Yritän päikkypäivien alla rauhoittaa arkea kotiin ja lähipuistoihin, mutta välillä tehdään spessumpia juttuja: mennään uusiin puistoihin, ravintoloihin, kulttuurikeskus Rullaan, kauppahalliin kahville, kirpputorille, museoon tai kyläilemään.
Poika on seuramies, joka höpöttelee retkillämme hauskoja juttuja, huomaa muumit linjabussiauton kyljessä, kissan roskiksen vieressä, piipaa-auton joka paikassa ja liikennevaloissa seisovan saman merkkisen auton kuin isillä! – Se on hei itseasiassa mun se auto. – Isin auton merkki on! Isin auto on.
Yleensä reissut sujuvat leppoisasti, mutta välillä liukenemme vauhdilla, jos kärsivällisyyskyky herpaantuu.
Viime viikolla kävimme kylpylässä. Emme olleet päässeet ulos kotiovesta, kun koimme raskaat itkupotkuraivarit. – Mää en löydä mun bikineitä mistään! Emmää lähe! Missä ne voi olla?! Kohta ei ees kannata lähtee, ku tässä kestää. Näiden yläosa on ihan liian iso. I have no f**ckin boobs. Nada! Mää jään kotiin! Mää oon lau-TA! Mää en lähe!
Kahden kaadetun alusvaatekorin jälkeen istuin autossa kassissani varmaan milleniumina ostettu uimapuku, jossa roikkui hintalappu. Uikkaridraama unohtui pienen uimarin pärskyvän riemun saadessa laudan nauramaan. Laskimme liukumäkeä, ajelimme vesimopolla, saunoimme, söimme jätskiä allasosastolla. Joimme kahvit. Kelluimme Hipin kanssa rentoutumassa lätäkköä matalammassa lastenaltaassa keskustellen perusjuttujamme. – Sit kum mää alan räppään, nii mun räppinimeks tulee Kännibaali. Vai pitäiskö sen olla Kännibääli? – Kännibaali on miun mielestä parempi. – Ok, Kännibaali! Yo! – Mennäänkö vielä porealtaaseen?
Keskellä marraskuuta kasarihenkinen kylpyläreissu oli miniminiloma, josta Poika on jutellut tyytyväisenä joka päivä käyntimme jälkeen.
Eilen vaiheilimme, voiko pieni kaveri vielä mennä elokuviin. Päätimme testata.
Tieteellisen testin tuloksia
TESTIHENKILÖ: Poika 2 vuotta, 2 kuukautta
TESTIMILJÖÖ: Elokuvateatteri Plevna, Elokuva: Muumit Rivieralla
HAVAINTOJA: Testihenkilö iloitsee ympäristöstä, etsii aulan pöydistä ympyrät, joita ’ohjaa’ huutaen Ratti! Ratti!. Karkkihyllyillä havaittavissa konflikti: perheen äiti haluaa suklaata (muttei voi ostaa, koska lapselle on varattu terveellisemmät herkut + *napinaa kiristävistä farkuista*.) -> Ostaa Da Capon salassa. Lapsi iloitsee odottelusta isoilla raheilla sekä teattereihin vievistä liuskoista. Huutelee Muumii kattoon! Teatteriin muumii kattoo! ja kävelee oudosti ympyrää huutaen Hassukävelyy hassukävelyy! Perheen isä kävelee muuten vain(!?) oudosti.
Teatterissa lapsi istuu tyytyväisenä vanhempiensa välissä, rivin reunassa (oven läheisyydessä). Traileriäänet vähän jännittävät, mutta muumien ilmaantuessa kankaalle, testihenkilö ilahtuu ja napostelee ruislastuja. Testihenkilö pyytää kerran päästä vessaan ja palaa tyytyväisenä paikoilleen.
Vajaan tunnin päästä testihenkikö on hieman levoton ja ilmoittaa kysyttäessä haluavansa kottiin! Kottiin! Perhe poistuu vähin äänin elokuvateatterista, jonka jälkeen henkilö saa jonkinlaisen kohtauksen: juoksentelee nauraen ja hihittäen aulassa ympäriinsä Isi nappaa! Isi nappaa! Minä karkaan, minä karkaan!
JOHTOPÄÄTELMIÄ: Ihan ok. Ehkä puolen vuoden päästä menemme leffaan uudestaan.
Huomenna päiväkodin joulumyyjäiset. Kännibaalin kärsivällisyyskyky joutunee koetukselle illan leipomishommissa.
Hyvää keskiviikkoa!
”Perheen isä kävelee muuten vain oudosti”. En keksi mitään lisättävää. Tai no sydän.
Mahtavaa, kiitos rohkaisusta! Oon miettinyt, että koska tässä oikein uskaltaa roudata lapsen elokuviin. Mutta ehkä ensi keväänä sitten 🙂
heh, me käytiin juuri 2,5v täyttäneen tytön kanssa samaisessa leffassa. 15min ennen päätymistä porukka alkoi ravailla vessassa sillä seurauksella, että meidänkin neiti halusi pois. Kun oltiin leffateatterin oven ulkopuolella alkoi itku että haluaa takaisin. Ratkaisu: jäin ulkopuolelle ja tyttö ja isi menivät teatteriin takaisin (olin varma että tulevat samoin tein pois). Leffan loppuessa minua vastaan tuli vuolaasti itkevä tyttö kun muumit olivat loppuneet ja halusi lisää….eihän se iloisesti päättynyt se kokeilu ei.
Ministry of silly walks! 🙂
Joo, meni ihan hyvin. Ja kyllähän sieltä tosiaan pääsee vähin äänin poistumaan. Ja jos leffa on lapsille suunnattu, niin kyllähän sieltä varmana muutkin joutuu välillä hipsimään pois.
Rohkeasti leffaan 🙂
No mutta ilmeisesti oli sitten kovin nautinnollinen elämys toiselle 🙂
Ai kauhee… mä en vielä uskalla edes ajatella meidän ( joulukuun alussa 2 vee ) pojan kanssa elokuviin menoa! Se olis täys itsemurha! Sen verran pojalla on energiaa ja omaa tahtoa, että odotan suosiolla sen hieman laantuvan… edes hieman. 🙂 Mutta kiva, että teillä meni ihan jees.
Niin, onhan se ihan tapauskohtaista ja varmaan riippuu jopa päivästa ja sen hetkisestä tuulestakin..me uskallettiin mennä, kun aateltiin, että lähdetään pois, jos ei ollenkaan suju .. 🙂
No juu, oot kyllä oikeessa! Ja niinhän sen pitäis mennäkkin, ettei aseta lapselle ennakkoluuloja. 🙂