Pahoin pelkäsin syksyn arkiaamuja, sillä koko perheen yhtäaikainen aamusäätö ei tunnetusti yhtään sovi sykkeelleni. Itse kun tykkään edetä asiasta seuraavaan tiukalla ruisleipää-vai-puuroa-ikkunataktiikalla, Hippi pyörii kasinkin aamuina puutarhassa kylpytakin liepeet laahaten poimimassa omenoita, koska lapset hallus hedelmäsmoothieita ja lämpösiä tousteja, niin mie aattelintehhä ...
Sattanan sattanan sattana!
Yleensä jättäydynkin suosiolla aamuisin säätämään yläkertaan ja saavun alas omenanpoimijan ollessa jo lähdössä viemään Pikkuveljeä päikkyyn tai lähettämässä Poikaa koulumatkalle. Välillä taas itse vuorostani pomppaan pystyyn lasten kanssa ja Hippi tajuaa pysyä pois jaloista saapuen alas epäkriittisemmällä hetkellä. Toki välillä tötöillään kaikki toistemme jaloissa ja systeemeissä tekemässä lähtöä yhtäaikaa, mutta pahimmilta törmäyksiltä on suunnilleen vältytty.
Vähän riippuen työpäiväni ohjelmasta ja Hipin luentojen aikatauluista, meille jää nykyisin aika usein aamuisin lasten jo mentyä hetki aikaa juoda kaksin aamukahvit. Yhteinen hetki aamuisin on melko eksoottinen konsepti, sillä yleensä kohtaamme kaksin vasta illalla lasten mentyä nukkumaan.
Aamuisin on eri meininki, tavallaan aika hyvä meininki. Usein minä istun koneella nakuttamassa päivän ekoja työmeilejä ja Hippi tuo viereeni kahvikupin ja selailee Hesaria tai koulujuttujaan. Samalla tulee vaihdettua eri tavalla kuulumisia. Puhuttua vähän työ- tai opiskelujutuista, joihin ei päivällä oikein lasten pulputtaessa pysty keskittymään tai saa edes kaikkien innokkaiden puheenvuorojen välistä kysyttyä ja joita ei illalla enää vaan jaksa kelata. Aamuisin olen usein täynnä toiveita ja ideoita (Iltaisin olenkin sitten jo menettänyt toivoni, enkä jaksa enää keskustella asiasta ja haluan lähinnä hengittää päässäni olevaan sipsipussiin!)
Toki pitkätukan aloitettua opinnot on kahvipöytäämme nyt muutenkin pöllähtänyt ihan uusia aiheita ja mielenkiintoista pohdittavaa, joista mielelläni kuulen tai juttelen. Aamuisin jaksan itsekin jotenkin enemmän jauhaa vaikka töistäni, kysellä Hipin mielipiteitä tai kuunteluttaa työpöydälläni olevia biisejä ja kertoilla, mitä erikoiskommelluksia on taas sattunut.
Välillä toinen lukee uutisia ääneen tai ajaudumme pitkiin keskusteluihin liittyen vaikka seilaavaan mieleeni tai ihan vaan nauran eteisen lattialla kysellessäni Hipiltä kommenttia vaatevalinnoistani, kuten tänään: kasarinahkarotsini näytti kuulemma aivan Äkkiä Anttolalta! Eli oli aivan paras!
Joskus pakkaan kiireisenä kamojani ja Hippi rämpyttää kitaraa tai yrittää hädissään avata pyöränsä lukkoa, joka se uusikaan ei vittu oikeasti aukea ja potkin raivona kenkiä eteisessä ja meinaamme molemmat suistua kaaokseen!
Ja taas välillä, jos viikkoni on ollut mustempi, on ollut ihanaa saada kahvi sohvalle tarjoiltuna ja halaus ennen töihin skarppaamista. Pienet yhteiset aamuhetket ovat tuoneet kahden hengen pienoiskulttuuriimme uuden tavan, joka ihan yllättäen on piristänyt arkeamme ja jopa vähän vahvistanut päivittäistä yhteyttä. Jonka en välillä edes huomaa hautautuvan paistinpannujen, läksyjen, kauppakassien, iltakooman ja olkkarissa pelaavien nu ladien nappisten alle.
Olen jo aika pahasti koukussa aamukahviin.
Niin, ja jos sellainen parhaus, kuin Äkkiä Anttola -look ei ole tuttu, kannattaa tietty äkkiä korjata tilanne.
