Yle ei tietenkään ole ainut media, joka on kiinnostunut telkusta tutusta mediamogulista, Nekalan omasta Hanna Karposta! Kun on leikkiin lähdetty, niin let´s festival sitten allnight long.
Pitkään emme ehtineet istuskella lähipuistossa palattuamme Itä-Suomen lomareissulta, kun vanha kunnon totuusmummo kiiruhti puolijuoksua paikalle.
– Nykkö te tulitte?
– ..ööh..joo.
– Te olitteki sitte aika pitkään poies?
– No joo…melki kaks viikkoo.
– No mää aattelinki, että aika pitkään te sitte olitte. Kattelin, ku ei ollu autoo, eikä ketää näkyny.
– ..niin..
– Aiku kiva nähä näitä poikia, tää pieni on taas kasvanu! Se on kasvanu iha hirveesti!
– ..On vai? Parissa viikossa?
– No o! Iha hirveesti!
– Posketki on taas pyöristyny…se on iha sun näköne!
– ..joo niin..niihän ne sanoo..vaikka nyt se musta näyttää vähä isältään ja tädiltäänki enemmä..
– Ei kylä se on ihan sun näköne! Punane tukka ja pulleet posket.
– ..jep..
– ..hei siitä tuliki mielee, että mää löysin nyssen Viinikkala-lehden, missä sää oot siinä kuvassa poikien kanssa. Mää luulin, että se oli menny keräykseen, mutta sitten mää huomasin, että olihan se mulla..
– Niin siinä on vissiin joku pieni kuva tai..
– Mää säästin sen iha sua varte, vartoos kummää haen sen!
– Emmää tiä tarv..
– Mää meen ny heti hakeen sen lehden sulle..se on mulla ollu tallessa.
Pian mummo palasi heiluttaen siististi taiteltua sanomalehteä.
– Katto siinä te ootte kaikki! Pikkuveliki on päässy kuvaan!
– Ai näkyykseki siinä, näytä..?
– Joo siinä te ootte kaikki kolme!
– Näytä..?
– Tai pikkuveli on tua vaunuissa, mutta siä se on mukana menossa!
– Niin no…siellähän se.
– Ja sulla on noi samat housukki!
– Niin..
– Noi mikkä sulla nykkin on..
– Niin mulla on nää shortsit aika usein..
– Sulla on ne aina!
– …
– Noi samat housut!
– ..niin..
– Eikö oo hieno kuva?
– No juu..
– Sää saat tän lehden! Ihan omaks. Ku sanoit sillo, ettet ollu nähny tätä.
– …?
– Voit näyttää kotona kaikille, laittaa talteen, muistoks ja lukee muutenki. Se on hyvä lehti!
– No määpä otan sen.
– ..
– Kiitos nyssi… tosi paljo. Kiitos.
– Eipä kestä, emmää sillä mitään tee. Mää vaan otin sen talteen, kummää huomasin sen.
– Kiitos, olipa kiva.
– Muista nyssi ottaa se lehti mukaan, kutte meette!
Istuimme mummon kanssa pitkään hiekkalaatikon reunalla käymässä läpi viikon kuulumisia. Myös Pojalla oli paljon kerrottavaa mökkireissuista ja tivolin hurjista laitteista. Tehdessämme lähtöä mummo vielä muistutti ottamaan lehden mukaan.
Illalla katselin sanomalehden pientä kuvaa, josta kasvoni eivät kunnolla erotu. Pikkuveljestä ei näy hiustakaan. Hymyillen suljin huolellisesti taitellun sanomalehden muistoksi kirjan väliin. Siinä te ootte kaikki! Ja noi samat housukki!
Onnellista sunnuntaita!
Totuusmummon lasetuksia:
Totuusmummon toinen kohtaaminen
Totuusmummo <3
<3
Kyllä onkin ollut jo totuusmummoa ikävä!
No niin oli mullakin 🙂
Ei liity tähän mut pakko oli tulla kertomaan, että aina kun kuulen radiosta sen Vesalan uuden sadepilvet biisin niin mulle tulee tää blogi mieleen 🙂
Hei ihanaa, se on huippubiisi 😀 😀 Mahtava kuulla!
Joo, totuusmummonkin kuuluis olla ilmiö.
Mää oon käyny aika monesti pelaamassa potkupalloa tosa Riihipuiston kentällä. Siitä on kyllä jo varmaan kohta parikymmentä vuotta. Käytiin kerran Katiskassakin. Tosi nopeesti. Oli vähän liian paikalliseksoottinen meininki keskikaupunkilaisille pojille.
Kyllä totuusmummo todellakin ON ilmiö 😀