Syksyn salarakas

Joka elokuu sama poru kesän loppumisesta ja töihin palaamisen vaikeudesta. Pala kurkussa ja mieli herkkänä kierin päiväkodin kuramatolla meinaten väkisin tartuttaa haikeuden lapsiinkin. Nyssi tää on taas tätä, nymmennään kymmene kuukautta tukka putkella ja kurassa ja kuurassa! Tällästä tää nyssi taas on, kamalaa kamalaa. Tulkaa, juostaan kaikki yhdessä auton alle!

Joka vuosi kesän päätteeksi järjestettävä Rockfutis-turnaus antaa vielä jonkinlaista toivoa, ettei kesä olisikaan ihan vielä ohi. Että kyllä vielä voi shortseissa juoda kaljaa ja huudella ennen kuin pitää maanantaina tilata polttopuita ja muistaa varata aika vasu-keskusteluun. Hankkia töitä, välikausivaatteet ja vaihtaa renkaat. On kiire ja kylmä. Pimeä ja pakkasta.

Joka vuosi vellon elokuun ensimmäisissä kuralätäköissä kirjoitellen postauksia, kuten Itku pitkästä ilosta, Lähtölaskenta arkeen tai Sitten tuli sade. (Ei helvetti, mitä lällyjä klisee-otsikoita!!! Aaaargh! Pakko ehkä hankkiutua jollekin klikkiotsikkokurssille!)

Joka vuosi samat kliseet.

Ja joka vuosi syyskuussa, aina suunnilleen syntymäpäiväni jälkeisellä viikolla, alan ihastella kuulasta valoa, raikasta ilmaa ja höpistä lapsille kauniista keltaisista lehdistä. Kohta päästään haravoimaan! Pidetäänkö talkoot? Pidetään talkoot! Yleensä ensimmäisten lehtien laskeutuessa maahan syksyn duunitkin on suunnilleen jo sen verran hyvässä vauhdissa, ettei mahassa enää paina kivi liian tyhjästä työkalenterista tai myöskään kesän laiskottelun aiheuttamasta kiireestä. Hommat rullaavat jo painollaan. Pikkuhiljaa alan iltaisin sytytellä kynttilöitä ja lämmitellä olkkarin takkaa.

Ihan joka vuosi tähän aikaan, viikko pari syntymäpäiväni jälkeen, mieleeni muistuu hämärästi, että wait a minute! Itseasiassa minähän olenkin, olen oikeastaan aina ollut..

..syysihminen! Kuulaista keleistä ja pimeistä illoista nautiskeleva omenaposki, joka tykkää lähteä sadetakki päällä mökille, kokkailla sieniä, kääriytyä sohvan nurkkaan, kasata halkoja, tehdä slaavikyykkyjä yhdellä tulitikulla sytyttämänsä takan edessä ja ennen kaikkea

tykkää ihan tavallisesta arjesta.

Joka vuosi sama. Ja silti joka vuosi täysin hysteerisenä ja aivan paskana ulisen kesän loppumisesta sekä pahimmillaan lietson koko perheenkin odottamaan kauhuissaan kesän loppua. Elokuun jälkeen ei ole enää elämäääääää!

Ehkäpä ensi vuonna voisin jättää sekoilut ja jokavuotisen yhyy-kesä-loppu-yhyy-emmää-kestä -poraamisen väliin ja heti ilmojen viiletessä hypellä norjalaisvillapaita päällä poimimaan omenoita ja sytyttelemään takkoja. Pistää Neil Young soimaan, teeveden kiehumaan ja lakata mouhottamasta.

Pakkoko muutenkaan aina tehdä kaikesta hirveä numero. (Paitsi että on! Ei olisi koko klisee-otsikko-blogia muuten, mutta ei mennä nyt siihen.)

Mutta ihanaa syksyä vaan kaikille!  Kohta pukkaa ihania sieniohjeita! Kaikenlaisia herkkuja ollaan jo ehditty kokkailla, Hipillä ollut tänä vuonna sen verran hienot sienisaaliit! Ja varmaan reipasta retkivinkkiäkin puskee. Polttopuutkin on jo vinoissa pinoissa, kaikki kuusi mottia.

Syksyjee!

Lue myös:

Itku pitkästä ilosta

Syksyisten seikkailujen Tampere

Syksyhommia ja jollotussoittari

 Takkakuva: Hanne Valtari / Lähiömutsi