Perjantaina poikkesin Helsingissä muutamassa palaverissa vauva mukanani.
Hahahahahahaha!
hahahahaahahahaaa!
Aamulla ravintolavaunussa törmäsimme vanhaan tuttuun, jolle kahvitellen päivittelin, kuinka puolivuotias on just sen ikäinen, että se menee kyllä mukavasti mukana muutamassa työtapaamisessa. Tällänen iiihana pieni möllöttäjä! Eipä tää ku syö ja sitte nukkuu,vähä hengailee. Joo tää menee iha hyvi…hei mukavaa työpäivää sulleki ja törmäillään taas!
Toijalan kohdilla huomasin Pikkuveljen olevan yllättävän paljon aikaisempaa tarkempi ympäristöstään. Olevan valmis passaamaan uniaan ja syömisiään mielenkiintoisten virikkeiden viedessä voiton. Kypärämyssy heilui ja kädet sähläsivät malttamattamona kurkotellen ikkunaa ja uusia korvakorujani.
Teri Niitillä olisi ollut kohtalaisesti hommaa jo ennen Hämeenlinnaa.
Riihimäellä riisuin korvikseni ja yritin soittaa Helsingin päätyyn mieleen juolahtaneelle mahdolliselle lapsenvahtivaihtoehdolle, joka heräsi Turussa darrassa ja halusi hersyvästi nauraen kertoa, kuinka oli edellispäivänä luullut junassa kohtaamansa lapsen olevan nimeltään Kukko (!!?). Mie vaan kuulin väärin ja sit mie kysyin vielä, ai että Kukko?! Onpa erikoinen nimi. Mie arvasin, että sie arvostaisit tätä juttua.
Arvostin. Nauraen suljin lapsenvahtivaihtoehdon pois ja hieman hätääntyneenä soitin hesalaiselle ystävälleni, olisiko hän voinut ottaa palavereiden jälkeiseen tapaamiseemme mukaan avocadoa, kurkkusiivuja, maissinaksuja tai jotain purtavaa pienelle touhaajalle, jolloin junavaunussa ystävällinen kanssamatkustaja ojensi meille pussillisen (!!)maissinaksuja pelastaen eleellään aika paljon tulevista tilanteista. (Oen äärettömän kiitollinen ihanalle matkustajalle, joka taisi olla tilanteeni toivottomuudesta enemmän perillä kuin itse olin! Maissunaksulla ja ystävällisellä eleellä saa aikaan ihmeitä.)
Ensimmäinen palaveri turkkilaisessa ravintolassa alkoi lupaavasti Pikkuveljen nukkuessa. Hetken jo tuudittauduin ajatukseen tyypin olevan kaiken järjen mukaan junareissusta väsynyt. Niin olikin -mutta hetken päästä pikkuinen kypärämyssy kurkisti viekkaasti vaunuverhon takaa haluten väsymyksestään huolimatta osallistua palaveriin. Maissunaksuilla pelastettiin vartti, jonka jälkeen punaposki hymyillen heitteli suikerot lattialle ja hieroi loput maissimoskat siistiin kauluspaitaani. Hamusi rinnalle syömään haluten kuitenkin samalla kurkotella maissinaksusormillaan vastapuolen läppäriä, availla paitaani lisää, morjestella tarjoilijaa, hymyillen olla messissä..
Teri Niitillä olisi loppunut kamerasta filmi.
Noo, tää ny meni vähän näin… No, ainaki se nyt varmasti nukkuu seuraavassa palaverissa, johon saavuin myöhässä raahaten panssarivaunuja muistuttavia lastenvaunujani klassikkona paita auki ja tukka naksussa. Joo, sori mulla oli tossa toinen palaveri..ja..piti nukuttaa vielä vauva ja tota..Istuttuani noin kymmenen minuuttia uudenkarhean neukkarin kuppituolissa, vaunuista kuului väsynyt itku. Pieni kirjoneule tuntui hikiseltä ja kypärämyssystä tuijotti hämmentynyt naama Missä nyt ollaan? Yritin tyynnyttää tutilla ja katsoa intensiivisellä ei olla yhtään missään nuku sää siä vaan -ilmeelläni, johon pieni vastasi rimpuillen..
Äitii laita nyt helvettiin se tutti ja näytä missä me oikein ollaan? Väistä! Missä missä? Ai tälläsessä hienossa neukkarissa!? Hahaa! Päästä mut pois täältä vaunuista. Kuka tuo nainen on? Sitä mää en oo tavannukkaan, onpas kivannäköinen tyyppi! En todellakaan käy nukkumaan, mun pitää tutustua tohon ja… Väsyttää joo joo, mutta päästäs mut nyt lattialle, mun pitää tsekkata noi johdot ja joku fläppitaulukin tuolla nurkassa…Anna mun elää mun omaa elämää! Paitsi annas hei vähä maitoa! Tai emmää otakka, anna mun mennä. Tai anna vähän..Elämä! Maito! Elämä! Maito!
