Joka kerta kävellessäni illan hämärässä kovassa pakkasessa Hipin vanhalla kotiseudulla palaan elävästi jouluun, jolloin saavuin ensimmäistä kertaa tapaamaan Hipin perhettä. Hippi liukasteli käppyräisillä buutseillaan kävellessämme käsi kädessä kohti mämmälää jylhän metsän reunassa. Naurumme höyrysi kirpeässä säässä jäädessämme pussailemaan tien mutkaan, johon saimme hetkeksi unohtua kaksin kaiken sukuloinnin ja jouluruuhkan keskellä. Upposin Hipin punaisen sutenöörinahkatakin tekokarvakauluksiin, jotka nekin varmaan painovoiman lailla vetävässä huumassa olivat mielestäni aivan kreisin coolit.
Muistan vanhentuneesta opiskelijakortista aiheutuneen selkkauksen junamatkalla sekä matkan aikana kasvaneen appivanhempien tapaamisjännityksen, joka söi jopa rakastuneelta jälleennäkemisen ilon, vaikka emme olleet Hipinkään kanssa nähneet kunnolla aikoihin. Käteni tärisivät riisuessani tuulikaapissa saappaitani, jotka olivat täysin kelvottomat parinkymmenen asteen pakkasiin. Silti olin ihan helvetin kuumissani, kun punastellen esittäydyin eteiseen loputtomasti pukkaaville muijille; vastassa olivat Hipin siskot, Italian vaihtarisiskot, mämmät ja anopit. Alkuaikojen huuma ja epävarma jännityksen fiilis palaa välillä vieläkin mahaani saapuessani Hipin porukoiden pihaan pimeässä paukkupakkasessa.
Kävellessäni puolestaan aurinkoisessa pakkassäässä Hipin vanhalla kotiseudulla, muistelen usein pääsiäistä, jolloin odotin Poikaa seitsemännellä kuulla. Lähdimme hiihtämään ja pysyin täysin säkällä pystyssä laskettuani vahingossa käsittämättömän rinteen tiheän risukon läpi suoraan jäälle, tietysti koko matkan kovaa kiljuen ja sohien. Lykkiessämme suksilla Saimaan jäillä Hippi valokuvasi kummallisen hiihtoasentoni, josta riitti moneksi vuodeksi hupia koko suvulle -jopa aina rauhallinen ja jäyhä Ukko nauroi hervottomasti anopin esiteltyä miniänsä kyyryä tupaukkohiihtoasentoa.
Illalla legendaarisen hiihtoreissun jälkeen mahani tuntui oudolta ja kipeältä. Ihan jo kätilön kanssa huolissamme mietimme, mahtoiko kyyryreissu olla liian raskas odottavan kunnolle. Tilanne kuitenkin ratkesi tajuttuani riisua kiristävät sukkahousut pois, mahakipuni ja supistelu helpotti heti. Sukkahousu-sitsueissöni nauratti pääsiäispöydässä lähes yhtä paljon kuin hiihtotyylini.
Ehkä ensi vuonna maaliskuun kirkkaan valon maalatessa varjot pitkiksi, muistan elävästi jotain tästä kuluneesta talvilomaviikosta. Kuinka eräs napero vietti oikeastaan koko viikon nakkena suostumatta pukemaan paitaa edes ruokapöytään. Tai ehkä jatkossa maaliskuun pidentyvät päivät palauttavat mieleeni, kuinka kaikki olivat vuorotellen kuumeessa ja tulivat olohuoneessa vähän hulluksi tai sen, kuinka Punapää ylpeänä kertoi ratsastaneensa ponilla.
Tai ehkä mieleeni muistuu kahvin kanssa syömämme joulupiparit tai Hipin ja poikien leipomat herkulliset pitsat. Tai Hipin uppoutuminen Liimatan Jeppis-kirjaan tai kuinka kesken Jeppiksen pitkätukka kävi sovittamassa vaatehuoneesta kaivamaansa KISS-rotsiaan. Ehkä muistelen, kuinka huolellisesti Poika viltillä peitteli sohvalle nukahtaneen mämmän tai kuinka hän teki jäästä hienoja lyhtyjä ja lasitiiliä.
Saatan myös muistella appiukon kanssa käymäämme mielenkiintoista pohdiskelua, miksi miehet eivät usein lue naiskirjailijoiden kirjoja ja varmana palaan salakuuntelemaani keskusteluun, jossa isä ja poika jatkoivat saman aiheen mietiskelyä, joka lopulta kiteytyi Hipin kaneettiin, etteivät naiskirjailijat olisi hauskoja, miesten mielestä. SIINÄPÄ MINULLE JOTAIN, JOTA EN HETI UNOHDA JA JOTA MAALISKUUN VALOSSA VOIN MUISTELLA!
Joka tapauksessa varmaa on, että tulen aina muistamaan kaikki aamut, joina ystävällinen anoppi otti seiskalta heränneistä lapsista kopin ja kehoitti menemään rauhassa jatkamaan unia. Sekä porukalla vietetyt mukavat hetket ja mummolan leppoisan lomatunnelman, jonka ansiosta koko perhe on jälleen levännyt ja onnellisella mielellä.
Mukavia talvipäiviä kaikille ja tuhat kiitosta mummolan luksuslomasta, taas kerran!
Lue myös:
Kolmetoista askelta parempaan anoppisuhteeseen
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.