Muutama vuosi sitten ravintola Näsinneulaan iski imetyskohu, jonka kuohuissa itsekin huusin olkkarissa paita auki hysteerisenä vauva käsivarsillani, että mää en sitte koskaan astu jalallanikaan sinne Näsinneulan ravintolaan tai nouse sillä hissillä sinne metriäkään! Kun on kerran imettävää äitiä siellä ravintolassa pyydetty siirtymään kesken ruuan pöydästä pois, äänestän jaloillani, enkä mee sinne! Helvetti mää imetän missä mää haluan, ketä mää haluan ja koska mää haluan!
Onneksi toisen lapsen kohdalla kaikki ei ole niin hysteerisen justiinsa.
Tässä olenkin Näsinneulan hississä matkalla kohti korkeuksia nauttimaan melko taivaallista illallista Tampere Food Clubin bloggaajien kanssa. Onks tukka hyvin?
Ettei tarvinut syödä parin vuoden takaisia sanojani tai herneitä nenästäni alkupalaksi, tarkistin etukäteen ravintolan nykyisen kannan imettämiseen liittyen. Vaikken tällä kertaa saapunutkaan vauvan kanssa paikalle, vierailen mielummin ravintoloissa, joiden asiakaspalvelun ja asenneilmapiirin allekirjoitan mielelläni. Sain stilisoitua hormooni tunteenpurkauksen asialliseen meiliin, johon vastattiin välittömästi ystävällisesti kertoen ravintolan suhtautuvan erittäin suopeasti imettämiseen ja äidit vauvoineen ovat tervetulleita.
Mahtavaa.
Olinkin haaveillut Näsinneulan ravintolassa vierailusta jo lapsesta asti. Poikettuamme aikoinaan huvipuistoreissulla jätskillä ravintolan alapuolella sijaitsevassa kahviossa huomasin sadunomaiset portaat vieläkin korkeammalle! Sinne ravintolaan! Josta näkee vieläkin paremmin! Jonne ei saa mennä, kuin ravintolan asiakkaat. Kuulemma kaupungin parhaita ravintoloita.
Päätin joskus vielä päästä kyseiseen ravintolaan ja vihdoinkin haaveeni toteutui, juhuu! Kun olen muuttanut Pispalan haulitornin punaiseen mökkiin asumaan, olen saavuttanut kaikki lapsena itselleni asettamat korkeat tavoitteet. Lapsenmieli on paras, mahtavia pilvilinnoja.
Ja kyllä maisemat juuri auringonlaskun aikaan aloitetulla illallisella täyttivät haavekuvani. Vaaleanpunaisen taivaan taittuessa siniseen hetkeen pyörivästä ravintolasta oli mahtava ihastella näkymiä niin Nässylle kuin keskustaan päin. Neulassa on leijuva ilmalaivamainen tunnelma. Kuin aika pysähtyisi hetkeksi siniseen hiljaisuuteen.
Näsinneula sopii varmasti romanttisille pikku get awaylle ihan mahtavasti. Arjen yläpuolella, todellakin.
Illallinen sai luontevasti alkunsa tyrnisellä Neula-drinkillä (loistava!) sekä pöytäseurueemme keskustelulla korkeanpaikankammosta.
Alkudrinkkiä seurasi neljän ruokalajin itämaisia makuja tarjoileva teemamenu Spiced Up!, jonka ensimmäisenä ruokalajina tarjoiltiin mausteinen alkukeitto. Miettimättä valikoin vaihtoehdoista tiikerirapukeiton, joka oli aivan ihana. Sopivan mausteinen liemi maukkailla kasviksilla ja ravuilla. Nam!
Pääruoaksi valitsin paahdettua turskaa, kampasimpukkaa ja paksoita. Sopivan tulisella takapotkulla yllättävä annos oli illan hitti, jota kaikki kyseisen annoksen valinneet ylistivät. Ihan mahtavaa!
Kipparin morsian Minka suunnitteli istuttavansa paksoita ensi kesänä puutarhaansa ja pokkana ajattelin yrittää samaa uudessa pihassamme. (Hahahahahaha!) Tai ehkä ehdotan paksoihommaa naapurin muijalle, sillä istutukset ovat poikkeuksetta olleet naapurin puolella vihreämpiä. En edes tiedä paksoin ulkonäöstä, mutta maistettuani mystistä nevöhöördiä, haluan istuttaa kasvia (olettaen kyseessä olevan kasvi) joka paikkaan.
Pääruokien jälkeen välipalana nappasimme avokadosorbettia tomaatti-oliiviöljylumipedillä. Raikas annos oli erityisesti Mansen muijien Annukan mieleen. Mää haluaisin vetää tätä pöntön! Olin Annukan kanssa samoilla linjoilla, mutta hillitysti tyydyin vain yhteen palloon jättäen pönttösekoilut kollegalle.
