Tänään mäessä punainen pulkka heitti voltin ja Poika meni mukkelis makkelis naamalleen. Ensin ei edes itku päässyt, niin loukkaantunut ja säikähtänyt pikkuinen naama lumessa oli. Pudistelun jälkeen alkoi sydäntä särkevä huuto. Voi ei! Miten näin pääsi käymään, vaikka olin ihan vieressä? Taisin itse säikähtää poikaa enemmän, huh huh, ehjä oli ainakin suunnilleen, mutta nenässä oli vekki ja vertakin poskessa. Sydän jätti kerran lyönnin välistä. Lähdimme mäestä. Täytyy pitää parempaa huolta.
Kymmenen minuutin päästä kävelemme Nekalan muijan kanssa kälättäen pulkat perässä ja huomaan, että vetämäni pulkka on tyhjä. Poika on tippunut taas naamalleen lumeen. (!!?)
Nyt pojalla on nenässä naarmuja ja mustelma. Päivällä raitapaita saattoi syödä lastalla kittiä, kylvyssä hän humpsahti selälleen veden alle henkeään haukkoen, vasara kädessä törttöiltiin kunnolla ja päiväunien jälkeen pikkuvarpaat tuntuivat kylmiltä. Keittiöpuuhissa sormet jäivät pamahtaen laatikon väliin..hups oho hei hei hei varo se on terävä oho älä ootas apua se on poppa oho oho pistorasia varovarovaro oho ei haittaa ei haittaa..Päivässä sydän jättää monta lyöntiä väliin. Huoli ei lopu koskaan.
Miten käy sydämeni, kun murheet muuttuvat isommiksi Pojan kasvaessa? Miten kenenkään äidit ja isät ja mummot ja vaarit pystyvät edes hengittämään lasten kasvaessa? Olisi pitänyt tätäkin asiaa miettiä pari kertaa ennen kuin pamahti paksuksi ja ainoa huoli oli Klubin pitkä jono. Mihin tässä vielä joutuukaan, ihan kun se synnytyssali ei olisi ollut tarpeeksi kuumottava paikka voi helvetti!
Olen hiihtänyt jään yli seurasaareen
olen ajanut hiomavaunulla sumuisena aamuna
olen seissyt laiturilla kolme
ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon
Olen kahlannut rantaveteen
soutanut soutuveneellä sumuisena aamuna
olen seissyt laiturilla hiljaa
ja kuullut äänet kaukaisten laivojen
Olen eksynyt latviassa
kävellyt kaupungin reunan yli
luulin katoavani
mutta pääsin kuitenkin takaisin
ensin vieraiden ihmisten juhliin
ja lopulta kaupunkiin
jossa minut tunnetaan kahviloissa
Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä
ei ole sellaista pimeää
jota minun hento käteni ei torjuisi
Aah, mulla puski kyyneleet kun luin tämän. Pulkkamäet on niin pelottavia! Meilläkin on käynyt useita rytmihäiröitä aiheuttavia haavereita. Yksi tosi paha, jonka ajatteleminen aiheuttaa edelleen, vuosien jälkeen, lyönnin välistä jäännin. Se oli oikeesti millistä kii ja likalla olisi ollut niskat poikki. Huoli pennuista on kova, läsnä koko ajan, eikä taatusti lopu koskaan. Turvallisia pulkkahetkiä teille <3
joo, itseltänikin puuttuu hampaasta pala pulkkamäen takia..mutta hengissä ollaan vielä. Tuntuu, ettei lapsen kolhimiseen kyllä totu koskaan:/ huh, huolta!
Turvallista ja mukavaa tätä vuotta sinne myös! <3