Laittaessani vauva kainalossa Poikaa nukkumaan pieni isoveli pyysi hiljaa laita vauva tähän minun viereen makoilemaan. Asetin tutti suussa tuhisevan nappisilmän veljensä viereen tyynylle ja peittelin kaverukset paksulla peitolla. Sammutin valot lokakuun viilentämästä huoneesta. Kaksi pientä nassua napitti vierekkäin tyynyllä. Poika hymyili onnellisena hämärässä. Silitin molempia silkkitukkia.
– Mitäs, jos mää kävisin ottaan vaatteet pesukoneesta ja sää sillä aikaa huolehdit pikkuveikasta?
– Ai että vauva jäis tänne ihan yksin mun kanssa?
– Nii. Jos sää huolehdit siitä vähän aikaa, kun se makailee siinä sun vieressä. Ihan varovasti. Katot, ettei veikka putoo mihinkään.
– Joo, joo mää huolehdin!
– Älä ala siirteleen sitä tai mitään, jos se liikkuu, niin oot vaan siinä.
– Joo! En ala. Mää oon tässä. Iii-han tosi varovasti.
– No hyvä! Kyllä sää osaat. Mää tuun kohta.
Lähdin Pojan huoneesta ja kiersin salaa kurkistamaan vierashuoneen oven raosta hämärään lastenhuoneeseen.
Jättimäisen muumipeiton alta näkyi kaksi pientä päätä vierekkäin tyynyllä. Isoveli hengitti hiljaa tärkeä ilme kasvoillaan.Vauva tuhisi vieressä, heilutti käsiään. Ei oo mittää hättää Palikka. Veli on tässä. Ei oo mittään hättää. Vauva heilutti käsiään ja ponki jaloillaan unihaalarissa. Vierähti tyynyltä lähemmäs Poikaa valuen ihan kylkeen kiinni, tarrautuen muumipaidan hihaan. Vastuun vangitsemana isoveli makasi kädet kiinni kyljissään hievahtamatta, varoen jokaista liikahdustaan hengitystä pidätellen. Varmana ja arkana uudesta tehtävästään. Ei oo mittään hättää. Äiti tullee kohta. Ei oo mittään hättää.
Hetkessä pikkuinen teki toisesta ison.
Pyyhin kyyneleitä mekkoni hihaan pimeässä huoneessa.
Hyvää yötä!
Minä sulan tänne <3
Ihana oli lukea tämä. Kauniisti ja herkästi kerrottu.
Minullakin kaksi poikaa… <3 Tuo veljesten välinen suhde on parasta koko maailmassa.
Juuri tämän takia päätin etten täällä reissussa avaa nettiä silloinkaan kun sen jostain löydän koska nyt en saa itkulta (ja koti-ikävältä) töitä aloitettua. Mitä tyyppejä sulla siellä. Onnentyttö.
No nyt muakin itkettää. Herkkää perjantaita vaan sinnekin.
Hitto, nyt meni selkeesti roskaa silmään…
Oi voi, ihanasti kirjoitettu <3
:’)
Todella kaunis teksti. Oot erinomainen kirjoittaja!
Onks noloo jos pillittää avokonttorissa..? Ihanasti kirjoitettu <3
Mullakin meni taas roska silmään, vaikka luin tän jo toista kertaa ja tiesin jo mitä täs tapahtuu.
Mikäs itkupilli-blogi tästä oikein on tullut??? Mää luin tämän kanssa jo toiseen kertaan ja taas niiskuttaa. Ihanat veljekset sulla siellä, Poika ja Palikka. Mutta kerro välillä vaikka pissa- tai kakkajutuista, niistä mää tykkään. Ja olihan tuossa toki just tissipostaus, oikein mainio!
Oikein mukavaa viikonloppua sinne teille kaikille!
Ihanat pienet!
