Millaista on some-tähden elämä? – Dokkarisuositus

Jos joku miettii viikonlopun telkkuvalintoja, niin Maikkarin Katsomosta löytyy mielenkiintoinen dokkari The Perfect Selfie. Dokumenttielokuva seuraa vuoden ajan Olivia Orasta, jolla on 20 000 seuraajaa Instagramissa. Elokuvassa teini-ikäinen Olivia bailaa, keskustelee vanhempiensa ja ystäviensä kanssa, törttöilee ja somettaa, mutta myös miettii omaa some-käytöstään, syömishäiriöitään, ulkonäköpaineita ja ahdistustaan.

Maryam Razavin ja Jenni Salosen ohjaama elokuva muistuttaa, kuinka sosiaalisessa mediassa näytetään usein elämästä vain valikoituja palasia. Teinit haaveilevat some-tähteydestä ja tuhansista seuraajista, mutta välillä tekijät eivät itsekään enää tunnista somen välittämää kuvaa itsekseen. Puhelimeen sekä seuraajien kyttäämiseen ollaan rankasti koukussa.

Pelottaa, että imeytyy sinne someen jotenkin.

Juhlimisen ja vanhempiensa kanssa somesta riitelyn lisäksi Olivia myös itse kritisoi sosiaalista mediaa sekä sen käyttäjiä. Insta-tähteä harmittaa, miten some luo ennakkokäsityksiä ja antaa pinnallisen kuvan ihmisestä, mutta silti hän kuitenkin virran mukana toimii samalla tavalla.

The Perfect Selfie -elokuva avaa nykyteinien paineita ja ongelmia. Olivia on avoin ja ailahteleva, mutta osaa myös tarkkanäköisesti pohdiskella omaa käytöstään. Jos ei heti, niin ehkä riidan jälkeisenä aamuna äitinsä kanssa aamupalalla hän on valmis kyseenalaistamaan mielipiteensä. Mielestäni äidin ja teini-ikäisen tyttären väliset keskustelut ovatkin vähän suruvireisen dokkarin parasta antia.

Vaikka elokuvassa pohdiskellaan siivua, jonka kukin elämästään mediassa voi luoda, antaa Olivia dokkarissa aika rohkean kurkistuksen elämäänsä yhden teinivuotensa aikana – sellaisena kuin se usein on, ahdistavaa ja aaltoilevaa. Jos aikoinaan suosittelemani Mina Laamon ohjaama Matka minuksi -dokumenttielokuva kiinnosti, kannattaa myös katsoa The Perfect Selfie.

Elokuva löytyy nyt vielä kuukauden ajan Katsomosta täältä.

 

Mukavaa viikonloppua!

 

Lue myös:

Throwback Duckface

Ysärinuoruus

Kuvat: SUB/ The Perfect Selfie

Share

2 kommenttia

  1. Mia kirjoitti: Vastaa

    Katsoin dokkarin. Enemmän tämän kaltaisia tarinoita! Elävästä elämästä, joka on totuudenmukaista, arkea, no.. elämää! ♡ Liikaa tulee jotenkin ns *alasvetäviä* ohjelmia, tai jtn juma***a ikivanhoja leffoja vuodelta 80/90/? !? Ei hemmetti!

    Kivaa loppuhelmikuuta sinne treelle!! 🙂

    http://www.miakuusisto.fi

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo tää oli kyllä hyvä dokkari!

      Kivaa ihan loppuloppu helmikuuta myös sinne 😉

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.