Liian pitkät, ihanat viikonloput

Usein maanantain aamukahviani säestää pieni helpotuksen huokaus vietyäni lapset päikkyyn. Menen yleensä aina tosi mielelläni toimistollemme, nautin kollegojen kanssa vietetyistä rennoista lounashetkistä ja tukkoiset Helsinki-päivätkin ovat ihan ok. Pakkasten jäädytettyä ysäritunturini vaihteet, olen taittanut työmatkani keskustaan kävellen. Nautiskellut maisemista ja musiikista tai kuunnellut mielenkiintoisia podcasteja.

Puolen tunnin pakkaskävely nollaa kivasti päätä niin talvihanskakasasta lähtiessä kuin myös palaillessani duunikoneen tuijotuskoomasta Nekalaan kokkaamaan makkaroonilaatikkoa ja vastaanottamaan innosta hengästyneen kaksikon. Jo päikyn eteisessä tyypit haluavat esitellä askartelemiaan lumiukkoja, saada keppihevosen, jalkapallon, apua hanskojensa kanssa ja Pikkuveli vaatii päästä syliin jo kotimatkalla. Viime viikolla heitimme Katiskan edessä uskomattomat lipat liukastuttuani punapää sylissäni jäiselle kadulle. Nääksää ny, ettemmää oikeesti voi pitää sua sylissä ja kantaa näitä tavaroita ja vetää samalla toista rattikelkassa, mää en pysty tähän!

Sylliin! Sylliin! Haulaa sylliin!

Töiden tekeminen tuntuu kiireisinäkin päivinä kevyemmältä kuin vapaapäivä vahdikkaiden poikien kanssa -etenkin tällä hetkellä, kun kaikki lasten ulkoilut, kylvetykset ja yhteiset kauppareissut ovat Hipin polvileikkauksen takia kokonaan meikän harteilla ja hermoilla.

Silti iloitsen iloitsen mahdollisuudesta tehdä vain kolmipäiväistä työviikkoa. Keskiviikkoisin ei enää illalla ole painetta saada lapsia nukkumaan, koska aamuksi ei tarvi edes laittaa herätystä. Tokihan lapset aina vapaapäivinä heräävät jo ennen seiskaa (joka kerta, mikä homma!?), vaikka päikkyaamuina peittomyttyjä ei meinaa saada liikahtamaan edes puolikasilta.

Vapaa-aamuina Pikkuveli toteaa onnellisena Tänään en haula mennä minnekään! Pilkon päärynää, omenaa ja melonia kulhoihin, jotka sylissään pienet aamuvirkut saavat sohvalla peittojen alla katsella aamuisia lastenohjelmia, kun itse vielä zombina odotan kahvinkeittimen edessä aamukahviani. Yleensä istuskelemme kaikessa rauhassa hämärässä olkkarissa, pojat katselevat aamuohjelmia minun juodessa kahvia ja selaillessani Hesaria takan ääressä.

Joutilaisuus saa myös helposti koko sakin sekoamaan. Aamupala valuu helposti lounaaksi, yöpuku muuttuu päivävaatteeksi, riitoja tulee enemmän kuin hyviä leikkejä. Joskus ulos tai uimahalliin lähtö kestää niin kauan, että lopulta päätämme ehkä kuitenkin syödä lounaan ennen lähtöä. Mulla on nyt tää leikki kesken tässä! Mää haluun askarrella! Mää haluun pelata Afrikan tähteä! Mää haluun Messi-paidan enkä tätä paitaa! Äiti mun on jo vähän nälkä! Mutta me halutaan painia vielä vähän aikaa tässä.

Puistossa voi vielä viimeisen leikin jälkeen aloittaa uuden puuhan tai kavereiden saapuessa, voimme päättää jäädä vielä tunniksi luistelemaan, vaikka vähän olimme jo lähdössä. Eihän tässä kyllä oikeastaan ole mihinkään kiire! Uimareissun päätteeksi istumme kahvion ikkunan takana helposti kaksi tuntia katselemassa ponnulta hyppelehtiviä uimareita ja Vapriikin vanhassa bussissa voi leikkiä puolitoista tuntia. Oikeastaan mikäs siinä, jos on kivat leikit. Itsehän voin hakea santsikahvin ja selailla puhelintani.

