Se oli sellainen viikonloppu, jona ihan kaikki muut tanssivat kukkamekot liehuen Sidewaysissa tai huusivat nyrkki pystyssä Huoran keikalla Hyvinkäällä tai hassuttelivat pussikaljalla puistossa, mutta minä hilluin hattu päässä Nekalassa tai jalkapallokenttien ja altaiden reunalla huutamassa lapsille. Että nouse niitä laitoja pitkin ylös! (sama ohje toimi kätevästi sekä futiksessa että uima-altaalla) tai Nyssi jätkät, jos toi touhu ei lopu, niin me hukutaan kaikki ja sitte lähetään kotiin, ettekä enää koskaan saa jäätelöä!
Sellainen viikonloppu, jona kaikki saivat ihan hulluna jäätelöä. Kengätön Pikkuveli haki jatkuvasti kyselemättä tuutteja pakastimesta ja kantoi niitä myös kaikille puistoon yrittäen varmaan pakottaa jopa korttelissamme päivystäneen diilerin ottamaan jaffa-tuutin tai vähintäänkin auttamaan jäätelöpapereiden avaamisessa.
Sellainen viikonloppu, jona viruimme tuntikausia siellä, mihin ikinä menimmekään. Maa-uimalaan, puistoon, rannalle tai turnaukseen. Kuumissamme piileskelimme auringolta varjoissa. Istuskelimme, söimme sipsejä ja minäkin uskalsin kastaa talviturkin ihan tuosta noin vaan.
Viikonloppu, jona helle ja puuskittainen tuuli sai kaiken tuntumaan hidastetulta – jopa harakan pesän putoaminen puutarhamme kirsikkapuusta vaikutti niin utuisen hitaalta leijumiselta, että hetken luulin järkytyksestäni huolimatta ehtiväni ottamaan pesästä kopin ennen kuin rakas risukasa laskeutui maahan ja meinasi särkeä sydämeni. Hippi tarkisti pesän onneksi olevan jo tyhjä ja kertoi harakoiden siirtyneen pesimään viereiseen omenapuuhun. Huh!
Sellainen viikonloppu, jona pihamme täyttyi ystävistä ja ihanista yllärivieraista, joiden kanssa istuimme lämpöisessä kesäyössä viinillä poltellen kynttilöitä ja liikaa tupakkaa. Tietysti myös grillasimme naapureiden kanssa, tai he grillasivat ja me melko huutolaismaisesti saavuimme nälkäisinä valmiiseen pöytään, jonka jälkeen Pikkuveli hihitellen näytti naapurin äijälle keskisormea kiitokseksi. Lauantaina kokoonnuimme pihassamme myös Nekalan muijien perinteiselle brunssille, jonka tällä kertaa nautimme katoksessa ukkosen jyrinää kuunnellen.
Sellainen viikonloppu, jona alan paniikissa miettiä kesän olevan jo ihan tosi pitkällä ja huudan, etten ole vielä tehnyt yhtään mitään tai ollut missään ja Hippi käskee äkkiä lähteä Sidewaysiin tai pussi kädessä puistoon ja lakata poraamasta. NO EI SITÄ NY ENÄÄ OO! Se loppu eilen!!! Jonka jälkeen en edes ehdi lähteä mihinkään, koska Hippi häippäsi pelamaan jalkapalloa, vaikka ei polven takia vielä saisi, eikä voisi, mutta koska ei voi olla ilman.
Onneksi ensi viikonloppuna on sentään Popeda Teivon Raviradalla, koska kesä ei todellakaan ala, eikä tule ilman Popedaa.
Sellainen viikonloppu, jona lähdetään iltauinnille silloin, kun pitäisi jo mennä nukkumaan.
Sellainen ihana alkukesän viikonloppu, jona koko ajan pelkään kesän hurahtavan ohi sillä aikaa, kun unohdun istumaan puistoihin ja uimarannoille -vähän kuten jatkuvasti hätäilen myös lasten kasvavan liian nopeasti ja heidän lapsuutensa vain vilahtavan sormieni läpi, koska kaikki on aina yhtä helvetin säätöä ja kadonneita uimahousuja ja futisturnauksia ja aurinkorasvan tahraamia lippahattuja ja rantapyyhkeisiin lyttääntyneitä banaanin jämiä, ettei siinä kukaan koskaan mitään ehdi.
Tiedättekö, sellainen viikonloppu, jona vedet alkavat vasta lämmetä ja kaikki on ihan alussa, tässä ja nyt. Jopa lapsuus.
Niin sellainen viikonloppu.
Ihanaa alkukesää kaikille!
Lue myös:
”Kaikki hukkuvat ja sitten lähdetään kotiin…”
????
Kuulostaa just sellaselta ajalta ihmiselämässämme, joka tekee elämisestä elämisen arvoista.
Joo, juuri näitä perus päiviä 😀
Mullakin on ollut kiihkeä pelko siitä, että kesä menee ohi jos en ole koko ajan jossain täysillä kokemassa sitä, vaan välillä nukun, siivoan ja laitan ruokaa. Ihan kuin vähempikin ei riittäisi. Puuh.
Joo, pitäisi vaan osata keskittyä olennaiseen, eikä ressata, kun ei keskity olennaiseen!!