Nyssi! Selatessamme naapurin muijan vanhaa hääalbumia törmäsimme ilahduttavaan kuvaan, jossa Hippi onnittelee napattuani morsiuskimpun perinnerituaaleissa. Vuosi on 2007 ja olin ensimmäistä kertaa häissä avecin kera, ennen olin ehkä aina ollut vaikeasti määriteltävä tai sillä tavalla kevyt.
Kimpusta huolimatta en päässyt (tai joutunut) naimisiin seuraavana, enkä sitä seuraavana. Enkä sitä seuraavana. Enkä sitä. Enkä koskaan. Mutta eilen kuitenkin vietin kahdettatoista vuosipäivää kengättömän random kesäheilan kanssa, jonka piti olla ihan yhden kesän huoleton villitys. Joka keksi keinot nähdä PMMP:n keikan ilman lippuja. Ja joka ensimmäisillä treffeillämme vahingossa poltti kassinsa, lahkeensa ja paitani. Ja joka aina soitti, vaikkei omistanut puhelinta. Tai kenkiä. Tai mitään. Muuta kuin valloittavan vinohampaisen naurun, kassillisen palaneita kirjoja ja vähän käsittämättömät käärmeennahkabuutsit.
Että ei mitään vakavaa.
Tasan kaksitoista vuotta huurteisen Tammerfest-illan jälkeen pyöräilimme koko perhe takaisin paalupaikalle Ratinan rantaan. Tai minä potkin lonkkarilla ja pojat pyöräilivät perässä onki repussa töröttäen. Rannassa pidin kädestä kiinni Pikkuveljeä, joka nakkena kipristeli ja kyyryili virtaavan veden kivikkoisessa rannassa haluten uida, mutta ei kuitenkaan ja lopulta huutaen rimpuili ja pyristeli veteen ja takaisin ja veteen ja takaisin todella oudosti. Poika onnistui heittämään uuden vieheensä kiinni Ratinan sillan rautoihin, josta Hippi lopulta sai useampien kiipeämisyritysten jälkeen pienen onkijan tärkeän kalastusvälineen pelastettua. Nälkä yllätti retkiseurueen pienimmät tietysti huutavana pommina, kuten aina, kun eväänä on vain pillimehuja. Huomasimme Laukontorille vievän reitin olevan MM-kisojen takia suljettu ja räpistelimme aitojen takana, jonka jälkeen suhrasimme uuteen alikulkutunneliin, jossa laskin laudalla ääneen huutaen, koska en tiennyt tunnelin ulostulosta hertsinverttiä. Poika halusi kiinalaista ruokaa ja lopulta törttöilimme crocsijalkaisena virvelitörröttävien reppujemme ja nälkäisen pyöräilykypärä-rullalauta-kesäesa-seurueemme kanssa uudessa jättimäisessä kiiltävässä ostoskeskuksessa etsimässä jotain KIINALAISTA RAVINTOLAA, jonka etsiminen oli tasan juuri sellaista paskaa kuin kahden nälkäisen lapsen ja virvelirullalautaraahausroinien kanssa tietyn kelpaavan ruokapaikan etsiminen uudessa kolmekerroksisessa ostarissa on. Löydettyämme vihdoin kolmannen kerroksen viimeisestä kulmasta pienen kiinalaisen ravintolan, oli se tietysti täynnä! Kärsimättömällä kärkyllä saimme lopulta napattua hyvän pöydän ja istutettua nälästä kehvelöityneet pikkukaverit pepsien kanssa pöytään. Piilotimme virvelimme, reput ja laudat ostarin nurkkaan ja söimme hyvän vuosipäivän juhlalounaan kiinalaisessa buffassa.
Onnea meille!
Kahdentoista yhteisen vuoden yhteisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että
ei kai kaiken aina tartte olla niin vitun vakavaa.
Tänään lähdemme illalla ihaniin häihin. En ehkä tappele morsiuskimpusta niin rankalla kyynärpäätaktiikalla kuin yksitoista vuotta sitten, vaikka välillä hauskoista häistä haaveilenkin.
Myötä- ja vastamäessä ja ruuhkaisen kiinalaisen buffan jonossa voi onneksi rakastaa muutenkin.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Lue myös:
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.