– Ei helevetti..
– Mitä?
– Eiku..tuota, eikummiulla..
– MITÄ?? On vähä kiire!!
– …
– Unohiksää pakata sun juhlakengät??!?
– Emmie.. kummie..
– Mää sanoin sulle viä lähtiessä, että muista pakata myös sun omat juhlake..
– Ommiulla kengät!
– No hyvä!
– Mutta…
– NII?
-…nää on eriparia!
– MITÄ??
– Joo. Mie oon ottanu eri parin kengät..
– Oikeesti!?!?
– No joo joo.
– Ei vittu!!
– …
– Voi VITTUUH!!!
– Joo, tuota…
– Ei oo vittu mahdollista, nää on ihan erilaiset kengät!!! Ei kelleen käy näin!!
– No miulle kävi.
– Aaarrgh!! Nää on ihan erilaiset keskenään, tässä toisessa on terävä kärki ja valkoset tikkaukset, tälläset dandyt!! Ja tää toinen on niinku seistkytluvun kenkä, jossa on korko!! Nää on iha eri korkusetki!! Ooksää niinku sokee!!
– No emmie kahtonu, mie vaan otin nää ja..
– Voi VITTU!
– No mie meen näillä, mitkä miulla on jalassa..
– Näytä, mikkä sulla on!?
– …
– Joo et ainakaa mee noissa kirkkaan sinisissä lenkkareissa sinne arkulle pyöriin!! Meijän pitää koko perheen mennä sinne eteen!!
– No sitte mie laitan nää miun juhlakengät!
– !!!
– !!!
– No voi helvetti. No onko ne kuitenki… eri jalan kengät?
– Ootas..on!
– JES!!!!!
– Joo, huh! Mie meen näillä. Kukkaa ei huomaa mittää!
Mitä enemmän yritän yhtään missään virallisissa tilaisuuksissa tai sukulaiskinkereissä karistaa perheemme yllä leijuvaa suitsukkeenkatkuista ”vähän sellaisen epämääräisen boheemin perheen” leimaa, sitä sohlaantunempina homssuina paikalle saavumme ja sitä vimmaisemmin lapsemme tappelevat ja pyörivät mutaisella nurmikolla kirkon edessä.
Mutta olimme paikalla. Ja laskiessamme kukkia arkulle, olin kuulevani pitsein koristellun puukannen alta tutun ja lämpöisen naurun. Kuule väliäkö tuolla, mitä pienistä! Ja kyllä muutkin eriparikulkurin aiheuttamat ilahtuneet naurut tulivat surullisissa juhlissa ihan tarpeeseen.
Onnellista viikonloppua kaikille!
Lue myös:
Voi apua…
jep..
Aijjettä näitä on niin ihanan kotosa lukea! Aivan näen tän tapahtuvan myös meidän orkesterille.
Ajattelin, että ollaan ainoita jotka lähtee esimerkiksi metsäretkelle _ilman ainuttakaan varavaatetta_ noukkiakseen heti kohta sitä neljä vuotiasta laiturin viereltä ”kiviä heittämästä” kikkaroita myöten siitepölymöhnävedessä. Neljän lapsen vanhempina luulis olevan jotain kokemusta siitä että koskaan ei ole mukana liikaa varavaatetta ja evästä.
Siinä sitten vilkuttellaan muille notskilla evästäville goretex-perheille, kun isoveli luovuttaa viisi kokoa liian suuren hupparin paidaksi ja vaihdetaan vauva kantoreppuun ja neljävuotias vaunuihin (lähinnä koska ei kenkiä, mutta myös suojaan itseltään jatkoseikkailuilta). Tuubihuivi toimii muuten aivan hyvin pojallakin hameena ja tahmaset vaahtokarkit saatiin silti paistettua.
Mutta ei siinä! Onpahan mitä vanhana muistella.
Goretex-perheille 😀 😀 😀
Ahahhahahaaa! Mää oon niin nauranut tälle ja vähän myös myötäkärsinyt, juuri nuo itseltään suojeltavat mulaajat ja kaikki kekseliäisyys siihen liittyen, meilläkin ollut lapsella aikuisten toppatakki, kun oma haalari kastui..
Ja mistä aina sinne metsäänkin tulee joku, jolla on retkeilyvarusteet kuosissa ja hommat menee strömsöösti, kun ite kyntää siellä lapset märissä vaatteissa 😀 😀
Haahaha mää rakastan teitä! ?❤
https://naissanelioissa.wordpress.com/
<3
Lottovoitto, että ei ollu saman jalan kengät kumminkaan.
Meidän kattilakuntaa on pitänyt estää parkouraamasta hautakivillä, yksi huusi kirkossa isoon ääneen VOI EI, juuri kun morsian oli sanonut tahdon ja yksi lähti kummipoikansa rippijuhliin vihreissä villasukissa ja pikeepaita päällä, vaikka puki poikansakin mustaan pikkutakkiin… Huutokauppakeisarilla on sellaisia t-paitoja, joissa lukee ”Aina saa kärsiä ja hävetä.” Olis tarvetta.
AAARGH!! Ahhahhahahaaa! kuulostaa NIIN tutulta!
Tänne kanssa yks huutokauppakeisari-paita!!! 😀
Hautajaisiin liittyen, otan osaa!
Mitä kenkiin tulee, niin kyllä noin käy muillekin. Olen kerran lainannut kenkiä ystävälleni, kun hän huomasi omissa valmistujaisissaan vasta juhlapaikalla, että mukana on eriparikengät (kuulemma oli pyytänyt puolisoaan pakkaamaan molempien juhlakengät). Itse taas lähdin kerran töihin niin, että toisessa jalassa oli puolison *vihreä* kenkä ja toisessa oma musta. Eikä se töihin meno noin vielä mitään (akateeminen hippikuplatyöpaikka), mutta kun töiden jälkeen oli tarkoitus mennä neuvottelemaan asunnon ostamisesta:’D Palasin vaihtamaan samanpariset.
HAhhahhahhahaaa! Ihanaa, teitä on muitakin! Ihana, että töihin ja valmistujaisiin voi mennä eriparissa, mutta ostoreissulle asiallisesti samaa paria! 😀 Toivottavasti kaupat onnistui!
Ihan ihana juttu; en kadetu. Mutta viihdyttävää :D.
Mietin tuota kiroilua – kiroilevatko lapsesi ja paljonko ja miten siihen suhtaudut?
Niin ja tämä kysymys ei liity (pelkästään ?) tähän postaukseen!
No lasten kuullen en kiroile. Ehkä joskus ovat vahingossa jotain sadattelua kuulleet, silloin kyllä pahoittelen heti. Olemme lasten kanssa myös jutelleet kiroilusta. Miksi jotkut kiroilevat, miksi se on huono tapa jne. Tai ettei teinien kiroiluja ehkä pidä säikähtää tai lähteä toistamaan jne.
Ihana suitsukkeenkatkuinen ”vähän sellaisen epämääräisen boheemin perhe” ootte 😀
<3
Mad respect!! 🙂 <3
<3
Taattua hipin sekkoilua! Olipa ihana nauraa! Vielä niin kauheat kengät yhessä, omina pareinaan kovastiki charmantit mutta ei herrajjeesus niinkö vaari sanois :—–D kiitos taas! Ja juhlakki oli vielä hautajaiset, voi mahotonta.