Välillä neljän päivän vapaat lasten kanssa tuntuvat vähintään viikolta. Yleisen sekoilun helpottamiseksi yritän keksiä luppopäiville perusleikkien ja ulkoilujen lisäksi vähän jotain ohjelmaa. Bussimatkoja Pikkukakkosen puistoon, museokäyntejä tai kavereiden tapaamisia. Eväsretkiä, uimahallireissuja. Kauppareissukin on ihan hyvä ohjelmanumero.

Viime viikolla pyörimme Koikkarin Prismassa niin kauan, että Hippi (joka ei koskaan soita) soitteli peräämme vähän huolissaan. Eiku mie vaan, että ootteks työ ajanu kolarin tai että onks kaikki ihan hyvin… Emme vielä olleet edes päässeet leikkipaikalle ja lupaamilleni limppareille, joiden saamisesta ja ei-saamisesta kiivaasti olin joka hyllyn välissä kiristänyt. Vieläpä huonolla ja epäloogisella menestyksellä. Selvittyämme ruokaostoksista olin jo itse niin janoinen, että olin valmis perumaan limpparikiellon, johon sorruin Pikkuveljen laitettua kuudetta kertaa random-ostoksia random-ihmisten kärryihin! Tahallaan. Nauraen.

Välillä hihittävä punapää on kauppaseuralainen suoraan helvetistä!!

Välillä kaupunkilounaat sujuvat hienosti ja pakahdun ylpeydestä Pojan oma-aloitteisesti auttaessa pikkuveljeltään kenkiä pois ja kaikkien syödessä tyytyväisenä annoksiaan. Toki joka toinen kerta kaksikko on koko ruokailun ajan toistensa kurkussa kiinni tai vaihtoehtoisesti päättäneet liittoutua minua vastaan onnistuen ajamaan äitinsä sekavalle uhkailulinjalle ja pitsa on pahaa ja maito ihan erilaista kuin kotona!

Kun on jo kaksi vapaapäivää alla, lauantai tuntuu sunnuntailta, jolloin sunnuntai on uskomaton bonus-päivä! Usein sunnuntaisin ulkoilemme pitkään, saunomme, paistamme takassa nakkeja, riitelemme makkaratikuilla sohimisesta ja Pikkuveli vaatii saada paistaa nakkeja aurinkolasit päässä, sillä tuli hääkääsee!

Törttöilystä, yleisestä seinien kaatuilusta ja pinnan kiristymisestä huolimatta nautin keskiviikkona alkavista viikonlopuistamme. Kiireettömyydestä. Hulluksi tekevästä joutilaisuudesta. Höpinöistä uimahallin pukuhuoneessa, yöpuvut päällä syödyistä pinaattiletuista, santsikupeistani ja some-hetkistäni leikkipaikkojen reunoilla. Autossa on pakko soittaa Juicea täysillä ja toisen on pakko saada pidellä parkkikiekkoa koko matkan, jonka jälkeen kiekkoa ei enää koskaan löydy ja joudumme käymään R-kioskilla ostamassa uuden. Pillimehut pursuavat paidalle aina kun vaihtovaatteet ovat unohtuneet eteisen portaille ja joka päivä jossain vaiheessa Pikkuveli kaatuu suoraan naamalleen, koska ei voi uskoa, ETTEI SIINÄ SAA SEISTÄ!

Mutta silti. Istuessani leikkipaikan aidan vieressä ja nostaessani pientä luistelijaa kainaloista ylös, tunnen joutilaiden, tavallisten, hauskojen ja täysin raivostuttavien vapaapäivien olevan jotain ainutlaatuisen tärkeää.

Syksyllä Poika menee jo eskariin, joka väkisinkin on viisi päivää viikossa. Aika tuntuu vilahtavan ohitseni nopeammin kuin Pikkuveli palomiestangolla, jonka kaksimetristä pudotusta en todellakaan tajunnut punapään edes harkitsevan. Nostan kaveria hiekasta huolissani, raivoissani, liikuttuneena ja onnellisena, että maanantaina on taas päikkyä.

Kato äiti mää oon taas ihan turvallani!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Lue myös:

Terkkuja Koikkarin Prismasta!

Hyökkäysketju

Share

14 kommenttia

  1. -VH kirjoitti: Vastaa

    Oh, niin tunnistan nämä fiilikset. Oot niin mun idoli, että laitoin lapsenikin kansantanssimuskariin ;).

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hahahahahaha! En tiennyt, että on olemassa kansantanssimuskaraita, olen kiinnostunut!