Jälkiruokana oli banaanikakkua porkkana-mangoliemessä sekä kookosjäätelöä ja krokanttia. Alkuun hämmennyin banaaninmaun kiidättäessä aikamatkalle jonnekin kasariysärimeininkeihin, mutta törmättyäni makumatkalla Särkänniemi-lippalakissa hienosta ravintolasta haaveilevaan 9-vuotiaaseen itseeni, ajattelin ysäriviba banaanijälkkärin sopivan illan huipentumaksi kuin Näsinneula Tampereen maamerkiksi.
Meillä oli hauska ilta Mansen muijien Annukan, Sivumaku-blogin Janin, Kipparin morsian -blogin Minkan ja Särkänniemen oman blogin Mariannan kanssa. (Sekä ihan vähän myös takapiruna seuraavassa pöydässä istuvan Särkän myyntijohtajan kanssa, joka juotti meille illallisen päätteeksi portviiniä.)
Kannattaa myös tsekkailla muun illallisseurueen blogeja, joista löytyy asiantuntevampaa pohdintaa viineistä ja illan makuelämyksistä. Meikä keskittyy enemmän ohuessa yläpilvessä fiilistelyyn ja kiipeilemään imetyssivuraiteita pitkin taivaisiin.
Olikohan tässä. Ihanat maisemat, omanlaisensa tunnelma, erinomainen ruoka. Suosittelen lämpimästi!
Nyt lähden tsekkaamaan, onko haulitornin mökki kaupan ja buukkaamaan treffi-iltaa, jotta pääsen Hipin kanssa tutustumaan myös kehuttuun Näsinneulan à la carte -listaan.
Näsinneulan Spiced Up -teemamenu on saatavilla Ravintola Näsinneulassa 3.4. asti. ( Huom! Tekstissä oli aluksi eri päivämäärä, mutta suosion takia Näsinneula Spiced Up -menu onkin tarjolla suunniteltua kauemmin, hyvä niin!)
Aurinkoista päivää! Muistakaa toteuttaa lippahattuisia unelmianne!
Voi vitsit, Näsinneulaa aina kehutaan! Mites seurueen korkeanpaikankammoiset pärjäsivät, jos sellaisia oli? Itselläni on ihan jäätävä kammo. Viimeksi kun kävin Näsinneulassa, ikkunoista kurkisteleminen aiheutti lähinnä pahoinvointia ja huimausta… ei tosiaan syöminen ollut ekana mielessä!
Minun miehelläni on melko vahva korkeanpaikankammo, pysyttelee yli metrin kaiteen sisäpuolella kaikilla korkeilla paikoilla eikä voisi kuvitellakaan mitään korkeanpaikan aktiviteetteja huvikseen. Mutta hääateriamme nautimme Näsinneulassa ja istui ikkunan vieressä laitimmaisena ilman ongelmaa! Äitini on myös korkeanpaikan kammoinen, mutta on aterioinut sekä Näsinneulassa että Puijon tornissa sujuvasti. Näsinneula varsinkin on niin massiivinen rakenne ettei siellä tule sellaista oloa, että olisi jonkun tikun nokassa keikkumassa. Pöydässä istuessa varsinkin asian voi aika hyvin unohtaa, kun ei ole edes mahdollisuutta katsoa alas päin maahan, ja katsella vaan maisemia. Näsinneula on kiva myös siitä, että se pyörii niin hitaasti, ettei tunne olevansa karusellissa.
Olis kiva käydä Näsineulassa syömässä, mutta korkeenpaikankammosena hirvittää.
No voi vitsit. Me juteltiin ja seurueessamme ainakin muutamalla oli korkeanpaikan kammoa, itselläni myös! Mutta jotenkin tuo Näsinneulan korkeus menee niin yli, ettei siellä se sellanen pelko ja huippaus tunnu. (kuten vaikka omakotitalon katolla olen pelännyt ja suunnilleen itkien joutunut tulemaan alas..)
Nyt ei kyllä yhtään huipannut, kun katseli maisemia ja istui pöydässä..
Toki se on varmaan yksilöllistä, että mikä käy jännittämään ja miten se pelko tuntuu.
Ehkä kävisin eka testaamassa ravintolan alakerrassa pöydissä istuskelua tms…hmm…
Juurikin näin, hyvin tiivistit munkin tuntemukset! 🙂 Ei ollut ongelmaa, vaikka oikeasti kammoan reunoja ja korkeita paikkoja.
No höh. Kuten tuossa jo kirjoittelinkin yllä, niin kaikillahan pelot käyttäytyy ihan yksilöllisesti, ettei voi tietää. Itsekin vähän mietin, miten menee, kun ns. matalammat korkeat paikat, reunat ja ikkunat käy jännittämään…
..mutta jos se hissi ei hirvitä, niin käy testaamassa siellä kahviossa, että pysyiskö ja jos tuntuu ookoolta, niin sitten pöytävaraus…:)