Maanantai otti aamulla muijasta mittaa raapatessani hämärässä autoa paljain käsin. Kasin aikaan duuniin Helsinkiin. Lasinpesuneste loppu, läppärin akku loppu (laturi kotona, dääm!), bensa lopussa, puhelimen laturi puolillaan ja kahvit sylissä. Levyt, joita olin Helsinkiin kuljettamassa, eivät pyörineet auton soittimessa ja myöhemmin tuli huomattua, etteivät muuten pyöri muissakaan stereoissa. Maanantai. Masentava muistutus, millaisia ärsyttävät duuniaamut viikonlopun jälkeen ovat. Suhraamista. Atk-vammailua. Pesemätön tukka pinneillä nutturalla ja hipin purkka auton penkissä.
Huomenna aijon makoilla pojan kanssa makoisasti aamulla ja lukea Pikkuveikkoa ennen kuin villasukat jalassa noustaan tepastelemaan keittiöön. Keitellään kahvia ja mannapuuroa mmm mmm! Lämmitellään takkaa ja istuskellaan hämmentämässä tulta. Poppa poppa! Mennään yläkertaan kylpyyn, loiskutetaan, juodaan kaikista shampoopulloista pitkää huikkaa ja laitellaan samalla vähän pyykkejä koneeseen. Poika kastelee kylpytakin konttaamalla märällä lattialla, jonka jälkeen kaalikäärylöidään kikattava napero isoon pyyhkeeseen. Levitetään lelut matolle, puretaan olkkarin kirjahylly ja raksahipin kitarat pitkin lattioita. Soitellaan, vaikkei osata ja tanssitaan piiripienipyörii, soo soot heilutetaan silkkisillä sormilla sata kertaa. Huurutetaan ikkuna. Mennään ulos katsomaan, palaako illalla sytytetty kynttilä lyhdyssä ja minä päivittelen roskalavan katoamista maisemasta. Ajellaan sinisellä tööttöautolla, jonka penkissä ei purkka häiritse ketään. Tööt tööt!
Huraa hidas aamu ja (hoito)vapaa!
Mä siis ihan oikeasti aidosti kadehdin ihmisiä, jotka nauttii kotona olemisesta. Tää olis varmaan ihan helvetistä helpompaa, kun oppisi nauttimaan siitä pyykinpesemisestä ja kotona tassuttelusta. No, mutta onneks enää vajaa kuukausi osa-aikavanhempainvapaata ja pääsen kokopäivätöihin pariks kuukaudeks ennen seuraavaa kotirutistusta.
Meillä oli eilen Pakkiksella risteilyn kenraaliharjoitukset ja musta oli ihan uskomattoman ihanaa jankata roudareille että ”ootko sä lukenut sen mun mailin?”. Illalla kun tulin kotiin, M kommentoi, ettei oo koskaan nähnyt kenenkään olevan niin ilonen siitä, että saa kuunnella tekniikkahenkilöiden mankumista kahdeksan tuntia putkeen. <3
Pakko jakaa työkaverini lohduttava toteamus eilisaamulta: Aattele, maanantaiaamu on tältä viikolta jo takana 🙂
Joo ja se on yksi syy, miksi usein laitan duunipäiväni maanantaille. On ohi sitten!
Ehkä mä olisin muutama vuosi sitten ollut eri mieltä tästä kotona hengailusta. Tai ehkä olisin myös tympiintynyt kotona, jos en välillä tässä tekisi töitä ja saisi jankuttaa puhelimeen samaa asiaa.
Mutta juu, mulle tuli myös vähän yllärinä, että olen tyyppi joka vaan nautiskelee pojan kanssa hengailusta. Se on kyllä parasta. Vuoden ikäinen tyyppi on vielä niin viihdyttäväkin 😀
Ja en ole kyllä minäkään koskaan tavannut ketään, joka nauttii henkilöiden mankumisesta 🙂