Tee-nyt-kerrankin-kaikkea-mitä-haluat-ja-mitä-et-yleensä-voi-tehdä-asioita

Halkean onnest mennessäni tänään rautatieasemalle vastaan mummolasta palaavia Hippiä ja Poikaa. Kokkaan herkullista pitsaa, johon laitan tomaattia, mozzarellaa ja paljon rakkautta. Pesen pari koneellista pyykkiä, viikkaan puhtaat vaatteet kaappeihin ja kannan halkoja ala- ja yläkerran koreihin. Tekisi mieli tehdä lentokenttätyyppinen kyltti, jota heiluttaa asemalla. Kirjoittaisin siihen: Rakkaanirakasrakasrakkaat Hippi ja Poika. 

Minulla on ollut ikävä. Ja välillä vähän tylsää ja yksinäistä. 

Poikien lähdettyä nukuin kolmetoista tuntia koomaunta, jonka jälkeen olin tyytyväinen arvokkaaseen tee-nyt-kerrankin-kaikkea-mitä-haluat-ja-mitä-et-yleensä-voi-tehdä-tekemiseeni ja olisin jo ilomielin toivottanut Pojan ja Hipin tervetulleeksi takaisin kotiin ja vähän äkkiä. Koska tyypit olivat jo savon syövereissä, täytyi keksiä lisää tee-nyt-kerrankin-kaikkea-mitä-haluat-ja-mitä-et-yleensä-voi-tehdä-asioita.

Naapurin muija saapui puskan läpi heti pimeän tultua. Kroisostelimme viime viikonlopun juhlista jääneillä herkuilla ja puhuimme kerrankin _kovalla äänellä_ helvetin tärkeitä asioitamme. Koska niin ei voi yleensä tehdä.  Paiskoimme ovia ja uuninluukkuja. Yleensä hissutellaan ja tassutellaan, ettei herätetä muita.

Pidin yhteyttä ystäviin ilman, että kukaan veti konettani solmuun hilloisilla tassuillaan tai puri minua reiteen huomionkipeyksissään.

Lähdin äidin kanssa tapettitehtaalle, eksymään Viialaan ja ravintolaan syömään. Kerrankin _minä_ sain olla lapsi, ilman että kukaan muuan toinen lapsi varastaa kaiken huomion jankkaamalla Mummu! Mummu! 

Onneksi mukanamme Toijalan tapettitehtaalla ei ollut ketään itkuraivareissa makaavaa lapsukaista, niin sain kaiken tilan lattialla omille itkukilareilleni myyjän kertoessa, ettei vihdoinkin valitsemaamme tapettia enää ole, eikä valmisteta. TÄ!?  Äiti yritti ehdottaa muita tapetteja minun heittäydyttyä jälleen sekopäiseksi tapettihulluksi. Eii, kaikki on pilalla! Äitii! Ei, ei, mikään ei kelpaa, kaikki näyttää munattomilta versioilta siitä, mikä me oltiin valittu! Ei ei eiiii! Unohdetaan koko keittiöremontti. Tuijotetaan loppuelämä haltexia. Toi on ruma, kaikki on paskaa! Ei ole yhtään niin psykedeelinen kuin pitää. Äiti, apuaa. Miten tässä saattoi käydä näin, en halua lintuja, enkä ruutuja. Ei nuo kukkaset ole sama. Mikään ei ole yhtään sama. Kaikki on menetetty, kaikki on pilalla..Äiti! Tarvitsen psykedeliaa..apua, ei, ei, ei..

*Puhelin soi*. Tapettitehtaan toimistosta soitetaan, että haluamaani tapettia onkin mahdollisesti jäljellä viisi rullaa ja he varaavat ne minulle. Jahas, vai niin kiitos, ei tässä sitten mitään. Jatketaan. 

Ostin naapurin muijan tapettirullat, tilasin sivistyneesti näytepaloja ja poistuin paikalta vähin äänin eksymään Viialaan. Äiti osti minulle Viialasta aika päheän neonkeltaisen kirppismaton, jonka jälkeen ajelimme syömään. Saapuessani yöllä Doriksesta keikalta mietin, mikä lamppu palaa alakerrassa. Viialasta ostamani taikamatto loisti pimeässä olkkarissa! Ooh!

Menin ystäväni luokse yksin aamupalalle. Sain kerrankin halailla ihanaa vauvaa ilman, että kukaan muuan hassumassu loukkaantuu kärttyisesti sylini ollessa varattu muille. Lisäksi pääsin suunnittelemaan häitä ilman, että kukaan muuan pitkätukka muistuttaa jatkuvasti siitä, ettei ole kosinut / kosimassa! Joo joo! Mää puhunkin mun kaverin häistä, joissa olen kaasona!

Sain silittää ihanaa koiraa, ilman, että kukaan veti pikkaraista hännästä.

Eilen Nekalan muija saapui kisakatsomoon seuraamaan jännittävää ottelua. Muutaman tunnin päästä löysin itseni Hervannasta nousuhumalassa. Ihan hyvä, että herra hassumassu oli silloin savossa pulkkamäessä ja kylpemässä mummon spassa.

Olen tehnyt aivan tarpeeksi tee-nyt-kerrankin-kaikkea-mitä-haluat-ja-mitä-et-yleensä-voi-tehdä-asioita ja ikävä raastaa sydäntäni. Menen kokkaamaan pitsaa ja valmistelemaan rakkauden torvisoittokuntaa Nekalaan. Tervetuloa kotiin rakkaat! Tulkaa jo! Olisittepa jo täällä. En jaksa odottaa! Töttöröö!

 http://www.youtube.com/watch?v=8Y98ZxbwVps