Vihdoinkin vähän sisältöä elämässä

Tykkäsin ennen sisustaa.

Asetella tunnelmallisia kynttilöitä ja ihania lyhtyjä.

Eteiseen hankin blogihyllyn ja kauniita säilytysrasioita.

Olohuoneen tauluja ja tapetteja sommittelin varmaan yli vuoden. Kallista sohvahankintaakin mietimme pitkään.

Rakastin taidetta. (Ja näin myös paljon vaivaa hankkiakseni sitä, pyysin esimerkiksi Popedaa kuljettamaan Turusta ostamamme maalauksen Nekalaan).

Ja ostelin tuoreita kukkia joka huoneeseen.

Mutta nyt olen alkanut ymmärtämään ennen vähän paskanjauhajina pitämiäni ihmisiä, jotka kertovat lasten myötä saaneensa elämäänsä niin paljon uutta _sisältöä_, että pinnalliset asiat, kuten esimerkiksi sisustaminen, eivät enää tunnu niin merkityksillisiltä.

I GOT IT NOW!!!

Myös minun elämässäni alkaa pikkuhiljaa olla melko helvetisti _sisältöä_, jopa ihan joka paikassa. Että saakelin feng shui ja taulunkehyksien SÄVYT alkavat tuntumaan vähän vitun yhdentekeviltä. Kun nyt vaan saisin jonkun pöydän nurkassa selattua päivän Hesarin tai edes kulttuurisivut ja kuitattua aamukahvini ilman, että suunnilleen jonkun futissukka tai muu sisältö lentää siihen.

I GOT IT !!!!

_Sisältöä_.

Zeniä päivää kaikille!

Lue myös:

Suosittu KonMari -menetelmä saamassa kilpailijan

Popedan kuskaaman taideteoksen JULKISTUS!

Fuck You Marie Kondo – State of Mind

Share

32 kommenttia

  1. Miltseri kirjoitti: Vastaa

    Ei lisättävää. Sä naulasit tämän!!!!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      BOOM!

  2. K kirjoitti: Vastaa

    Sama! Ilmeisesti mun kauniit asetelmat kynttilöineen, marmoritarjottimineen ja leikkokukkineen näyttää paljon paljon paremmalta, kun kaikki vapaa tila täytetään Transformers-ukkeleilla.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Juuri näin. Ukkelit ja Sampat ja Tomat vielä menee siinä tekemieni asetelmieni edessä, mutta kun sen edessä on vielä yleensä useampi rivi koottuna seuraavista elementeistä: purkkalaatikko, teippi”pallo”, rikkinäinen pleikkaohjain, puoliksi syöty leipä, pariton tossu, pakasterasia, jossa on kuulemma myrkkyä (nestemäistä) – ei saa koskea -, sukka, tyhjiä dvd-koteloita….
      AAARGH!

  3. Terhi kirjoitti: Vastaa

    Hahahaa! Mää välillä toivon että tulisi pohjaton musta aukko joka imaisi kaiken sen SISÄLLÖN helvettiin vaikka vain yhden päivän ajaksi. Tai vaihtoehtoisesti isompi talo johon sisältö mahtuisi sirottautumaan laajemmalle alalle.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      JEP! Mutta älä lankea tuohon isompaan taloon, EI AUTA ,vaan pahenee!

  4. Maria kirjoitti: Vastaa

    Ah, vertaistukea! Just siivous menossa ja kiroan tavaran ja roskan määrää.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      VOIMIA <3

  5. HannaÄm kirjoitti: Vastaa

    ???

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      😀

  6. Ethe kirjoitti: Vastaa

    Kädet ylös, ei lisättävää. Oot paras ?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      JEE!!

  7. Nukka kirjoitti: Vastaa

    Samassa liemessä myös täällä! Ihan sama kuinka usein (lue erittäin harvoin ) sitä p*skaa jaksaa lapioida, kaaos on pysyvä.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo. Nyt parin vuoden jälkeen alkaa jo luovuttamaan. Asia kerrallaan. No – olkoon nuokin tuossa ja kai tähänkin tottuu…
      Tsemppiä sinne liemeen!!!

  8. Senkun kirjoitti: Vastaa

    Tuttu juttu! Onneks lehdet yks kerrallaan siirtyy tabloid-muotoon, niin mahtuu edes johonkin pöydän kulmaan lukemaan! ?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No täällä tuo yksi vaatii paperihesarin varmaan ihan sen takia, että saa levittää joka huoneeseen osiota sinne tänne ja tuhrittua musteella valkoisen Artekin! NI SAATANA! Aaargh!

  9. Suvi kirjoitti: Vastaa

    Feel you! Lisäksi mun mies tuo hyvin paljon sisältöä elämääni. Tärkeintä, mitä parisuhde on opettanut lienee: ”Yhden roska, toisen aarre.”

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, feel U too! <3 Kukaan mies ei ole tuonut mun elämään vielä sellaista sisältöä kuin tuo ruokailuhuoneeseen sijoitettu 80-luvun kuntopyörä. IHan todella uniikkia sisältöä tuli tältä persoonalliselta loverilta.