Toisesta palaverista omaan lähinnä hämäriä muistikuvia, joihin liittyy vauvan sideshow, vastapuolen valmistelema slideshow sekä hetken tauko, jolloin tilanne kulminoitui vaunuissa potkivan vauvan kärräämiseen aulassa. (Toki muistin kävellessäni ympyrää kertoa palaverista, jossa kerran oksensin! Tää on aina vähä tällästä! ) Aulakärräämisen seurauksena Pikkuveli veti ehkä vartin tirsat palaten sen jälkeen suloisena kremlingsinä örveltämään loppupalaveriksi, jonka päätteeksi totesin, etten vastapuolen ehdotuksesta huolimatta halua tavata firman muuta väkeä! Kiitos emmää ny, jos mää vaikka tapaan ne sitte toisella kertaa. Me mennään tästä..tota ..no tota vaikka tonne vessaan.
Kivitasoin ja lasitiililampuin koristellun vessan peilistä katsoin kuolaista, aukinaista kauluspaitaani, hikistä otsaani, maissinaksuin koristeltua homssuista tukkaani, vaippaa kädessäni. Pieni rakas hymyili kysyvästi katsoen silmiini peilin kautta. Hömisi hiljaa sylissäni painaen silkkistä poskeaan paitani alle rintaani vasten silittäen pehmeällä kädellään kaulaani. Noin. Tässä on hyvä, äiti.
Olisin itkenyt, jos ei olisi naurattanut niin paljon. Pieni painoi silmiään kiinni, nahruten haki unta sylissäni kättäni puristaen. Keräsin ympäri toimiston lattioita levinneet kamppeemme. Punaisen sukan lattialta. Napitin paitani. Peräännyin taisteluvaunuilla hissiin.
Hippi tuli illalla asemalle vastaan.
Kotiäitiyden ja töiden yhdistäminen osa 1.
Aurinkoista sunnuntaita!
Muistakaa tänään vielä Pop Up Kirppis Akun Tehtaalla! Sattuneista syistä en ole siellä myymässä kamojani, jotka ajattelin perjantaina penkovani..asiakkaaksi menen kyllä!
Voi että. Tää herätti niin paljon muistoja omista vauvan ja työn yhdistämisistä, että tuli spontaani liikutusitku. 🙂
Just niin! (Meinaan kirjottaa tähän erilaisia lauseita, mutta peruspointti jokaisessa on se, että kyllä, tunnistan sekä sen epätoivon että sen kaikesta huolimatta kummallisen hassun olon, minkä tuommoinen pikkuinen ihminen voi omalla tahdollaan saada äidissään aikaan. Ja että se on sittenkin pelkästään ihanaa, ainakin aina jälkikäteen.)
”Teri Niitillä olisi loppunut kamerasta filmi.” ihan loistava! 😀
Voi että. Älä hyvä ihminen vielä Ala tehdä töitä ellei se ole aivan pakollista taloudellisista syistä. Itsekin sorruin aikoinaan äippälomalla työhommiin ja ihan kaaostahan se oli. Mun myötätunto on sun puolella. Ja mikä oudointa, tämä kirjoitus herätti mussa taas vauvakuumetta, koska just tota se äitiys ja vauva-aika on: hikistä, tuskaista, ennakoimatonta, koko ajan vähän epävarma olo,, jne. Tämä toi muistot vauvavuodesta pintaan ihan eri tavalla kuin valokuvt söpöistä potkupuvuista tai vauvannassuista. Niin aitoa!
Nyt vasta löysin blogisi ja naurusta hirnuen ja pari kyyneltäkin vieräyttäen menetin tämänkin illan ”tänään mennään aikaisin nukkumaan”. Kiitos siitä! Täälläkin on melkein samanikäiset lapset ja monta muutakin tutun kuuloista juttua.
Tää oli niin paras teksti, aijai!
Jotenkin tuli etsimättä mieleen yksi junamatka esikoisen ollessa 8 kk. Lähdin reippaasti 4 tunnin junamatkalle sukulaisen pyöreille synttäreille pelkän kantorepun kanssa, omat ja vauvan kamat selkärepussa viikonloppureissua varten. Viereinen paikka oli tietenkin varattu koko matkan, ja pyörittelin just tuollaista ”sehän vain nukkuu ja syö, hekoheko” -vauvaa sylissä tuskan hien valuessa valtoimenaan. Lasinen pilttipurkki soseineen hajosi junan lattialle ja kieri menemään jossain penkkien alla, silloin ei ollut noita sosepruuttia vielä keksitty… Jatkossa matkustimme autolla. Aina.
