Aina hienoa törmätä tukka likaisena HopLopissa etäisesti tuttuun vilkkusilmään, jonka kanssa on shössöttänyt Doriksen jälkeisillä jatkoilla, joiden ydintiimi valikoitiin juopon tuurilla Dorkalan ja Napparin välissä seilaavasta laaturyhmästä. Kukas-toi-nyt-olikaan –hätkähdys ja vaivaantunut vilkuilu muuttuu sekunnissa molemminpuoliseen ai-niin-me-sössötettiin-siellä-tuuletusparvekkeella-jostain-vitun-taiteesta-eikä-meillä-ollu-tulta -ilmeeseen, jonka jälkeen on jo ihan liian myöhästä enää tervehtiä tai jutella, kuin tuntisimme.
KOSKA EMME OIKEASTAAN TUNNE JA MENI JO!
Paitsi, ettei edes mennyt jo, sillä tottakai pieni punapää haluaa kaikista HopLopin lapsista tomerasti ystävystyä juuri parvekevilkkusilmän vauhdikkaaseen tyttäreen! Olemme ikuisesti tuomittuja jatkamaan vaivaannuttavaa vierekkäin seisoskelua pitäen katseet visusti kohti pallomerta, jossa lapsemme ovat jo ottaneet toisiaan käsistä kiinni. Niinpä tietysti.
Kuulumisiakaan ei oikein voi kysyä, koska ei muista edes tyypin nimeä tai oikein mitään muutakaan. Miksi me olimme siellä parvekkeella..oltiinko me jotenkin jopa lukkojen takana vai miten se meni, kiipesikö joku johonkin..? Jopa Hoplopissa voi olla pään tukkiva hiljaisuus, kun naama punasena muistelee tuuletusparvekesessiota samalla kun esittää, ettei ollenkaan muista koskaan käyneenssä tuuletusparvekkeella. Ja tilanteen vain jatkuessa olemme jo ihan överisti ohittaneet pisteen, jolloin voisi enää aloittaa jutun vaikka esittämällä juuri muistaneensa, että hei mehän tunnetaan, käytkö usein siellä parvekkeella, hehe.
Perus.
Kerran säädettyämme kuraisia talvivaatteita sinne tänne levittävän sakkimme hullulla hässäkällä istumaan täyden ravintolan vapaaseen pöytään ja tapeltuani tovin verkkatakkini vetoketjun sekä säädyllisyyden kanssa ja juuri saatuani hädissään itkevän vauvan rinnalleni syömään ja Pojan hokiessa vieressäni äiti äiti äiti ja repiessäni homssua pipoa päästäni hikikarpaloiden noustessa otsalleni ja Hipin selittäessä kovaan ääneen jotain aivan käsittämättömän ääliömäistä juttua ja juuri hörpätessäni tuopistani katseeni osuu viereisen pöydän -ihan siinä 20 sentin päässä, IHAN TODELLA VIERESSÄ olevan pöydän, seurueeseen ja huomaan suunnilleen itseäni vastapäätä suoraan silmiini katsovan vanhan ihastukseni, jota en ollut kohdannut sitten sen illan, kun tiemme epämääräisissä merkeissä erosivat ja kaikki jäi kesken ja sanomatta, vaikka molemmat tiesivät kaiken sanomattakin.
Tuijotan vieressä istuvaa vanhaa tuttavuuttani tietäen, ettei kumpikaan voi enää vaihtaa paikkaa ja ymmärrän kohtaloni olevan nyt tässä muina muijina imettää vauvaani ja juoda oluttani ja illallistaa perheeni kanssa kahdenkymmenen sentin päässä hymystä, jonka kohdatessa melkein huusin ääneen ja purskautin oluet Hipin päälle, joka kysyi _kaikkien_ kuullen Mikä siulle tuli?
– Ei mikään, ei tässä ku.
– No. Onks kaikki hyvin, mikä homma, hä?
– Ei yhtään mikään homma, ei o mitään hommaa. MÄÄ KERRON SITTEN JOSKUS.
– Mitä?
– EI MITÄÄN.
– !!?
– MÄÄ KERRON SITTE. KOTONA. Annappas se ruokalista, mää tilaan jonkun SALAATIN..
