Kun olin maanantaiaamuna vienyt harmistuneen pojan päiväkotiin, kaatanut hameelleni tulikuumat kahvit, ajanut kilpaa vanhassa-ajassa olevan kellon kanssa satakahdeksankymmentäkuusi kilometriä, jumittanut ruuhkassa, skarpannut kuudessa palaverissa, huomannut lommon auton kyljessä, kantanut kolmen ihmisen kamoja tihkusateessa, purkanut työmeilejä autossa ja kun vihdoin istun hetkeksi, pirisee puhelin.
– Myö ollaa junassa.
– Mää just pääsin hotelliin, voitteko tulla tänne?
– Missä seo?
– No, tää hotelli on siinä ihan lähellä asemaa, Kaisaniemessä. Tiiätkö tän?
– E.
– Sama hotelli, missä oltiin just kesällä. Tiätkö ny?
– E.
– No ihan keskustassa. Muistatko sen baarin, missä viimeksi oltiin?
-E.
– No, muistatko, mite kävellään kurviin?
– E.
– ..tai mentiin Tillille?
– E.
– Tiätkö Ateneumin?
– E.
– Noku tuut niistä rautatieaseman pääovista, lähet sinne vasemmalle…
– Mikä pääovi?
– No !##%&## mää tuun vastaan!
Karavaani saapuu.
Hetkessä kiire ja stressi muuttuvat turhaksi....ja hotellihuoneen sänky suureksi pomppulinnaksi. Kärttyisyyteni naurettavaksi. Hippi ostaa kaupasta leipää, juustoja ja rypäleitä. Hakee aulasta jäitä.
Maanantai muuttuu paremmaksi <3
Hyvää alkuviikkoa!
Haha, kiva nähdä että joku muukin on Helsingissä yhtä turisti ku minä!
Heh, jälleen kuulostaa erittäin tutulta. En koskaan jaksa lakata hämmästelemästä, miten paljon tietoa voi hävitä partnerin päästä niin lyhyessä ajassa; vastaavanlaisia dialogeja käydään meillä hyvinkin useasti, ja mitä pidempi dialogi, sitä enemmän alkaa
vitketuttaa. 😀Hah : D Tunnistan itseni tosta kysymykseen vastailun laadusta… Mut toisena osapuolena mun vika kommentti olis ollut varmaan, että:
– No !##%&## KYSY JOLTAIN!
😀
No sama kävi mielessä joo, mutta tässä ei varmaan edes toivottu / oletettu / erityisesti haluttu mun tulevan vastaan, mutta useita kertoja samassa tilanteessa saman tyypin kanssa olleena, koin vaan kätevämmäksi mennä vastaan…Viimeksi Helsingissä piti nähdä Kalliossa Joo, enköhän mie löyä ja tyyppi meni Ruoholahteen.
Nyt mukana oli lapsi, jolla nälkä ja väsy. Ei jaksanut No mie etin, nähhään ”kohta”.
(Puhutaan ihmisestä, joka kerran meni Homburgiin, kun piti mennä Hampuriin.)
Joo, reittihommat ei ihan oo Hipin heiniä 😀 Ollaan päästy mielenkiintoisiin paikkoihin, kun hän on matkanjohtajana.
Joo, niin oon määkin välillä, eikä siinä mitään. Nyt vaan luulin, että menisi vähän ”vanhasta muistista” 😉
Oh my! Minä olen meidän perheessä tuo harhaileva osapuoli. 😀
Ja juurikin tuolla asenteella, että ”en mä muista mutta kyllä mä varmaan löydän.” Ja sitten ollaankin aivan muualla missä pitäisi. Hankala aina ymmärtää mistä se toinen hermostuu, kun itseä ei suuremmin haittaa harhailla ja olla eksyksissä… Minkä sille voi, että aina ei ehdi katselemaan ympärilleen, kun keskittyy olennaiseen. ;D (joojoo kai sitä joskus vois edes yrittää olla kartalla… :D)
Kuulostaa tutulta tuo ”hankala ymmärtää, mistä toinen hermostuu…” Niin vaikuttaa olevan..Mää siis olen meillä se hermostuja näissä eksymist- ja katoamistapauksissa..
🙂
Ei mulla tähän asiaan ole mitään kommentoitavaa, mutta kommentoin silti, koska näin tuolla sivun reunassa jotain mielenkiintoista. Asikaine on Instassa! Tätä mä olen odottanut. Jee!
T: Somegurujen someguru someguruista someguruin
HA HAA! 😀 Olet huomannut superaktiivisen instailuni!! JEE!
..saattaisin tarvita scifi-some-kaverin oppikurssin asiaan.. 😉