Onnelliset

Illalla itkuhälyttimen parahtaessa jäin yksin alakerran telkun ääreen Hipin häipätessä yläkertaan. Vaikerointi muuttui vaativammaksi ja lopulta Pikkuveli huusi suoraa huutoa. Kuuntelin hyssytystä. Voi sinnuu pikkuista, isi tässä. Ei oo mittää hättää. Yläkerran lattialaudat narahtelivat hiljaa Hipin kannellessa kärttyistä punapäätä. Itku ei tyyntynyt, muuttui raivokkaammaksi.

Hetken päästä kuulin Hipin napsauttavan makuuhuoneen valot päälle. Mitä helvettiä se meinaa?

Itku rauhoittui öhinäksi. Näitsie painajaista? Voi ei! Ai sie halluut lukkee Puppee?

– Öh!

– No voijaa myö lukkee. Isi lukkee.

Sammutin telkkarin ja kuuntelin itkuhälyttimestä Pupen ja tämän ystävien toilailuja. Puppe laittoi vanhan samettiverhon harteilleen. Joo, Helenalla on kruunu ja kato, mikä Pupella on päässä. Ai siullakii on hattu? Niin siullakii oli hattu sillon uutena vuotena juhlissa. 

Itkuhälyttimestä kuuluu pieni hihitys, joka peittyy Hipin matalaan höhötykseen. Oho! Sehän on Pupen nenä! Nii. Sie huomaat kyllä kaiken..

Hymyilin kyyneleet silmissä. Itselläni ei riitä kärsivällisyys lempeään satuhetkeen yöllä tai juuri, kun iltapuurot on pyyhitty seinästä ja pomppivien ninjojen tukikohta on hiljentynyt vaanimaan yläkertaan.

Luetaanko vielä toinen Puppe ja sitte sie voit käyä nukkumaan, vaikka tähän isin viereen.

– Öh! Paapapaapappappaa.

– Joo, no mie voin lukkee siulle vielä tän. Pupen orkesteri. Sitte sen jälkee myö käyää nukkumaan. Aa aa.

– Aa aa.

Pian ruusukammari rauhoittui tuhinaan.

Hipin lempeä läsnäolo ja olkapäät ovat aina taltuttaneet itkuiset vauvelit paremmin kuin omat hyssyttelyni, vaikka kuinka yritän zeninä silitellä. Että ei mitään hätää! Että ole hiljaa, muut herää, nyt on yö. Että Puppekin nukkuu. Ni.

Pikkuveljen ollessa ihan vastasyntynyt Hippi taltutti jopa muina vyöhyketerapeutteina vauvan masuvaivat pyörittämällä sormellaan ympyrää vauvan navan ympäri. (Itsehän laitoin cuplatonia mahavaivoja huutavan vauvan silmiin.)

Ennen joulua tehdessäni muutaman kotitoimistopäivän yllätin kahvinhakureissulla Hipin ja Pikkuveljen pelaamasta Aliasta olohuoneen lattialla. No nyt on miun vuoro selittää siulle ja sie saat kääntää sitä tiimalasia. Joo, se meni sinne sohvan alle se tiimalasi, kyllä myö se sieltä saahaan, vaikka tällä kaukosäätimellä.. No niin, mikä on sellanen, millä kastellaan kukkia? Ai sie aloit heti haistellee..Hienosti sie haistelet, mutta ei! Tää ei oo kukka..

Seuraavalla kahvireissulla kaksikko istui sohvalla soittamassa kitaraa. Alias-kortit olivat hujanhajan olkkarin ja eteisen lattialla. Keittiön lattialla lojuvan seinäkalenterin kulma oli vettynyt omanmehusta. – Noku se aina osottaa sitä sormellaan, ku se on seinällä, niin mie aina annan sen sille. Se tykkää niin hirveesti katella niitä valokuvia siitä, niin me aina yhessä selataan sitä. Pikkuveli nyökyttelee onnellisena vieressä. Päällään viisi kokoa liian iso ja täysin puuroinen Ryhmä Hau -paita, sillä hän oli vaatinut saada pukeutua isoveljensä yöpaitaan.

Niinpä tietenkin.

Yritä tässä nyt sitten rauhassa mussuttaa öillisistä satuhetkistä, sopivista ja puhtaista vaatteista, ympäri kämppää levinneistä lautapeleistä, vettyneistä seinäkalentereista, hukkuneista hoitorepuista ja Tenavanetin tunnusluvuista, kun toiset on niin saatanan söpöjä ja onnellisia!

Lue myös:

Hipin isyyspakkaus

Mie en muista, mihin mie sen jätin, mutta miulla oli se, kummie lähin