      1. possu kirjoitti: Vastaa

        Sisustusvinkki (ja sisältöä elämään mieheltä): olkkarin kattoon tukeva koukku ja siihen 160 cm korkea nyrkkeilysäkki…

        1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

          Oi, nyt on uniikkia sisältöä sielläkin!! <3

      2. Terhi kirjoitti: Vastaa

        Ilmainen kodinhoitovinkki. Kuntopyörän päällä on kätevä kuivattaa pyykkiä, kuten pyyhkeitä ja lakanoita. Kuntoiluinnostuksen yllättäessä pyykit on helppo sysätä kuntopyörän päältä kasaan lattialle. Lattialla lojuvat puhtaat pyyhkeet ja lakanat ovat luovuuden herättävää matskua majanrakennukseen. Majassa ollaan retkellä, eväänä on banaania ja kaakaota. Tulet töistä kotiin ja kuntopyörän päällä kuivuneet puhtaat pyykit eivät ole enää puhtaita. Laitat ne pesukoneeseen ja joku ripustaa ne kuntopyörän päälle kuivumaan…

        1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

          AAAAAAARRRGHHHHH!!!Banaani tuo kaiken mössön tarttuvin alkulähde!!!!

  10. Saija kirjoitti: Vastaa

    Aamen! Ja ai että sitä koko elämäni takuulla kestävää kateutta teitä bloggaajaäitejä kohtaan kun on aina niin ihanaa ja kaunista ja sisustettua mutta kuitenkin niin vaan ihmisiä muka ootte (vitsi vitsi joo)

    (mut oikeesti oon kateellinen)

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      AAMEN! Ja hei, musta on tosi tärkeetä välillä tuoda esiin näitä arjen sävyjä, sillä -kuten sanoit- määkin oon vaan ihminen. Kerran kävin marketissa ilman meikkiä ja kerran myös jätin tiskit illalla pöytään (ja laitoin vasta aamulla koneeseen) ja kerran otin lasin viiniä illalla ja kerran paistoin lapsille vain kalapuikkoja, koska otin rennosti, koska

      OLENHAN VAIN IHMINEN!

      1. Saija kirjoitti: Vastaa

        Arvasin että vaan kerran! Meen tästä aloitteleen oman blogin runkoa Wordiin…

        1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

          No niin hyvä, siitä se lähtee!! Hauskaa vappua!

  11. Någon Annan kirjoitti: Vastaa

    Ikea-kassi lattialla – check!
    JONKUN MUUN kasaamaa A4- ja kirjekuorisaastetta väärässä* paikassa – check!
    Lähes kaikki sohvatyynyt lattialla – check!
    Suunnitellun asetelman eteen kertynyt uusi asetelma – check!

    *Mikä ees olis hyvä paikka näille?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jep, noi on kyllä perushommat, vaikka kuinka yrittäis muuta.

      Ja ne asetelmat koostuu aina niin absurdeista elementeistä, että ei niille vaan ole paikkaa! Ehkä vaan uusi ikea-kassi kehiin ja sinne kaikki, aaargh!
      VOIMIA! <3

  12. Sylvia kirjoitti: Vastaa

    Ehhhehh, kiitos tästä. Mun täytyy tunnustaa, ettei ainostaan lapset ole meidän perheen ”sisällöntuottajia”. Toissailtana tein itselleni vähän voikkareita ja siinä samalla tohottelin jotain muutakin niinkuin meillä reippailla äiti-ihmisillä on tapana. No, matkalla keittiöstä olkkariin tapahtui sitten kummia ja kadotin leipäni. Etsin aikani ja jäin sitten siihen lopputulemaan että taisinkin jo syödä ne. Noh, tänään sitten löytyi eteisen peilikaapista, hattukorista mun puoliksi syödyt leivät. Että mitähän v*ttua.

    Sylvia

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Ahahahahaahahhahahaa! Kiitos tästä!
      Itekin kiireessä hukkaan aina esim puhelimen, hanskat tms viime tingassa mukaanotettavia asioita, joka meinaa jäädä johonkin lavuaarin reunalle, mutta leipää en ehkä vielä ole jemmannut, että PISTEET SULLE TÄSTÄ!

      Yh, leipää hattukorissa. AHAHAHHAHA!

  13. veeamilia kirjoitti: Vastaa

    Oi elämänsisältö. Onneksi meidän uudessa kodissa on isot ikkunat ja ollaan korkealla. Näkyy niin paljon taivasta, että aina iltaisin katsoessani tätä pinkkiä ja muovista kaaosta, käännän katseen ulos. Aina yhtä siistiä lasin toisella puolella!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, hyvä systeemi sulla <3 onneksi elämänsisällöstä voi myös katsoa pois päin, hyvä vinkki tuokin. (Meillä vaan valitettavasti roina jatkuu vähän tuohon pihan puolellekin..on potkulautaa, vesipyssyä, pressua......AAAARGH.

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.