Joululahjaksi saamallaan kahvipannulla Hippi on päässyt nokikahvipuuhasteluissaan hyvään vauhtiin! Mutteripannu-espressosta ja puruisista pannukahveista nauttiva pitkätukka tykkää tujuista kahvikokemuksista, kun taas itse pitäydyn maitokahveissa ja juon mokat mustana vain pakon edessä.
Viime viikolla hämmennyin ihan kunnolla vilkaistessani vahingossa Hipin kahvipannuun.
Pannussa häämötti uskomaton liejukasa, jota nopealla vilkaisulla luulin aivoikseni (ollut vähän huonoja öitä viime aikoina) ja ehdin jo iloita jälleennäkemisestä, kunnes selvisi, ettei erikoismössö ollut silppuinen pääni. Kyseessä oli Hipin neworleansilainen (!!) tapa valmistaa kahvia pannussa.
Tietysti! Olisihan se pitänyt arvata.
Menneiden aikojen aikakapselissa asustava Hippi oli inspiroitunut luettuaan Steinbeckin romaanista hyvän kahvivinkin. New Orleansissa on (jos Steinbeckin taustoituksen todenperäisyyteen on uskominen) kuulemma tavattu heittää kahvipannuun kahvin joukkoon kananmunan kuoret ja valkuainen. Ilmeisesti kuoret poistavat kitkeryyttä ja valkuainen sitoo puruja joutumasta kaadettaessa kahvikuppiin.
Toipuessani pannussa näkemästäni aivomössöstä ja huutaessani Anna mun kaikki kestää! Hippi ryysti uutta, kuulemma äärimmäisen herkullista, kahvielämystään sen verran tyytyväisenä itseensä, että meinasin jälleen kieltää vanhemman kirjallisuuden talossamme. Liikaa vaikutteita!
Että eikun valkuaisia erottelemaan ja kokeilemaan, nam nam.
Vaikka osa sohvastamme on kivasti verhoiltu irroitettavilla ja pestävillä Marimekon markiisikankailla, alkaa olkkarimme läjähtänyt jättisohva olla aika rähjääntynyt. Leveille käsinojille on kaatunut, jopa imeytynyt, kaikkea. Liikaa. Eikä kangasta saa niiltä osin irroitettua pesuun. Istuintyynyt ovat jo antaneet periksi sen verran, että keskisyvään punkkukoomaan vaipuessa on vaarana muina makarooneina valua lattialle.
Sotkuisuutta ja valumista ehkä jopa ärsyttävämpää sohvassa on sen mataluus. Lattian ja sohvan väliin jää rako, josta imuri ei tietenkään mahdu, mutta kaikki muu kyllä. Mustan aukon lailla sohva imee alleen ikuisiksi ajoiksi K A I K E N likenevän olkkarin lattialta: kaukosäätimet, polttopuut, sukat, pipot, hanskat (ei pareittain tietenkään), avaimet, puhelimet, autot…en ihmettelisi, jos sohvamme alta joskus siivouspäivänä löytyisi joku Hipin bändikavereista. Aivan raivostuttavaa.
Kaikki alakerran huonekalumme (pikku-Artekit ja isompi Artekki, keittiön retropöytä, dyykatut tuolit, lelukaapit, Lundiat…)ovat muutamia tuoleja lukuunottamatta kierrätettyinä hankittuja, mutta sohvan haluaisin jostain syystä hankkia uutena. Suunnittelin hankkivani uuden sohvan sotkuisen pikkulapsiajan ollessa ohi, mutta lauantaina katsellessani infernaalista popkornimyrskyä tajusin sotkuista pikkulapsiaikaa seuraavan vielä sotkuisemman rasavilliajan, jota taas seuraa aika, josta naapurin muija juuri viikonloppuna lähetti kuvaviestin. Kuvan olohuoneessa oli kuusi jätkää, joiden mielestä Facebook on vuonna 2017 so last season. Aloin epäröidä, arvostaisivatko kuvaviestin Vans-jäbätkään unelmieni sohvaa enempää kuin melonikulho päässään hoipertava yksivuotias.
Nopean laskutoimituksen jälkeen tajusin sotkuttomuuslogiikallani voivani hankkia unelmieni sohvan seitsemäntoista vuoden kuluttua. Voi saatana! Seitsemäntoista vuotta pinttyvää paskaa ja mustan aukon huitomista sählymailalla!
Sohvapettymys läikkyi sisälläni kuin punaviini koppuraisella käsinojallani.
Varovasti olenkin nyt tuumannut, että jos vaan lakkaisin sitkuttelemasta ja eläisin hetkessä, hankkisin uuden sohvan vallitsevaan tilanteeseen arkemme fengshuita ilostuttamaan. Kauniin, ihanan, ajattoman sohvan, jonka alla ei olisi mustaa aukkoa tai kenenkään bändikavereita.
Ystävien uudessa kodissa ihastelin uudenkarheaa Hakolan sohvaa, josta kaikki päälliset saa irroitettua pesuun. Innostuin kätevästä kotimaisesta sohvasta jopa sen verran, että uteliaana tilasin Hakolalta näytepalat mahdollisista kangasvaihtoehdoista.
Hakolan kankaat ovat ihania, mutta heti jo kauhistutti kankaiden vaaleus. Näytepaloista lempparisävyni on vaalea ”hiekka”, ihana. Haaveissani onkin ruskea sohva, mutta joka ei kuitenkaan ole liian vaalea (eikä olkkarissamme tällä hetkellä oleva koppura ruskea musta (!) aukko, JOKU MUU!). Hakolan ”hiekka” ei vaan välttämättä pärjää arkemme sävylle, joka on ”the real fuckin hiekka”!
Harmaat saattaisivat kirjavuutensa puolesta pärjätä, mutta ne taas olivat sävynä liian kylmiä tai eroavaa sävymaailmaa olohuoneestamme, johon sopisi joku lämmin väri vastapainoksi petroolin sävyistä tapettia vasten..
Liian vaaleaa, liian kylmää, liian samaa. Hetken olin jopa helpottunut, kunnes..
…saakelin Hakolan Instassa pistin silmäni juuri täydellisen väriseen sohvaan – Hakolan uuteen konjakin väriseen nahkasohvaan. Ai jai jai jai… Täydellinen. Miksi kyseisen kaunokaisen piti tulla vastaan.
Saatuani nahkasohvan näytepalan (, jonka tilasin IHAN MUUTEN VAAN, halusin vain vilkasta..), näytti sävy vielä kuviakin kivemmalta. Koko sohvatouhua täysin haihatteluna pitävä Hippikin huokaisi retrosävyisen nahkasohvan näyttävän hienolta. (Vaikka uudesta sohvasta haaveilu onkin pitkätukan mielestä vain juonne yhä pahenevasta ostomaniastani!)
Ja nyt joka ilta valuessani koppuraisessa Ryhmä Hau -mustassa aukossa, kuvittelen itseni istumassa kyseisellä unelmasohvallani. Aaaargh!
