Nysse alkaa

Elikkäs juuh L O M P S I S! Sori siitä, paitsi että not sori.

Lähetin äsken viimeisen rästissä hilluneen raportin asiakkaalle ja sain yliviivattua läppärin kanteen liimatusta keltaisesta post it-lapusta kaikki tekemättömistä töistä muistuttavat suherrukset. Tai no, ihan kaikkea en ehtinyt heti viivata, sillä välissä piti pyöräillä Nekalan K-markettiin hakemaan valmiiksi muutama kalja ennen yhdeksää. Huolimatta perus viittä-vaille-ysin ruuhkasta, ehdin hakea pari Pirkkaa jääkaappiin odottelemaan ihan loppujen ripehommien naputtelua.

Vuosi on ollut töiden puolesta hyvä. Tällä kertaa duuniputki tuntuu tosiaan oikeasti katkeavan kesään: useat projektit jatkuivat jotenkin smoothisti yli vuoden vaihteen ja hyviä hommia riitti tasaisesti, enkä heti tammikuussa sekoillut ja paniikissa päätynyt myymään kesääni tukkoon. Nyt meikällä on kesällä harvinainen, suunniteltu ja odotettu breikki kaikista sitovista tapahtumista ja projekteista.

Ei sunnuntaiaamuisia lopputiedotteiden kirjoittamisia, eikä ihan pannarissa aurinkopaneeleilla puhelimen lataamista mökillä.

LOMA.

Jes jes jee! Ihan mieletön fiilis, joka lopulta tulvahti niin puskista, että sanoin eilen illalla Hipille Hei pitäiskö meijän tehä kesällä jotain? Mennä vaikka johonkin festareille tai vaikka Siuroon tai Tallinnaan.

Keksimme varmaan kaikenlaista. Ja tietty ollaan mökillä, anoppilassa, rannoilla, metsissä ja kalassa. Ja Nekalassa. Parasta.

Peace and love and LOMPSIS!

Lue myös:

Sellainen kesä

Kotimaan matkavinkkejä perheille

Oletko koskaan?

Share

6 kommenttia

  1. Haluaisin kertoa, että Espanjassa 1,5 litraa tinto de veranoa, kas eli kesän punaviiniä, maksaa noin euron. Ihan vain ohimennen, vinkkinä!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos tiedosta, tämä tuli tarpeeseen!!

  2. Myöhäisherännäinen kirjoitti: Vastaa

    Voi Asikaine! Täällä ilmoittautuu taas yksi hurahtanut joka on kahlannut blogia läpi kuin koukuttavaa kirja- tai tv-sarjaa. Nyt olen vihdoin päässyt reaaliaikaan ja haluan kiittää elämäni ilostuttamisesta. Aloin lukemaan paria randomia suomalaista perhetyyppistä blogia vuosia sitten mutta Asikaine on jäänyt ihan välistä ja se on tietysti ihan paras! Nyt tilanne on korjattu ja kuuntelen podcasteja vieroitukseksi. 😄 Olen ulkosuomalainen ja lapsia ei ole enkä halua mutta joku rinnakkaistodellisuuden ihmettely, suomimeiningin seuraaminen, vanhemmuuden ymmärtäminen jne. on kai se kiinnostava tekijä näissä blogeissa. Olet myös melkein samanikäinen niin kaikki nostalgiajutut osuu mulle nappiin. Olet huipputyyppi, lahjakas kirjoittaja, hullun hauska ja osaat kirjoittaa lapsista ja vanhemmuudesta niin ihanasti että itkettää. Tästä blogista vaan tulee hyvä mieli ja kommenteissakin on mukava henki. Sinulta olen myös saanut mm. tapetointikuumeen kun se talo jostain joskus tulee hankittua. 😁 Eli kiitos vielä kovasti mahtavasta sisällöstä ja hyvää lomaa! 💛 P.S. meillä on ilmeisesti yhteinen kaveri, huipputyyppi hänkin!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Miten hyvä mieli tuli tästä kommentista, juuri tänään! JEE! Tervetuloa tänne myöhäisherännäinen ja juurikin tuo: täällä on ihan parhaat seuraajat ja kommentit!! <3 <3
      PS. Nyt kyllä kiinnostaa tämä yhteinen tuttavuus, jotenkin yritän kovasti miettiä, että kuka. MUTTA MISTÄ MÄÄ SEN VOISIN KEKSIÄ?? 😀 😀 Hahahah!

  3. Johanna kirjoitti: Vastaa

    Mistä tommosen haalarin saa? Ihana!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos! se on kyllä ihana, ostin sen jostain second hand -puodista Tukholmasta..

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.