Puura

Aamulla heräsin vierashuoneesta kalapuikkona lautakasan ja vanhan opiskelukaverini välistä. Pojan Puuraksi nimittämä ystäväni saapui Helsingistä kyläilemään Nekalaan. Vietimme eilen kaksin iltaa hyvien juttujemme parissa. Ennen Puuran kanssa heräilimme vieretysten kalapuikkoina milloin mistäkin, Roskildestä teltasta tai Kalliosta Puuran kämpiltä. Siinä taas oltiin silleinä purkissa aamuauringon sarastaessa. Naureskeltiin samoja nauruja. Puura ja minä.

Puuran kanssa olemme jakaneet ajatuksiamme, nuudelipusseja ja pakastepitsoja. Tarkastaneet toistemme ennakkotehtäviä ja tutustuneet toistemme vanhempiin. Purkaneet sydäntämme ja äänittämiämme haastattelunauhoja, joissa toinen esittää toimittajaa juhlissa, joihin emme saaneet kutsua. Usein olemme sopineet treffit Provinssin leirinnän kakkosportille, jonka lähelle Puuran kaveri oli parkkeerannut asuntoautonsa. Siellä hengaa kaikkia hyviä tyyppejä! Tanskassa Puura meinasi menettää malttinsa minun nukkuessa vielä sikeästi makuupussissa, kun kotimatka oli alkamassa ja bussi oli käynnissä. Kyllä voi telttakepit hukata, ihan helposti! Yksi juhannus meni leppoisasti Turun saaristossa Puuran porukoiden ja heidän ystäviensä kanssa radioterveisiä kalliolla kuunnellen, jonka jälkeen saimme Puuran isältä kyydin laivaterminaaliin ja vaapuimme vierekkäin matkaan rinkat selässämme. Usein olemme nukkuneet päät toistemme olalla. Joskus isoveljeni haki meidät kesällä Tampereen rautatieasemalta ja totesi ahdistuneena Tytöt täällä haisi äsken nahka, nyt täällä haisee paska. Välillä Puura asui Hollannissa, välillä minä Berliinissä. Välimatkat eivät koskaan tuntuneet pitkiltä ja yhdessä taittamamme matkat ovat painuneet mieleeni kuin coctailtikku rastatukkaani laivan discossa. Nähdessämme tuntuu, ettei mikään ole muuttunut.

Vaikka kaikki on muuttunut.

Molemmilla on lapsia. Usein tapaamisissamme on seitsemän ihmistä. On duuneja, vaippoja, vuoroiltoja, kiireitä, kesäsuunnitelmia, lainoja, matkarattaita. Pieniä iloisia jalkoja ja pellepossun esitysvuoro. Jääkaapeissa on maitoa kahviin ja tuttipulloihin. Tapaamisaikamme on kaivettava kalentereista. Helpottavaa on, jos ravintolaan mahtuu lastenvaunut, eikä kukaan olisi kovin kännissä siellä. Hipit soittavat meille luvattuaan. Pitsalle ei liikahdeta ottamalla pipo lattialta ja kiskomalla likaiset tennarit jalkaan. Ensin on pakattava hoitolaukku ja tarkistettava sää. Mitä, jos joku näistä nukkuu juuri päikkärit? Vaunut saa tietty bussiin.

Osa asioista on pysynyt samoina:

– Minä ja Puura (sekä uskomaton hauskuutemme)

– Ongelmat: joku nukkuu, kun bussi on lähdössä osan tavaroista ollessa vielä hukassa.  (Paskakin saattaa haista)

Vierashuoneeseen paistoi aamulla lämmin valo. Ei ihan niin lämmin kuin yleensä teltasta vierekkäin herätessämme, mutta sama meininki. 

Naapurin muijan ehdotus laittaa Tapettitehtaan Avaruuslinnut vierashuoneemme tapetiksi on täydellinen. Seesteinen ja valoisa harmonia, jonka rauhassa matkalaiset, sukulaiset, ystävät ja väsyneet juhlijat voivat lentää höyhensaarille. Kun joku vielä laittaisi ne seinille lentämään.

Lähdimme Puuran kanssa alakertaan keittämään kahvia. Hippi ja Poika kattoivat aamupalaa pöytään. Pussihousu vaati saada lohta aamupalaksi ja huusi pöydässä Puura! Puura! Puura!

Laula vielä yksi laulu
ettei iltaan silmät ummu

Perillä on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan

Avaan ikkunan
hengitän sisään maisemaa,
niin täydellistä, että pelottaa
Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen
Mitä sitten teen,
mitä sitten teen?
Eikä ajatella sitä kuka on kenenkin,
että meillä kaikilla on kotikin
Toisilla on joku, joka siellä odottaa
Nyt ei kukaan muista,
eikä tahdokaan

Perillä on tuolla edessämme jossain
Mennään, mutta ajetaan hiljempaa
Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan      – PMMP Matkalaulu