Neuvolan odotushuoneessa istun tietysti vanhan ”opiskelukaverini” sekä tämän raskaana olevan puolison vieressä. Hei vaan, heiii! Ja onnea vaan teilleki, öh, hehe. Pieneltä ikuisuudelta tuntuneen odotuksen ja veitsellä leikattavan ilman halkaisee Pojan kysymys Muistatko äiti tänään kussää sanoit aamulla sen kirosanan kussää et löytäny niitä hanskoja..
Uimahallit ovat pahimpia. Etenkin, kun on hässäkässä unohtanut pakata juuri oman uimapuvun ja hilluu täysin tyrmistyttävässä liian isossa uimahallin löytölaarista kaivetusta bling bling -lainapuvussa, jossa on todella kokeellinen leikkaus. Etenkin silloin lapset kipittävät edeltä suoraan pikkualtaaseen, jossa tietysti jo valmiina odottaa pienen vauvansa ja vaimonsa kanssa vanha tuttuni, jonka kanssa meillä joskus oli hetkemme. Eikä ketään muita heidän ja meidän lisäkseen. Pojat ottavat altaan leluja ja haluavat leikkiä krokotiilihippaa. Äiti tuu tänne ny, sää oot se!
Juuh! Eiku sekaan vaan. Väärissä uikkareissa kyyristelemään fucking kaksi metriä kertaa kaksi metriä karma-altaaseen esittämään krokotiiliä kaiken maailman vaivaannuttavien puolialastomien entisten tuttavuuksien jalkoihin. Että tässä sitä nyt ollaan, au naturel! Au mama ja au reidet ja au terve vaan! Että eipä olla Sputnikissa enää. Että kohdataan tässä altaassa kaikki nyt ihan kunnolla. Taisivat purkaa sen Sputnikin, muistatko kummää kerran kaaduin niissä portaissa? Vieläkin näkyy tässä reidessä tälläne jälki, kato.
Niin. En näköjään voi paeta kerkeäväistä menneisyyttäni, mutta jatkossa ajattelin pestä hiukset ennen Hoploppiin lähtöä, katsoa kenen viereen istun imettämään, valita rautakaupan myyjän ennen kuin appiukko ehtii kysyä myyjiltä neuvoa, ottaa hehkeimmät bikinini Kangasalan uimahalliin, opetella uskottavammin esittämään, etten käy parvekkeilla tai Spudessa ja ihan on käynyt mielessä myös olla lähtemättä mihinkään.
MUILLA EI VARMASTI OLE TÄLLÄISTÄ!
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Samoja sekoiluja:
SEURAA ASIKAISTA FACEBOOKISSA.
Itsehän olen vaan ihan sensuurimielessä ja hieman peittääkseni vähän vilkasta menneisyyttä alkanut selityksen aikaan korvaamaan sanat ”vanha säätö” sanoilla ”vanha työkaveri”. Lapsille menee vielä ihan läpi, miehelle ei ehkä niinkään, vaikka olenkin ollut töissä mm baarissa ja nuorisotalolla ? Että eipähän siinä, kun tuokin nuorena aika pitkätukkainen rokkari joka nyt kauhistuneena työntää ainokaistaan pois puistosta kun melukylänlapsosteni tieltä oli ihan vaan äiti vanha työkaveri. Siksi se kysy, että onks nää kaikki sun omia ja yritti laskea epätoivoisesti esikoisen (pitkä ja teini jo 11 vuotiaana) ikää ???
HAHAHAHAHAHAH! Kiitos tästä!
Joo se äitin vanha työkaveri oli vaan sun vanha isäs! 😀 😀
Voi apua! Olen ehtinyt työskennellä melko monessa paikassa ja useasta työpaikasta on jäänyt paljon työkavereita, joiden kanssa olen edelleenkin tekemisissä. Vaikka heistä on siis tullut kyllä kavereita ja ystäviäkin, puhun heistä jostain syystä ulkopuolisille ”vanhoina työkavereina”, vaikka eihän näissä tilanteissa useinkaan ole merkitystä sitllä, missä tuo ystävyyssuhde on syntynyt. Olen vähän ihmetellytkin ”työkavereista” puhumiseeni liittyviä kummeksuvia katseita. Nyt selvisi minullekin tähän työkaveruuteen liittyvä kaksoismerkitys!
Hahahahhaha! Nyt en tiedä, pitääkö tämä sun kommentti lukea siten, että
Olen ehtinyt ”työskennellä melko monessa paikassa” ja useasta työpaikasta on jäänyt paljon ”työkavereita” VAI oletko oikeasti ollut ihan töissä useassa paikassa ja tarkoitat nyt oikeita työkavereita!!