      <3

  2. Marikki kirjoitti: Vastaa

    ? ja vähän myös ?, ihanasti kirjoitat. Arvostan, että huomaat elää tässä ja nyt ja nauttia arjesta pienten lasten kanssa.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No se on pakko yrittää nauttia tästä, koska ei hetkeen ole muutakaan tiedossa 😀 Ei vaan – ei noiden tyyppien kanssa voi olla liikuttumatta vähän väliä. Uskomattomia henkilöitä <3

  3. Lottovoitti kirjoitti: Vastaa

    Haluaisin tietää, millaiset lottovoittolapset oli sillä ihmisellä, jonka mielestä palomiestangot on ihan kivoja leikkipaikoilla! Vissiin vähän varovaisemmat kuin meistä monilla. Onneksi lapset on aika kestäviä yleensä.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, niinpä! Uskomaton pudotus ja tottakai sinne mennään kaikkien muiden perässä, tai tässä tapauksesa KAIKKIEN EDELLÄ! Argh!

  4. Elina kirjoitti: Vastaa

    Mä en kestä. Sun elämä on niin mun elämä (paitsi hintsusti coolimpi). Kolmipäiväinen työviikko on jees vaikka ne vapaat kahden pienen pojan (lähes samat iät) tuntuu aika hooceeltä ”oikeisiin töihin” verrattuna. Ihanasti kirjotat ja muistutat asiain tärkeydestä <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, kolme päivää coolisti ja neljä päivää sellanen romahteleva mamma, mutta silti, nyt on hyvä näin 😀

      Tsemppiä sinne myös sekä töihin, että vapaisiin 🙂

  5. anonyymi järvinen kirjoitti: Vastaa

    Äh. Ei pitäny enää kommentoida ettet luule et oon joku stalkkeri, mut pakkohan mun oli. Mä tykkään sun kirjoituksista ku toisaalta ne o hauskoja mut toisaalta niissä välittyy myös se haikeus ja katkeransuloisuus, mikä kuuluu lapsien kasvamiseen. Koko ajan pieniä askelia kohti maailmaa pois äidin sylistä.

    Tunnistun itseni noista joutilaista aamuista, kun kello on 12 ja ollaan vielä yökkärit päällä ja riidat ja yleinen sekoilu lisääntyy. Mullaki lapset päiväkodissa 3 krt vko ku opiskelen ja viikonloput ihanan pitkiä, tai lyhkäsiä riippuen säädön määrästä 😀 Vaikka välillä ketuttaa kun kauppareissut ja kaikki menee säätämiseksi ja hermot menee, niin varmaan joskus vielä ikävöin niitäkin hetkiä kun lapset o lentäny pesästä ja koti kumisee tyhjyyttään. Et oli se täyttä elämää. Snif.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Haha, STAKKERI! <3 Kiitos ihanasta kommentistasi, tälläisiä saa mielellään jättää aina!
      Ja juuh, miten se kello onkin sitten niin nopeasti 12, vaikka aika oikeastaan tuntuu menevän aika hitaasti..ööh..
      Ja itsekin olen miettinyt, että lopulta saan monta vuotta pyöriä yksin siellä kaupan hyllyjen välissä miettimässä juustovalintojani ilman, että kukaan on sillä aikaa purkanut kaikki edelliset ostoksemme lattialle....
      Ihania hetkiä sinne!

  6. Katri kirjoitti: Vastaa

    Ihana kirjoitus <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos <3

  7. Paula kirjoitti: Vastaa

    Oi, ihanaa. Miten tuo neljä päiväinen viikonloppu on mahdollista? Haaveilen että itsellänikin olisi siihen mahdommisuus.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hippi oli töissä (5 päivää viikossa) ja mä tein osa-aikaista (yleensä noin 3 päivää viikossa ja tarpeen vaatiessa töitä myös vähän viikonloppuna ja iltaisin) ja pojat oli sopimuspäivillä päikyssä, eli yleensä noin 3 päivää viikossa. Olen yrittäjä ja pystyn itse määrittämään työaikani.
      (Tämän postauksen aikoihin Hippi tosin toipui polvileikkauksesta, mutta siis muuten hän oli töissä täyttä viikkoa.)

      Suosittelen kyllä, jos vaan muuten onnistuu! Nyt tuo ei enää ole mahdollista, kun toinen lapsi on eskarissa 5 päivää viikossa. Tosin pienempi lapsi on vain 3-4 päivää /vko päikyssä.

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.