Antaa kaikkien helmojen hulmuta vaan

 

Kaupallinen yhteistyö: Prisma ja Suomen Blogimedia

Vaikka olen aina rakastanut vaatteita, tallasin esimerkiksi koko opiskeluaikani rikkinäisissä farkuissa, maihareissa ja isossa parkatakissa. Maskuliininen outfit oli ehkä keino vaikuttaa USKOTTAVALTA ja pätevältä. Että yhtään en ole tänne tullut kynsiäni lakkailemaan ja hersyilemään, vaan miksailemaan ja vetämään hanskat kädessä näitä vitun XLR-piuhoja. Miesvaltainen ala ja äijäthän ne osaa hoitaa hommat, joten toki voisin vaikka itsekin pukeutua yhdeksi heistä! Ha!

Pipojen ja camo-kuosisen Fjällrävenin kauluksen alle oli myös helpottavaa turvautua. Ettei  mikään mietityttävä muoto tai kiehtova kaari muistuttaisi tai paljastaisi. Että pysytään vaan ihan asiassa. Tietynlainen tuima lisbeth-salanderimaisuus on aina ollut voimavarani, josta kyllä yhä edelleen ammennan tiukoissa paikoissa. Maiharit jalassa on helpompi seistä etukenossa valmiina sanomaan takaisin, välttää epätoivottua huomiota tai kehoittaa helvetin pelottavasti käyttäytyvää häirikköä poistumaan ravintolasta, jota olen yöllä yksin sulkemassa. Yöllisen keskustan läpi oli helpompi kävellä, kun mikään ei kopise tai liehu tai kiinnitä kenenkään huomiota kulkiessani. Paskaa, mutta niin se on.

Myös urani alkuaikoina pukeuduin yleensä mustiin pillifarkkuihin, rotseihin ja tennareihin. Työhaastattelussa istuin musta nahkatakki päällä ja levy-yhtiön uusista työntekijöistä uutisoineen Markkinointi&Mainonnan valokuvissa meikitön naamani katsoo tiukasti jättimäisestä Loop Troopin hupparista. Yo!

Tyylini on aina ollut vähän androgyyni. Toki sen takia, että tykkään mutkattomista ja rennoista vaatteista, mutta etenkin nuorempana olen hakenut ns. jäbämäisistä ja tummista asuvalinnoista myös voimaa, asennetta ja suojaa. Lisäksi olen varonut, etten ainakaan näyttäisi liian viralliselta, liian erikoiselta, liian boheemilta, liian muumilta, liian rokkarilta tai ainakaan liian _tyttömäiseltä_. IIiiiik! Vaikka miksi ei voisi olla ihan yhtä topakka, pätevä ja vakuuttava pinkki pörröneule tai kiva mekko päällä, jos nyt esimerkiksi musa- tai vaikka media-alan hommista puhutaan – töistä, joissa ei erillistä työasua ole?

Olen ihaillut tyyppejä, jotka ihan muina blondin kostoina rohkeasti vetelevät vaaleanpunaisissa topeissa, cooleissa piikkikorkkareissa, värikkäissä kukkamekoissa tai sähäköissä leopardisukkiksissa. Itse olen kuitenkin usein eteisessä hannannut ja viime tingassa vaihtanut Italiasta ostamani punaiset piikkikorkkarit huomaamattomiin mustiin nilkkureihin.

Vanhemmiten ja ehkä myös ammatillisen itsetunnon kasvettua en enää ole ollut ihan niin kiinni tutuissa luottouniformuissani ja vaatekaappiini on jo pidempään kertynyt myös hempeämpiä sävyjä, säihkettä ja villimpiä helmoja. En enää koe tarpeelliseksi todistella osaamistani tai topakkuuttani itselleni tai muille ulkoisella habituksella, vaan oikeastaan voin hersyä paikalle astetta kreisimmässäkin asussa tuntien oloni silti varmaksi. (Tosin olen roikottanut toimistolla hätäjakkua naulakossani siitä lähtien, kun kerran istuessani työpöytäni ääressä PMMP:n Vittu jee! -paita päälläni ja iso bling bling -nyrkkirautakoru kaulassani eräs teatterinjohtaja saapui yllättäen pyytämään tarjousta isosta kulttuuriprokkiksesta.)

Nykyisin olen aikas minut itseni kanssa hulmuavammissakin helmoissa ja jopa rimpsuissa. Hipiltä täysin puskayllätyksenä (!!)  äitienpäivälahjaksi saamani Ivana Helsingin papukaijamekko on ollut kesän lempparivaatteeni, jota olen pitänyt niin duunipalavereissa ja tyttöjen Tukholman reissussa kuin myös rannalla ja leikkipuistossa.

En tiedä, olenko ollut yllättyneempi niinkin rimpsuisen, vaalean ja romanttisen vaatteen vakiintumisesta päivittäiskäyttööni vai Hipin yllätyslahjasta. Olin kyllä koko perheen kauppareissullamme juuri ennen autokärrykaksikon karkkiosastolle karkaamista kerennyt ohimennen hipeltämään kauniita värikkäitä kesämekkoja kiljahtaen Mitä helvettiä, hei katto täällä on oikeesti tälläsiä ihania Ivana Helsingin vaatteita?!! 

Olin ilahtunut huomattuani Prisman valikoimissa kotimaista designia. Aikaisemminkin olen ruokaostoksilla fiilistellyt Prisman vaateosastolla Neulomon kivoja vaatteita, mutta nyt valikoimissa on myös Ivana Helsingin mekkomallisto. Josta Hippi oli kyllä hyvin valinnut minulle parhaan, vaikka ei itseasiassa ehkä sitä, jonka itse olisin rekistä ekana ottanut.

Prisman Minut itseni kanssa -kamppis haluaa kannustaa olemaan ylpeä omasta itsestään ja antaa sen näkyä. Hyvä!

Antaa kaikkien helmojen hulmuta vaan!

 

Lue myös Valeäidin pohdintoja täydellisen mekon löytämisestä!

Kiitos kuvista: Tiina Arponen

 

Share

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.