Niin sekasin jo nämä kaksoismerkitykset :´D :´D
ANTEEKSI!
No jotain tommosta joskus joo kun on tullut itsekin oltua kerkeeväinen… 😉 Oudoin on kyllä ollut tämä: ex-mieheni isä on Helsingin lääkäripiireissä jotenkin kaikkien tuntema ja mulla edelleen exän sukunimi (suht harvinainen). No tämähän johti siihen että kun nyksän kanssa oltiin Kättärillä ultrassa tai jossain niin herra lääkäri alkaa tiedustella (kesken toimenpiteensä) ex-appiukkoni kuulumisia! Ei niilläkään ihan toi tilannetaju aina paras oo… 🙂
AHAHAHAHHAHAAA! Ja vielä ultrassa!! Aaaargh! Joko ei ole ollut tilannetajua tai sitten on ollut hyvä huumorintaju ja ajatteli, että tästäpä revitään hyvä tilanne 😀 😀
You diamond ??
Kiitos, että kirjoitat Maiju! Oon viettänyt viime päivät ihan herkkiksenä lukien kaikkia blogin vanhoja tekstejä. Timanttista kertakaikkiaan!
Hei, ihanaa kun oot lukenut!! <3 Toivottavasti törmäillään pian. Tsemppiä Toijalaan!
Mun oudoin ex-kohtaaminen oli synnyttäessäni perätilassa olevaa esikoistani. Siinä kesken ponnistusvaiheen lastenlääkäri tuli paikalle, kuten kuuluukin. Kohteliaasti hän ei kuitenkaan tullut kättelemään yläpäähän, koska yllättäen se olikin mun ”vanha työkaveri”. Vähän olisi tehnyt mieli supistusten välissä kysyä: ”sä tiedät nyt mitä mulle kuuluu, mutta mitä sulla menee? Lääkärinä vissiin olet?” Pikkasen hihitytti jälkeenpäin 😀
emmääää kestä!!!!!!!!!!!!:D 😀
WHAAAT! NO TÄÄ ON JO AIKA PAHA! EHKÄ PAHIN! 😀
Moro. Ooksää eläny mun härö-sekoilut vai nou?
T. Ruukin Akka
Ei mulla muuta, mutta tuli kauhea ikävä Sputnikia ?
NO ÄLÄPÄ! Se oli kyllä niin omansa!! Portaikkoineen ja tunnelmineen! KAIPAAN!
? Nämä on ihan timantteja. Mun paras oli raitiovaunussa; exä ilahtui jälleennäkemisestä ja tokaisi ’Mä luulin että sä oot muuttanut muualle kun ei olla törmätty pitkään aikaan’. Johon minä että ’Ei kun mä tulin raskaaksi’. Tähän pitkä hiljaisuus ja exän naamasta näki laskutoimituksen (ja epäilemättä koko elämän) vilahtavan pakokauhuksi kasvoille ennen kuin ehdin lisäämään ’Siis en sulle, tai siis ööh mehän käytettiin ehkäisyä, siis niinkun mun poika on vasta parin kuukauden ikäinen ja meidän jutussahan on jo aikaa…’ Tuijotettiin siinä sitten maisemia kunnes jompikumpi pakeni seuraavalla pysäkillä. ?
IHana, että siinä raitiovaunussa kävit vielä sen ehkäsyasiankin selkeesti läpi, niin ei jää sitten mietityttämään..KETÄÄN 😀
Note to self: ”älä lue asikaista, kun koitat nukuttaa taaperoa. Et kuitenkaan pysty istumaan nauramatta!”
😀 😀
Voi ei! Itsellä pelastus on se, että olen vaihtanut paikkakuntaa niin monesti, että exät ovat aina jossain muualla kuin minä. Mut kerran katsottiin poikkiksen kans telkkarista Idolsia ja mietin, että mistä mä tunnen tuon jätkän…. sitten muistin, että sehän oli yks TYÖKAVERI 😀 Poikkis vielä arvosteli sen laulua ja minä muistelin mielessäni, että sillähän oli ihan helvetin iso…. nooh, projekti siellä töissä.
Ahahahah, helvetin iso PROJEKTI 😀
Kaupassa kolmistaan kiukkuisten lasten kanssa ja TIETENKIN hiukset likaisena ja niiden väriki valunut viemäriin silloin kaks viikkoa sitten kun viimeksi ehdin kuontalon pesemään ja tottahan vastaan tulee juuri se entinen työkaveri jonka kanssa kaikki jäi kesken ja sanomatta ja vähän vois vanha suola janottaakin jos elämäntilanne ois joku muu.
