Hipin oltua kolmatta päivää äänityksissä alkoi uusavuttomuuteni jälleen kulminoitua tyhjään jääkaappiin, ihan väärään paahtoleipään, kylmään kämppään ja pikaruoka-aterioihin. Vaikka jo kolmantena päivänä olin ihan Columbona tullut johtopäätökseen, että jääkaappiin ilmestyvä ruoka pitää ilmeisesti ostaa jostain (Mitä helvettiä!?) ja yrittänyt herättää sisäistä kotiäitiäni kuolleista valmistaakseni lasten kanssa jotain kivaa illallista..
Niin SILTI lauantai-iltana löysin itseni naapurin äijän ja kuuden nälästä sekoilevan pojan kanssa Kotipizzan jonosta, jossa tilitin naapurilleni, kuinka en oikein osannut ostaa kaupasta mitään tai keksinyt taaskaan järkeviä ruokia. Itseasiassa naapurin äijä oli ensin ehdottanut porukalla nakkien ja ranskalaisten valmistamista, jonka olin tuumannut kestävän liian kauan. Näillä on jo ihan liian nälkä, mites se kotipizza, mennäänkö sinne? Ku ei viitti mennä Heseen, kun eilen oltiin.
Onneksi Hippi oli kuitenkin ennen lähtöään valmistanut kaappiin ison vuoan härkislasagnea, jota saatoimme lämmittää lounaaksi. Kaikkina päivinä. Lopulta yrittäessäni miettiä, koska olisin viimeksi kokannut perheelleni niin sanotusti ihan tavallisen aterian, pyöri päässäni iso okapallo vienon tuulenvireen ja vihellyksen saattelemana. Ruoanlaitto on vähän vahingossa liukunut Hipin harteille…kokonaan. Ehkä koska homma käy pitkätukalta kätevämmin tai ehkä hän on arkisin päässyt aikaisemmin kotiin. Tosin mieleeni ei myöskään juolahtanut yhtäkään kertaa, kun olisin itse kokannut edes viikonloppuisin tai perjantaisin, jolloin olen vapaalla lasten kanssa.
Huomasin myös, etten ole oikeastaan yhtään perillä jääkaappimme sisällöstä, mitä nyt välillä vilkuilen hyllyjä ja valitan lihaa olevan liikaa. Tänkin siis vois korvata ruoissa vaikka härkiksellä. Mutta neiti ei itse ole hyvä ja korvaa mitään millään, vaan odottaa valmiissa pöydässä koko perheelle maistuvia käteviä kasvisruokia ja jos ei tarjoilu pelaa, poistuu hän naapurin kanssa Kotipizzaan.
Ruokakaupassa haahuillessani aloin myös ymmärtää Hipin ainaisen mussutuksen satunnaisista kauppakasseistani, joissa ei kuulemma ole mitään. En tiedä, mitä ostaa, koska ei ole rutiineja tai tietoa, mitä kaikkiin hertsinpertterin ruokiin tulee tai mitä kaapissa jo on. Jos joskus joudun käymään kaupassa, poukkoilen kärrien kanssa osastolta toiselle ja lappaan kyytiin lähinnä nelivuotiaan ehdottelemia, mielestäni ihan fiksuilta vaikuttavia asioita, kuten muroja, appelsiinejä, mustikoita, vadelmia ja juustoa, joista Hippi kommentoi kotona Ihan hyvä, mutta et taaskaan ostanut oikein mitään ruokaa ja lähtee itse kauppaan.
Ratkoessani neljättä päivää yksin koko perheen ruoka- ja kauppahaasteita ja huomatessani taas miettiväni esimerkiksi Wanhaan Tappiin karkaamista, alkaa jo vähän nolottaa. Esimerkiksi jatkuva valitukseni, kuinka MINUN PITÄÄ AINA KAIKKI HOITAA sekä vuosia kestänyt jatkokertomukseni Lattialla olevien likaisen vaatteiden matka puhtaiksi viikatuiksi vaatteiksi kaappiin. Että ei tapahdu taikakaluilla, vaan sankariäiti on jälleen uurastanut. Lajitellut ja viikannut! Ja pesuaine -sekään ei tule tyhjästä! Ja jaadijaadijaadijaa..
Vaikka itseasiassa pyykkipokaalini ei sekään kiillä ihan tahrattomana. Juuri viime viikolla Hippi jäi taas kiinni pyykinpesusta kutistettuaan vahingossa Sidosteen lempipiponi!! Siitäkin hirveä huuto. Miksi merinovillainen vakiopipani oli edes pitänyt laittaa koneeseen, ei sitä pitänyt pestä!! Musta pipo oli kuulemma kai vahingossa lojunut jossain pyykkien lähellä lattialla ja ajautunut lasten vaatteiden mukana pesuun! No olisit vittu kattonu silmällä. Katto, mitä sää laitat sinne koneeseen! Kaimmää saan jättää mun pipan, mihin mää haluun ilman pelkoo siitä, että se pilataan!!! AAAARGHHHH! Jep, kutistunut pipo oli ihan saatanan kireällä. Ei kuulemma uutta.