Haha! Täällä ilmoittautuu äiti jonka kaveri ei tasan nuku jos ollaan jossain liikenteessä. Ihan liian mielenkiintoista tämä elämä. Junassa en saanut vaunuihin nukahtamaan vaikka kello oli yhdeksän illalla. Ja ai miten ihanaa oli kun viereen me istui arviolta 25 v nuorimies joka välittömästi avasi läppärin ja tunki siihen KIRKKAANPUNAISET korvakuulokkeet vielä meidän puolelle. Poika tällöin 11kk. Eihän siitä mitään tullut. Niinpä me laskettiin klo 22 leikkivaunussa liukumäkeä niin että äitillä hiki vaan lensi.
Hihiiii ihan ku yliopistolla käynti nykyään :DD Luovutin luentojen suhteen jo kuukausi sitten, mutta kirjastolle on edelleen toisinaan pakko päästä ja auta armias, jos pitäisi hetkeksi pysähtyä lukemaan jotain teosta sinne hyllyjen väliin ennen kuin päättää minkä niistä raahaa kotiin… Ja Teri Niitin kamera olisi kyllä jo ylikuumentunut, jos seurailisi mun ja vauvan menoa kampusalueella. Hassua muuten miten tosta Teri Niitti-jutusta on tullut sellainen hassu ”lentävä lause”. Mekin viljellään tota kaveriporukassa jatkuvasti tyyliin ”ja taas olisi Niitille hommia” kun imetän tai jos jollakin on vaikka avonainen paita päällä 😀
Ahahahahaaa, mutta silti, niin hyvin sä silti vedät, taas 🙂
(Toi Kukko olis kyllä kova. Kukko Kekkonen!)
Joo, itsellenikin tuli sellainen flashbäkki, että ai niin joo! Tämän takia on se äitiysloma, eihän tästä mitään tuu 🙂
Joo, vaikka ei tullut epätoivo, tuli sellanen jäätävä sählätisählätisählätisää ja vauveli senkun naureskeli, kunnes vähän väsähti ja alkoi määrätietoisesti vaatimaan nukutustoimenpiteitä NYt HETI! Ja joo, on se vaan ihana samalla, vaikka kuinka törttöilisikin 😀
JOo, olisin tarvinut huivin jos toisenkin… 😀
Haha! Mahtavaa, jos tästä saa vauvakuumeen! Ja todellakin, ennakoiminen on ehkä se pahin virhe..silloin alkaa kaikki menemään väärään suuntaan ;D
Jee, hei ihanaa, että oot lueskellut, jee jee! Toivottavasti luet jatkossakin 😀
Hihi kiitos 🙂
Haha! Kuulostaa tutulta..sulla sentään oli mukana ruokaa sille vauvalle…!! Plussaa siitä! 😀
Ahahahhahahahaaaa! Voi ei, vielä punaiset! Meille ei sentään ihan niin käynyt paluumatkalla, mutta ei paljon puuttunut. Eikä joo todellakaan nukuttu, eikä ollut ees leikkivaunua ;D
Hahahaah! Ja miten se meneekin niin nopeasti siitä täähän-vaan-nukkuu-tai-syö-vaiheesta siihen, että täähän seurustelee ihan messissä ja haluaa naureskella ja saada huomioo 😀 Ja todella vaistoavat myös sen EI NYT hetken! 😉
Tsemppiä sinne, hattua nostan, että jaksat ja kykenet samalla opiskelemaan!! <3
Haha! Kiitos!
Ja mustakin Kukko ois aika retee nimi. Ja toinen niin iloissaan kertoi sen jutun ja totesi, että kun on nykyään kaikkia aika persoonallisia nimiä, niin ajatteli, että Kukko varmaan voi olla nimi.
(Lapsen nimi oli Ukko…)
Ukko oli nimi mitä mietittiin pojalle. Mutta siis jos ikinä enää tulee ajankohtaiseksi niin Ukko Kukko Kekkonen. Ei muita vaihtoehtoja.
Kannatetaan! Äkkiä lissää Kekkosia <3
Miks mä oon ollut just palttiarallaattia 2 vuotta lasten kanssa kotona ja mulla on 2 poikaa 1,5 vuoden ikäerolla (mad, just mad) ja mä löysin sun blogin vasta nyt?!?
Oot mahtava, nainen!
Aiettä!
KOSKAAN EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ LÖYTÄÄ TÄTÄ!
TERVETULOA <3 ja tsemppiä sinne madnessiin!!