Maanantaina vietimme ihanan mammaporukkamme kanssa vauhdikkaita lättykestejä. Osa lapsista ei jälleennäkemisen tohinassa malttanut istua pöytään ja pienimmät hädissään konttasivat lattialle tippuneita vattuja ja lättyrippeitä.
Kaiken mekkalan ja lättyhäsläyksen yli kailotamme kylmenneet kahvit kädessämme kuulumisia muuttosuuunnitelmista, remonteista, työuutisista, starttirahoista, imetyksestä, uusista legginsseistä, lapsiluvuista, kotona työskentelystä, matkahaaveista ja kesäsuunnitelmista. Kuulumisemme katkeilevat kaatuileviin mehulaseihin tai eteisestä kantautuvaan itkuun. Kenen ääni toi on? Kuka itkee..ootas äiti tulee täältä..
Reilun kolmen vuoden takaiset neuvolan järjestämät ensitapaamisemme ovat haalistuneita muistoja, joille yhdessä nauramme. Ehän mää uskaltanu ees vessassa käydä ja jättää sitä vauvaa siihe teijän luo makaan hetkeksi, muistatteko!?
Sakkia porukassamme on alkuperäisestä luvusta varmaan jo kolmannes lisää useamman meistä saatua kolmevuotiaan lisäksi jo toisenkin pienokaisen. Entinen hittipuheenaiheemme lapsien pituudet ja painot ei enää kiinnosta ketään, mutta ehkä säkällä saisimme arvottua paikalla olevat viisitoista lasta ikäjärjestykseen, jos kaikki oikein keskittyisivät. Tosin viimeiset kolme vuotta ovat myös olleet turmiollisia keskittymiskyvyllemme, mutta onneksi kohtaamme toisemme samoilla zombileveleillä.
Neuvolan kerhohuoneen vihreiltä jumppamatoilta oli lopulta lyhyt matka lähteä yhdessä puistoihin, rannalle, pulkkamäkiin ja kyläilemään toisillamme. Yhdessä on vietetty pikkujouluja, synttäreitä, ristiäisten rääppiäisiä sekä arkisia iltapäiviä sateisessa puistossa. Välillä tapaamisissa on muutama mammalomalainen muiden ollessa jo töissä, mutta joskus kolmenkymmenenneljän whatsup-viestin jälkeen onnistumme saamaan kasaan melkein kymmenen äitiä lapsineen.
Joskus yksi äiti porukastamme suunnitteli lähettävänsä neuvolaan kuvan isosta ja tärkeästä ryhmästämme kiitokseksi sekä kehoitukseksi edelleen yrittää edesauttaa äitiryhmien muodostamista neuvoloiden toimesta. Mietimme myös kaupungin säästäneen neuvoloiden aikaa sekä mielenterveyskuluja ohjattuaan kymmenen aloittelevaa äitiä vauvoineen muutaman kerran istumaan jumppamatoille. Mietiskelemään unikouluja, hampaita ja kyljelleen kääntymisiä sekä muita saman kuplan sisällä askarruttavia asioita. Tai ihan vaan seuroihin juoruilemaan aamukahvien ääreen, pois neljän seinän sisältä.
En itse olisi ehkä tajunnut kaipaavani mammatapaamisia, jos ensimmäiset ryhmikset eivät olisi olleet neuvolan masinoimia tilaisuuksia, joiden vapaaehtoisuutta tai tarpeellisuutta ei kyseenalaistanut. Alun vastahakoisuuden jälkeen huomasin viihtyväni ja kaipaavani seuraa, jota voisin pakottaa kokeilemaan Onko toi hammas läpi? Tunneksääkin sen?
Toivottavasti neuvolat panostaisivat jatkossa(kin) ryhmätapaamisiin, jotka saattavat puolivahingossa olla äitiysloman alkutaipaleella pelastava henkireikä, matalankynnyksen ilmainen ajanviete vauvan kanssa tai hyvällä säkällä alku hienolle ystäväporukalle. Äitien lisäksi myös lapset saavat mammaporukoissa mahtavia leikkikavereita, lättyjä ja mukavaa puuhaa. Muun muassa maanantainen Nyt ulostellaan! Äiti me ulostellaan täällä ulkona -leikki oli jälleen uskomatonta neroutta.
Alkukesälle tosin aloimme taas suunnitella tapaamista ilman lapsia. Nyt kun kukaan ei ois raskaanakaan..kai..eihän? ..eihän?
Ja katse kiertää silmästä silmään lättypöydässä.
Ihanaa keskiviikkoa! Pidetään huolta toisistamme!
Hey kenen ikinä onkaan noi keittiön tuolit ni onks niistä ykskaan hajonnut ??? ja anteeks ettei nyt oo muuta kommentoitavaa 🙂 tai siis hyvä kirjotus!
HAha, täytyykin kysyä…ainakin nuo kaikki vaikuttivat vielä ihan ehjiltä 😉
Tyks, tyks! Meidän mammaporukka viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlia. Aivan mahtavaa seuraa ollut kaikki nämä vuodet, tutustuttiin jonkun nettisivun samana vuonna syntyvien palstan kautta ja nyt jo pohditaan ylimääräisten kielten valintoja kolmasluokkalaisille. Alkuun nähtiin varmaan melkein viikoittain jonkun luona ja äitien iltojakin on ollut vuosien mittaan jo aika liuta, pikkujouluista puhumattakaan.