Tai syömässä työkavereilta saamaa häälahja-ateriaa ravintolassa ja tarjoilijana se yksi helv.. iso projekti sieltä entisestä elämästä. Huhhuh…
OIKEESTI!!! Nää jutut… 😀 ei hauskempaa lukemista oo ollut hetkeen. Iso projekti 😀
NO ÄLÄPÄ! PARHAITA!!!! 😀 Oon nauranu näille ihan onnessani!!
Ahahhahhhahhahhaaa! ISO PROJEKTI! Niin oon nauranu tätä täällä!! 😀 Ihan piti Hipillekin mennä heti kertomaan! 😀
Ahhahhahhhaaa, tiiätkö, on ollu täsmälleen sama tilanne, mut ohjelma oli TVOF. Oli todella mittava projekti silläkin työkaverilla juu..
Kuka kuka kuka kuka!!!!! ?????
😀
En kestä, niin nauranu näille isoille PROJEKTEILLE täällä! 😀
Jooh, mun selkeesti ois pitäny opiskella jossain muualla….
:´D
Tää oli niin lohdullista luettavaa, niin tekstin kuin kommenttienkin osalta, joten KIITOS! Sydän karrella ja vaikka hiukset on likaiset niin eipä haittais kohtaaminen, koska likaiset hiukset ja paska mäihä on parempi kuin sydämen repivä ikävä ja paska mäihä. Noo, tällaistakin on elämä.
Oih, vihlasi sydämestä tämä <3
Ei pysty vinkkaamaan yhtään mitään. Kyseinen ”työkaveri” oli avoerossa kun meillä oli tätä ”työkaveruutta” joitain yksittäiskertoja. Soitteli sit kuitenkin perään muutamia kuukausia myöhemmin, että ”älä ihmettele jos avokkini soittaa sulle, se on aika mustasukkainen ja ethän sit myönnä mitään”. Mä olin vaan, että ”jaa, taisitte palata yhteen.” Tämä puhelinkeskustelu muuten käytiin kun olin romanttisella kävelyllä tulevan aviomieheni kanssa, jonka olin tavannut pari viikkoa aiemmin… sen saman, joka sitten monta vuotta myöhemmin istui vieressä tuijottamassa sitä TVOF:a.
Kyllä nimittäin vanhainkodissa on muistelemista, jos mitään enää silloin muistaa ylipäätään.
Niin mut kelatkaa tää toisin päin: mein synnytys sairaalas oli kätilönä töissä miehen entinen ”työkaveri” ja lauantai aamulla ku mentiin niin… Kun sitten toinen kätilö (onneks) lähetti vielä kotiin niin en samana iltana suostunu menee sinne takas. Koska miettikää ku joku kumppanin ’työkaveri’ tutkii sun aukeamista siinä ja kelaa päänsä sisäl et tämmösen se nyt sit valitsi, et eipä oo kehumista. Tai mitä jos oisit siinä pusatessa paskonu sen pääl. Miten sen nyt sit selittää et oli oikeesti vahinko vaan hei. Oli pakko oottaa sunnuntaihin ettei se varmasti oo siellä. Epiduraalin mahdollisuus meni, mutta ei se mitään.
Huh huh, kuolen nauruun!
Aika paljon olit valmis kestään, ettet joutunu sen vuorolle synnyttään!! AHHAHAHHAHHAAAAAA!! Maailma on pieni.
Juu. Kun viet lastasi muina kontulalaisina yksinhuoltajina uimakerhoon kaikki hirveimmät vaatteet päällä liimaletissä. Ja havahdut siihen et ostarilla on festari, lapsi juoksee lavan eteen ja tajuat elämäsi rakkauden soittavan siinä lavalla ja tuijottavan sinua ja lastasi.
Sain just riuhdottua lapsen pois ja uima-altaaseen ja mietin, että saisko sillä aikaa siistittyä ja mentyä katsomaan sen Leinosen keikan loppuun. Sit tajuan, että se juna meni jo niin monesti että EI.
Ahahhahhahhaaaa!!
Se ois ollut paras, kun olisit palannut hetken päästä ihan tällingissä ilman lasta siihen samalla paikalle! 😀
<3