Perjantaina poikkesin Helsingissä muutamassa palaverissa vauva mukanani.
Hahahahahahaha!
hahahahaahahahaaa!
Aamulla ravintolavaunussa törmäsimme vanhaan tuttuun, jolle kahvitellen päivittelin, kuinka puolivuotias on just sen ikäinen, että se menee kyllä mukavasti mukana muutamassa työtapaamisessa. Tällänen iiihana pieni möllöttäjä! Eipä tää ku syö ja sitte nukkuu,vähä hengailee. Joo tää menee iha hyvi…hei mukavaa työpäivää sulleki ja törmäillään taas!
Toijalan kohdilla huomasin Pikkuveljen olevan yllättävän paljon aikaisempaa tarkempi ympäristöstään. Olevan valmis passaamaan uniaan ja syömisiään mielenkiintoisten virikkeiden viedessä voiton. Kypärämyssy heilui ja kädet sähläsivät malttamattamona kurkotellen ikkunaa ja uusia korvakorujani.
Teri Niitillä olisi ollut kohtalaisesti hommaa jo ennen Hämeenlinnaa.
Riihimäellä riisuin korvikseni ja yritin soittaa Helsingin päätyyn mieleen juolahtaneelle mahdolliselle lapsenvahtivaihtoehdolle, joka heräsi Turussa darrassa ja halusi hersyvästi nauraen kertoa, kuinka oli edellispäivänä luullut junassa kohtaamansa lapsen olevan nimeltään Kukko (!!?). Mie vaan kuulin väärin ja sit mie kysyin vielä, ai että Kukko?! Onpa erikoinen nimi. Mie arvasin, että sie arvostaisit tätä juttua.
Arvostin. Nauraen suljin lapsenvahtivaihtoehdon pois ja hieman hätääntyneenä soitin hesalaiselle ystävälleni, olisiko hän voinut ottaa palavereiden jälkeiseen tapaamiseemme mukaan avocadoa, kurkkusiivuja, maissinaksuja tai jotain purtavaa pienelle touhaajalle, jolloin junavaunussa ystävällinen kanssamatkustaja ojensi meille pussillisen (!!)maissinaksuja pelastaen eleellään aika paljon tulevista tilanteista. (Oen äärettömän kiitollinen ihanalle matkustajalle, joka taisi olla tilanteeni toivottomuudesta enemmän perillä kuin itse olin! Maissunaksulla ja ystävällisellä eleellä saa aikaan ihmeitä.)
Ensimmäinen palaveri turkkilaisessa ravintolassa alkoi lupaavasti Pikkuveljen nukkuessa. Hetken jo tuudittauduin ajatukseen tyypin olevan kaiken järjen mukaan junareissusta väsynyt. Niin olikin -mutta hetken päästä pikkuinen kypärämyssy kurkisti viekkaasti vaunuverhon takaa haluten väsymyksestään huolimatta osallistua palaveriin. Maissunaksuilla pelastettiin vartti, jonka jälkeen punaposki hymyillen heitteli suikerot lattialle ja hieroi loput maissimoskat siistiin kauluspaitaani. Hamusi rinnalle syömään haluten kuitenkin samalla kurkotella maissinaksusormillaan vastapuolen läppäriä, availla paitaani lisää, morjestella tarjoilijaa, hymyillen olla messissä..
Teri Niitillä olisi loppunut kamerasta filmi.
Noo, tää ny meni vähän näin… No, ainaki se nyt varmasti nukkuu seuraavassa palaverissa, johon saavuin myöhässä raahaten panssarivaunuja muistuttavia lastenvaunujani klassikkona paita auki ja tukka naksussa. Joo, sori mulla oli tossa toinen palaveri..ja..piti nukuttaa vielä vauva ja tota..Istuttuani noin kymmenen minuuttia uudenkarhean neukkarin kuppituolissa, vaunuista kuului väsynyt itku. Pieni kirjoneule tuntui hikiseltä ja kypärämyssystä tuijotti hämmentynyt naama Missä nyt ollaan? Yritin tyynnyttää tutilla ja katsoa intensiivisellä ei olla yhtään missään nuku sää siä vaan -ilmeelläni, johon pieni vastasi rimpuillen..
Äitii laita nyt helvettiin se tutti ja näytä missä me oikein ollaan? Väistä! Missä missä? Ai tälläsessä hienossa neukkarissa!? Hahaa! Päästä mut pois täältä vaunuista. Kuka tuo nainen on? Sitä mää en oo tavannukkaan, onpas kivannäköinen tyyppi! En todellakaan käy nukkumaan, mun pitää tutustua tohon ja… Väsyttää joo joo, mutta päästäs mut nyt lattialle, mun pitää tsekkata noi johdot ja joku fläppitaulukin tuolla nurkassa…Anna mun elää mun omaa elämää! Paitsi annas hei vähä maitoa! Tai emmää otakka, anna mun mennä. Tai anna vähän..Elämä! Maito! Elämä! Maito!
Toisesta palaverista omaan lähinnä hämäriä muistikuvia, joihin liittyy vauvan sideshow, vastapuolen valmistelema slideshow sekä hetken tauko, jolloin tilanne kulminoitui vaunuissa potkivan vauvan kärräämiseen aulassa. (Toki muistin kävellessäni ympyrää kertoa palaverista, jossa kerran oksensin! Tää on aina vähä tällästä! ) Aulakärräämisen seurauksena Pikkuveli veti ehkä vartin tirsat palaten sen jälkeen suloisena kremlingsinä örveltämään loppupalaveriksi, jonka päätteeksi totesin, etten vastapuolen ehdotuksesta huolimatta halua tavata firman muuta väkeä! Kiitos emmää ny, jos mää vaikka tapaan ne sitte toisella kertaa. Me mennään tästä..tota ..no tota vaikka tonne vessaan.
Kivitasoin ja lasitiililampuin koristellun vessan peilistä katsoin kuolaista, aukinaista kauluspaitaani, hikistä otsaani, maissinaksuin koristeltua homssuista tukkaani, vaippaa kädessäni. Pieni rakas hymyili kysyvästi katsoen silmiini peilin kautta. Hömisi hiljaa sylissäni painaen silkkistä poskeaan paitani alle rintaani vasten silittäen pehmeällä kädellään kaulaani. Noin. Tässä on hyvä, äiti.
Olisin itkenyt, jos ei olisi naurattanut niin paljon. Pieni painoi silmiään kiinni, nahruten haki unta sylissäni kättäni puristaen. Keräsin ympäri toimiston lattioita levinneet kamppeemme. Punaisen sukan lattialta. Napitin paitani. Peräännyin taisteluvaunuilla hissiin.
Hippi tuli illalla asemalle vastaan.
Kotiäitiyden ja töiden yhdistäminen osa 1.
Aurinkoista sunnuntaita!
Muistakaa tänään vielä Pop Up Kirppis Akun Tehtaalla! Sattuneista syistä en ole siellä myymässä kamojani, jotka ajattelin perjantaina penkovani..asiakkaaksi menen kyllä!