Jännästi jo neljässä päivässä on ehtinyt vähän nähdä asioiden toista puolta jopa sen verran tarkasti, että pitää ehkä vielä siirtää tulevan teokseni Kotityömarttyyrin Elämä ja teot julkaisupäivää.
Ja aika innoissani odotan iltaa, jolloin perheensä uusavuttomuuden armoille hylännyt pitkätukka vihdoin saapuu kotiin! Sillä aikaa voinkin googlettaa jopa ihan omia ruokavinkkejäni tai perunaohjeitani ja yrittää heittää vaikka kalapuikkoja paistinpannulle. I can do this shiit! Onneksi ainakin esikoinen on perinyt isältään keittotaidot ja noheva koululainen osaa varmaan näyttää, miten perunat keitettiinkään.
Ja toki muutenkin ollut ikävä. En näköjään myöskään osaa enää nukkua yksin. Kaikenlaisia avuttomuuksia ja uusia näkökulmia ilmoilla siis.
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
Lue myös:
Ihan pari hommaa pyykkivuorolta ja Karvisen Simon muovikassi
Millai se onkin niin vaikeeta tehdä ruokaa?! Ennen lasta aamulla heräsin aikasempaan ja jossain kohtaa piti herätellä miestä että mitäs aamupalaa kun on nälkä? Maksalaatikosta riittää kätevästi itselle ja lapselle päivällä ruoka, iltapäivästä odotellaan miestä kotiin että saatais taas ruokaa. Ja jos kukaan ei tee ruokaa ni kuolen nälkään! Lapselle pitää jostain raapia jotakin, onneks hän tykkää pinaattikeitosta ja maksalaatikosta. Ja silti se olen minä ketä tekee kotona kaiken!
No äläpä! Ja jotenkin kaksi kertaa päivässä lasten nälkä tulee aina IHAN YLLÄRINÄ!! Jolloin on myöhäistä alkaa vääntämään mitään makaroonilaatikoita, kun kestää liian kauan.
ja juurikin tuo viiminen lause, komppaan! 😀
Kuulostaa tutulta! Meillä mies oli juuri viikon työmatkalla ja neljännen päivän kohdalla jääkaappiin tehty makaroonilaatikko loppui ja ahdinko alkoi. Yritin tehdä kasvispyöryköitä, mutta lapset eivät suostuneet niitä syömään joten loppuaika meni ulkoruokinnalla ja sukulaisten ruokapöydissä pummien…
Joo, täällä myöskään ei boltsit ihan saanu toivottua vastaanottoa…
Ja arvostan tuota sukulaisten pöydissä pummimista, hienoa! Me ollaan lähinnä käyty naapurissa, mutta vois laajentaa! <3
Asikaine, purkkihernari! Melkein on kotiruokaa, kun kattilassa lämmittää. Sillä mennään, jos ei kukaan tule tekemään ruokaa. Ennen sai myös Valion tomaattivuohenjuustokeittoa, mutta en tiedä mihin se on kadonnut, en ole enää kaupasta löytänyt. Sille riittää laittaa mikroon.
Mutta sitten mulla on sulle uutispommi. Kuuden (6) vuoden päästä poikasi tulee ykskaks köksäntunnilta kotityöläksylistan kanssa ja alkaa tehdä ruokaa sinulle! Teeleipiä, nakkikeittoa, dippivihanneksia, perunamuussia, mitä vaan. Pesee jopa uunin! Tuskin maltat odottaa. Meille tämä lottovoitto osui nyt. AIVAN MAHTAVAA!
Itseasiassa purkkihernaria on meillä melkein kerran viikossa ja onkin lasten yksi lemppariruoista! Mutta selvisi, että sekin pitää etukäteen käydä ostamassa, ei muuten ehkä ole aina kaapissa ;D
Ja meillä on itseasiassa jo aika hyvin tuon pikkukokin kanssa asiat, on jo nyt kovin innoissaan kokkaamisesta! On tehnyt munakkaita, sienikeittoa, salaatteja ja vaikka mitä! Eli ehkä tämä helpottaa koko ajan!
Mutta uunia ei ole vielä pessyt, KUKAAN 🙁
Sorry, mut ei välttis. Kaksi lasta puskettu peruskoulun läpi eikä mitään. Ei siihen varaan kannata laskea. Purkkihernari täyttää varmemmin.