Jos sinulla, lukija, ei ole vielä omaa äitiporukkaa, perusta sellainen. Et kadu. Tai isäporukka. Tai mummoporukka. Tai mikä vaan porukka. Porukalla on kivempaa. 🙂
Vautsi! Kuulostaa teilläkin olevan ihan mahtava porukka siellä! Ihan parasta! Onnea kymmenenvuotistaipaleesta! 🙂 🙂
Ja juuri niin, jos joku miettii haluavansa oman äitiporukan, niin varmasti lähialueelta löytyy muutama muu samassa tilanteessa oleva, jotka mieluusti liittyisivät porukkaan!
Arvokas asia. En muista, että meilläpäin olisi mitään tuollaista tarjottu edes, vaikka samassa kaupungissa asutaan. Ja kyllä melkein kateellinen on tuollaisesta, koska omassa kaveripiirissä ei silloin vielä oikein kellään muulla ollut vauvaa kun meidän vauva syntyi, ja sitä oli sen vauvavuoden varsinkin aika yksinäinen päivisin, silloin kun ei vielä puistohommatkaan olleet ajankohtaisia että siellä olis tutustunut.. Ja pitkään käytiin pääasiallisesti niin isoissa puistoissa, esim. pikku kakkosessa, ettei siellä kehenkään päässyt paremmin tutustumaan. Mutta onneksi nyt on tilanne jo vähän parempi äitikavereidenkin suhteen mutta eipä se olis pahitteeksi lapsenkaan kannalta jos olisi sellasia äitikavereita, joilla olisi saman ikäistä leikkiseuraa.. Eli peukku neuvolalle! 🙂
Joo, niin arvokas! Ikävä kuulla, ettei ryhmätapaamisia ole ollut, tuntuu, että moni on ollut vauvavuotena vähän yksinäinen tai kaivannut muuten vaan tekemistä ja vertaistukea kaikille mietinnöilleen! <3
Ja jotenkin tuntuisi, että ei tarvisi ihan hulluna resursseja järjestää neuvoloilla pari ohjattua tapaamista. Meillä esimerkiksi tuo ryhmätapaaminen korvasi jonkun "oman" neuvolakäynnin, eli oli ns. ryhmäkäynti. En tiedä, oliko se joku kokeilu tms, mutta toimi hyvin ainakin meillä. (Kyseessä oli Tampellan alueella oleva neuvola, en tiedä sen ns. virallista nimeä ) Se oli muistaakseni toteutett siten, että juttelut(ruokavalioista yms ajankohtaisista) ryhmän kanssa huoneessa terkan johdolla ja siitä kävimme yksi kerrallaan liukuen otattamassa vauvasta mitat ja nopsaan kaksin juttelemassa toisen terkan kanssa ( siinä oli myös mahdollisuus kysyä kaksin, jos oli jotain spessua tai huolia, joita ei halunnut ryhmässä puida.) Eli käytännössä meidän kaikkien (noin 10 hlöä, ehkä enemmänkin) sen kerran käynnit hoidettiin siinä samalla, kun meitä samalla yhytettiin tutustumaan siinä ryhmätilaisuudessa.. Toki se jäi nopsaan sitten meidän itsemme järkättäväksi ja kunkin itse päätettäväksi, jatkaako käyntejä ryhmässä, mutta se alkusysäys auttoi jo pitkälle!
Mihinköhän voisin mennä kailottamaan tästä, että tätä käytäntöä jatkettaisiin tai otettaisiin käyttöön muuallakin? Uskoisin sen oikeasti lopulta säästävän terkkojen aikaa, kun ei aina tarvi kaikista hammas-, uni- yms asioista soittaa heille, kun voi ensin kysellä ryhmässä, onko jollain ollut sama tilanne ja joku jo osasi kertoa, mitä terkka siihen oli vastannut. Ja tottakai seura ja tekeminen helpottavat yksinäisyyttä ja väsymystäkin..
Todellakin peukku ja sydän neuvolalle! <3
Toi kuulostaa tosi hyvältä systeemiltä! Meillä vasta käynnisteltiin jotain ryhmäneuvolointia nyt reilu kaks vuotta sitten, eikä se sitten kyllä vielä noin onnistuneesti äitejä yhteen tuonut. Edellisellä kierroksella mammapiiri kehittyi kavereiden ja tutun tuttujen ympärille, mutta sitten tuli työt ja kriisit ja muutot ja opiskelut ja nyt nähdään samalla kokoonpanolla enää harvakseltaan. Harmi! Pitäkää te homma kasassa niinku forevör!
Joo, toi on kyllä hyvä systeemi! Harmi kuulla, ettei teillä ihan onnannu ja meilläkin kyllä touhu jäi nopsaan meidän ”omalle vastuulle”, eli itseohjautumisesta oli paljon kiinni. Ja pari aktiivista tyyppiä meidän porukassa pelasti alussa tosi paljon, muuten olisi saattanut hajautua koko sakki 🙂
Ja kyllä, tästä porukasta aijon pitää kiinni <3