKS SIITÄ KORISTA PITTÄÄ KOKO AJA JANKATA JA KYSELLÄ!?
Jep, ei pidä kysellä, asia käsitelty.
Ja hetkessä mielessäni läikähti lämmin muisto vanhan lähikauppamme mukavasta myyjästä, jolle harva se viikko palauttelimme kassahihnalla ollutta muovipussirullaa, joka aina välillä VAHINGOSSA oli ”kulkeutunut” ostoskassissa kotiimme.
Mitäköhän sille myyjälle kuuluu nykyisin? Toivottavasti pelkkää hyvää, hänen hyväntuulisuutensa piristi päivääni niin usein ja vieläkin naurattaa muistellessani tilannetta, kun saavuimme ensimmäistä kertaa ylpeänä lastenvaunujen kanssa lähikauppaamme. Olimme ihan ekaa kertaa yhdessä liikkeellä ylipäänsä missään ja myyjä oli ensimmäinen maailman tärkeimpänä kolmihenkisenä perheenä kohtaamamme tyyppi, ja hän katsoi varovaista kärryttelyämme ja sanoi meille nauraen Nooh, ei onneksi taida ihan vielä olla oma kuitenkaan!?
Siitä seurasi mahtava keskustelu. Hauskaa päivää kaikille!
Muita hyvin sujuneita:
Nyt kyllä haluaisin tietää että MINKÄLAINEN keskustelu tuosta heitosta seurasi! Kääk! 😀
Hahaha! Joo, se oli kyllä sellaista vaivaantumisen riemua…Kun luulin ensin, että se heitto oli hauska vitsi ja muistaakseni nauroin sillain Ahahahhahaaa got you, hyvä läppä, ei onneks oo oma, mutta ihan muuten vaan mää nykyään kävelen näin, ehhehehheheheee!
Ja sitten sen myyjän naama alkoi valahtaa ja se hämmenty, että onko TEILLÄ OIKEESTI OMA VAUVA??
Ja sitten mää olin sillain sekopäisessä vauvahuurussa, että ON, OOH TIETYSTI SE ON MEIDÄN, AAH! SE ON MEIDÄN MEIDÄN MEIDÄN MEIDÄN VÄYVÄ VÄYVÄ VÄYVÄ..
Ja sitten se myyjä sanoi varovasti, ettei ollut huomannut mun olevan raskaana, että anteeksi kamalasti, miten voi olla. Ja pahoitteli kamalasti ja..
Ja mää olin, että ei se tietenkään haittaa ja tulimme kaikki kolme yhdessä tulokseen, ettei mahaani näkynyt, koska olen niin lyhyt (!!!), ei sitä näe kassan takaa ja sitten nauroimme kaikki kamalasti ja päivittelimme ja onnittelimme ja minä itkin onnesta.
Semmone,
ihan PERUSTILANNE! <3
Niitä syrämiä kun nyt pystyisi laittaa!!! Tuohon sun vastaukseen ja tähän juttuun laittasin nyt just. Pus!
Ihana Hippi! maailma olisi niin paljon rennompi paikka, jos tuommoisia hippejä olisi enemmän.