Jaahas. Läpi loskan ja räntäsateen saapui postipakettina kollegani Tiinan Lempeyskirja, joka pahvikääröstä paljastuttuaan vaikutti vähän, kuin kaikki maailman söpöys olisi räjähtänyt hileiksi ja ripoteltu hyvän fiiliksen kera kansien väliin. Itseasiassa kreisi kirja jopa vähän nauratti. Että mitäs se Tiina nyt taas on keksinyt.
Mutta söpöjä sivuja selatessani huomasin hymyileväni aukeama aukeamalta leveämmin, lopulta melko banaanina. Uppouduin tuijottamaan pastakeristä, kukkasista ja kaikesta hertsinpertterin puputista piperrettyjä kaunokaisasetelmia ja oivaltavia ajatuksia. Kuten esimerkiksi MINUN Helsingin raportista poikinut lataus granolasta, löytyy sekin Lempeyskirjasta kuvitettuna! (Suuri mietelauseeni on nykyään muuten myös keittiössämme tauluna.)
Lempeitä sivuja selaillessani teki itsenikin mieli alkaa taiteilla ja kirjoitella kirjan sivuille suuria suunnitelmia, listailla pieniä mukavia asioita, jotka kuraeteistä siivoillessa ei ekana tule mieleen. Kirjassa onkin paljon tilaa omille merkinnöille, listoille ja ajatuksille.
Tekijänsä mielenmaiseman näköinen hassu kirja ohjailee nauttimaan pienistä asioista. Se muistuttelee ja kokoaa lukijan omia lempiasioita ja haaveita ylös. En tiedä, uskonko unelmien toteutuvan, jos ne kirjoittaa ylös, mutta ainakin hyvät lempparijutut ja parhaat läpät muistaa, kun ne on kirjoitettu muistiin. Ihan nerokasta! Hyvä Tiina!
Omien unelmien jäsentelyn lisäksi Lempeyskirja on ihana idea esimerkiksi äitienpäivälahjaksi, synttärilahjaksi tai vaikka polttarikirjaksi, jolloin osan kirjan sivuista voi täytellä saajalle jo vaikkapa valmiiksi.
Tiina on ystävineen tehnyt myös ihastuttavan käsityökirjan, jonka ostin viime vuonna synttärilahjaksi taitavalle naapurin muijalle. Käsitöitä rakastava lahjansaaja alkoi innoissaan plärätä kauniita sivuja heti Wanhan Tapin pöydässä, johon olimme synttäreiden kunniaksi kokoontuneet perheinemme syömään.
Pirteässä Muita ihania -käsityökirjassa on itseasiassa neulontaohjeiden lisäksi paljon muitakin käsityöohjeita ja -vinkkejä, joita itsekin selasin vähän _sillä silmällä_. Että ehkä minäkin voisin joskus kokeilla esimerkiksi päiväpeiton tai värikkään viirinauhan tekemistä.
Juuri viikko sitten ollessamme naapurin muijan kanssa lähdössä Wanhan Tapin neulekerhoon, kysyin hetken mielihäiriössä Pitäiskö hei munkin tällä kertaa ottaa vaikka joku lankakerä mukaan ja koittaa tehä jotain…Johon naapurin muija pysähtymättä totesi Ei, ei sun tartte, mää pakkasin sulle jo uuden Avotakan laukkuun, sää voit selata sitä siellä, kummää neulon.
Asia kunnossa. Ehkä jatkossakin keskityn neulekerhossa kaljan juomiseen, lehtien selailuun ja vaikka sydäntäni lämmittävän Lempeyskirjan täyttelemiseen. Kannattaa myös tsekata Tiinan Muita ihania -blogi, jossa on hauskojen askartelu- ja ompeluvinkkien lisäksi kolmilapsisen perheen kuulumisia, ihania sisustushommia ja kauniita kuvia.
Lempeää viikon alkua kaikille! Vaikka on räpäskää, ei haittaa. Me pakenimme tilannetta uimahalliin. UIKKAREISSA uimaan, niin kuin yleensä uimahousuissa tehdään, you know.
Lue myös:
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.