Tuli mieleen oma vuotta nuorempi pikkuveljeni, joka ollessamme pieniä lohdutti mua sanoilla ”ei mittään hättää, äiti on jättänyt kuvan pöydälle” tilanteessa, missä äiti oli lähtenyt illalla ulos ja minä tihrustin ikävääni.
Keittiön pöydälle oli siis sattumalta unohtunut äitimme valokuva. Ihana pikkuveli! <3
Silmähiki.
<3
<3
voi rakkaus mitkä pakkaukset teillä onkaan ♡♡
Tää atk ei anna mun tykätä tästä!!! Mitä ihmettä? Vaikka tämä just on sitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Ja pienestä ja hennosta otteesta. (Meillä eilen illalla liian myöhään ekaluokkalaisen kanssa älylaitteen vieressä: ”äiti soita mulle niitä biisejä mistä sä tykkäät” ja soittelin ja sitten tuli Dave-ehdotus ja laitoin senkin soimaan ja nyyhkin ja selitin nykyiselle isolle eli entiselle pienelle, miten koko maailman tärkein ja hienoin asia on se, kun ihan pieni ihminen ottaa kiinni isosta, ja isolle tulee olo, että siihen luotetaan ja sitä tarvitaan. Emmää kestä. En kai mää oo raskaana. Kyllä on niin tunteellista.)
Voi teitä. Sydän!
Huh. Hieno hetki. Hienoin.
Lapsen hankkiminen (tai sen yrittämiseen ryhtyminen) on pelottava päätös. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Sitten kun lukee tällaisen jutun niin sitä miettii että ehkä se sittenkin olisi sen kaiken vaivan ja tuskan arvoista.
Voi että, itkuhan tosta tuli.
Tämmötteellä vauvakyynikollakin.
Itkettää. Rakkaat! Pienet!
Luin tän juuri äidilleni ääneen (kuuden lapsen mummo), hän jäi pyyhkimään silmiään liikutuksesta. Ehkä monestakin syystä.
Niin minäkin <3
Niin on..ihan ihmettelen, miten se side tuntui vaan heti olevan olemassa 😀 Ihanaa!!
No NIINPÄ! Maailman onnekkain tyttö oon ja itteenikin ihan itkettää, kun näiden kanssa pyörii 🙂
Hihi!
Sää oot NIIIIIN NOLO
;D
Haha! Ihana kuulla 😀
Haha! Vanhoja tuttuja täällä!
Eikö kyyneistä ole mitään haittaa vesistöille??? 😉
Aha hahahaha! Me naurettiin autossa tälle sun jutulle ihan vedet silmissä! IHan mahtava!
Täytyy jättää kuva ens kerralla ;D ;D
Huih!
Niinpä!! Ihania ne on! Parhaita.
Niinpä..toinen tunsi itsensä niin tärkeäksi, kun sai pitää huolta. Ja nyt alkanut jo opettamaan ja kertomaan veljelle kaikkia juttuja. NIIN LIIKUTTAVA. en kestä!!
Sydän, tosiaan..
PS. Oletko??? 😉
Niin oli. Ja niitä tulee vaan koko ajan lisää. Sydän ihan puristuksissa koko ajan ja nessu taskussa.
Sen päätöksen jälkeen se elämä vasta pelottavaksi muuttuikin.. mutta ei sitä sitten enää ikinä kyseenalaistanut.
Onnea mietintöihisi! Isoja asioita.. <3 <3
Hahaa! Se oli tarkoituskin 😀
Itseänikin itkitti tätä kirjoittaessa. Tuli täällä kotona palautetta, että ihanko tosi nyt liikutut noin rankasti omista teksteistäsi!!!! ;D ;D ;D KYLLÄ!
Ihana kuulla <3
Ääh, mä täällä pillittelen myös. Ihania ovat. Pikku veljekset.
No en shaatana 😀
Tää oli jotenkin niin ihana. Ensin luin yksikseni, ja pillitin, tietty. Myöhemmin luin miehelle. Miten noin pienikin sen jo tietää, ”ei oo mittään hättää”.