Maanantai kuvina

Maanantaitunnelma jatkui kiirehtiessäni sateessa ennen kahdeksaa sokerirasitustestiin, jonka takia jouduin skippaamaan aamupalan ja aamukahvin. Odotellessani ensimmäisen verikokeen ja paksun sokerilitkun jälkeen naama valkoisena seuraavaa verikoetta sekä oksennusta, saapuikin oksennuksen sijaan Hippi hämmentämään labran aulaan. Hakemaan kotiavaimia, koska mie unohin omat. Mie tarvin avainta, ku mie unohin kahvinkeittimen päälle. Ja sit mie unohin viiä päikkykamat..

Selvittyäni rasittavasta sokerirasituksesta pyöräilin työkaverin kanssa lounaalle Tampereen uuteen meze-ravintola Zeytuuniin, jossa kaikki omassa somekuplassani leijuvat hipstacoolit tyypit ovat lähipäivinä käyneet ottamassa kuvia annoksistaan. Eivätkä ihan turhaan: ruoka oli herkullista ja palvelu suorastaan ihanaa aamuisen sokerilitkupaaston jälkeen. Suosittelen uutta ravintolatulokasta lämpimästi! (Minimiinus siitä, ettei Zeutuunista saanut ollenkaan kahvia, mutta mustalla teellä ja ystävällisyydellä saatiin korjattua jopa aamukahvit skipanneen addiktin vieroitusoireet)Eksoottisen lounaan jälkeen toimistolle. Kuvassa suherrus, jonka työkaverini piirsi jutellessani kanssani puhelimessa. Hän toivoi saavansa puhelinpiirrustuksestaan jonkinlaisen tulkinnan tunteistaan minua kohtaan. 

Välillä ajatukset karkasivat töistä olkkarin tapettivalintaan. Tsemppaamisestani huolimatta ratkesin taas lähettelemään muutamia faceviestejä Ritolalle, joka luultavasti pian poistaa minut facebook-’kavereistaan’. Luulin sekoilujen olevan keittiöremontin jälkeen taakse jäänyttä elämää, mutta yksikin näytepala tai mallistokuva netissä saattaa suistaa minut raiteiltaan.Tapettitehdaspakkomielteeni karkasi taas hanskasta.

Puoliviiden jälkeen pyöräilin kotiin. Moro Tampere!

Kulkupelinä oli tällä kertaa Hipin pyörä (pitkä tarina), jonka polkimien säde on suunnilleen yhtä pieni kuin Pojan pyörässä. Sotkin parin kilsan matkalla hyvän spinningtunnin, mikä on aina hyväksi aika raskaana olevalle.

​Valmiin ruoan lisäksi kotona odottivat maailman ihanimmat. Rakastan! Rakastan! Rakastan! Pelätessäni totuusmummon kyttäävän puskassa, olen ryhdistäytynyt puistoilussa. 

Äiti, onko nyt kesä? Onko tännää kesä? Varmaan on, koska jalkapallokausi on startannut ja väliovi kannettu kellariin.

Jalkapallomatsien jälkeen vielä yksi muumi ja kaksi ruisleipää.

Toivoin äitienpäivälahjaksi ehjää vessanpöntön kantta, mutta sainkin kirjan, jota olin jo lukematta kritisoinut. Nii mut mie tiesin, et sie kuitenkii halluut sen kirjan ja sitte mekkaloida sitä lukiessas. – No nii halusinki. Kiitos! Illan ohjelmassa uusi kirja.

Ja Hippi.

Edellinen päiväni kuvina -postaus täällä.