En ehkä koskaan ole tuntenut itseäni niin vanhaksi, kuin eilen lenkkariostoksilla. Kesällä on tiedossa reissu, jolla on luvassa pitkiä kävelyjä ehkä paikoin haastavassa maastossa ja olen suunnitellut muutenkin kunnon lenkkareiden hankkimista.
Noh.
Viime vuosien ostolakkoni eivät varsinaisesti ole lisänneet täsmätietoisuuttani urheilugearskenessä, en oikeastaan ole pyörinyt vastaavissa myymälöissä, mitä nyt sattumoisin välillä poikennut Koskarin Cartsussa hakemassa skeittikenkiä ja -renkaita. Mutta silti olen mieltänyt (tai eilen vielä mielsin) itseni ihan trenditietoiseksi ja urbaaniksi henkilöksi.
Juuh.
Kunnes olen polvillani nuorisolaisessa kaupassa, jossa lapseni ikäinen vauvamyyjä ehdottaa minulle päätäni isompia valkoisia Filan lenkkareita, jollaiset minulla on ollut kasilla. Niken valkoisen aurinkolipan ja Filan teepparin kanssa yhdistettynä. Luomet valkoiseksi maalattuna ja kulmat lähes mustaksi piirreltynä. No nää on nyt ihan uusinta uutta.
–Ei kylä, kylä nyt on vanhinta vanhaa.. ihan on retrot.
-Nää on kyllä ihan uudet.
-Ei kylä on vanhat..
–Tuotah…, nää on nyt näitä uusia, tää on meidän myydyin kenkä tällä hetkellä…
Kerron ystävällisesti hymyilevälle lapsimyyjälle omistaneeni jo kerran samanlaisen parin ja olevani ihan tietoinen loppuysärin paluusta, mutta etten itse olisi siihen ihan vielä valmis. Mää en nyt vaan oo tohon valmis. Kuulen päässäni isäni itselleni hokeman kalkkismantran just tollaset mullakii oli.
Ei saatana nysse tapahtuu, muutun isäkseni! Miksi juuri nyt, tänään, kun olen nuorisolaisessa kaupassa kymmenen vuoden jälkeen ostamassa uusia lenkkareita, MIKSI JUURI NYT!! Huomaan myyjän pidättävän silmiään pyörähtämästä ja onnistuvan siinä ihan kiitettävästi, mutta ei täydellisesti tuoden katseeseen pienen aavistuksen hulluutta. Joka ei ole mitään verrattuna omaan hulluuteeni.
Hiki valuu otsallani, sukkahousuni ovat ratkenneet monesta kohtaa ja ruudullinen hassu housuhameeni yhdistettynä punaiseen tukkaani saa minut näyttämään peilin kautta pelleltä ja tädiltä, joiksi molemmiksi itseni myös tunnen. Lapsi yrittää räkänokkaisesti nauraen kaataa kenkätelineen takanamme (ei myyjä vaan oma lapseni, tottakai jälkikasvu on mammalla messissä!). Toinen lapsi Myyjä kerää ystävällisyyttään taitavasti. No näytä pareja, jotka sua kiinnostais niin haen sulle niitä ja aletaan sovittaa.
Eikö vittu täältä pääse pakenemaan!
Näytän muutamia pareja, jotka eivät tuo suuhuni Gin Lemonin katkua tai aiheuta välitöntä tarvetta pukea valkoista Niken lippaa otsalleni ja repiä irti kulmakarvojani. Avulias myyjä puhuu radiopuhelimeen(!) jotain sköördi-böördiä, josta en ymmärrä sanaakaan ja jostain, varmaan tulevaisuudesta, alkaa ilmestyä kenkäpareja, joita yritän epätoivoisena sovitella samalla kun pieni harvahampainen ninja yrittää hihittäen tuhota koko kaupan ja Suomen syntyvyyden siinä samalla.
Lapsimyyjät ympärilläni luovat toisiinsa katseita, mutta vierelläni seisova radiopuhelinmyyjä seisoo topakasti luonani pitäen minut valppaalla palveluasenteellaan tiukasti pihdeissään. Reipas vauvamyyjä on päättänyt myydä mummolle tohvelit matkalle, jolla kävellään paljon ja olisi hyvä olla kunnon kengät, jotka vähän tukevat kipeitä jalkoja.
Ei täältä vittu pääse pakenemaan.
Ei vaikka lapseni sitä tehokkaasti yrittää ja kaikki sovittamani uudet lenkkarit näyttävät vaatteisiini yhdistettynä kuin ufo olisi laskeutunut rikkinäiselle röökinkatkuiselle 70-luvun ruutusohvalle. Ja miksi yhtäkkiä on niin helvetin kuumakin? En meinaa saada lenkkareita jalkaani ja kyyristelen peilien ympäröimässä loistevalokaupassa, räppi soi ja näytän edelleen punaiselta pelleltä, sanan kaikilla tavoilla. Punapää makaa poikittain vieressäni, heiluttaa jalkoja tehden ninjapotkuja ja huutelee. Lapselleni en voi mitään, koska se ei vaan tottele, mutta vaatteilleni ja retrosohvatyylilleni toki voin onneksi yrittää tehdä jotain, kauppahan on täynnä nuorisolaisia Filan napapaitoja ja muodikkaita urheiluhousuja, jollaiset mullakii just joskus oli. I so can handle this. Ikä on vain numero.
Hymyilevä vauvamyyjä pitää puhelimensa ja minut tarkassa otteessaan, jossa olen jo tiukasti roikkunut kontillani jo melkein tunnin. Ei tässä kato mitään. Hyvältä näyttää. Jos mä tuon vielä parit kengät, niin voit rauhassa vertailla?
Tuomion radiopuhelin piippaa ja uusi ufopari laskeutuu eteeni sovitettavaksi. Silmissäni alkaa sumeta, menee vähän mustiin, jonne on jo joskus tunti sitten kadonnut myös tieto omasta tyylistäni. Niken lipat, ginlemonit, polvitaipeissa roikkuvat Eastpackin reput ja eletty elämä rullaavat filminauhana silmissäni. Päädyin ratkaisuun, johon monet ikäkriiseissä pyörivät, itsekunnioituksensa menettäneet niporeppanat ikäloput ajatuvat. Hankkimaan kunnioitukseni rippeet takaisin -RAHALLA!!
Että olen ehkä vähän virttynyt epätoivoinen kotiäiti ja mummon sohva, joka ei saa lastaan ojennukseen. Mutta mullapas on vittu varaa ostaa lenkkareita ja paitoja ja dägädägä adduja vittuuh. Kuulkaa lapset mää ostan tän kaupan ihan vaikka tyhjäks, jos mää haluun!! Pelletäti on ollut töissä jo ainakin kakskytä vuotta, että on tässä oltu vähän muuallakin ku kesäsin kikkarilla jätskiä myymässä. Pelletäti from the block voi ostaa NE KALLIIMMAT tossut ja tosta rekistä vaikka noi vaatteet, jos sitä vähän huvittaa ja sehän ostaa ne. Dägädägä!
Jep. Hienosti. Sellaista puutetta ei ihmisessä olekaan, jota ei rahatukulla piiloon peittäisi.
Ja tämän mustan kohtauksen takia näytän nykyisin tältä.
Jep. Sori paitsi not sori. Oma MP 5/5. Antakaa mun elää mun omaa elämää!
Ja myös punapäisellä ninjalla on ihan pränikät Niken sköördiböösdisuperkengät, jotka myyjä tilasi paikalle radiopuhelimella koossa 26. (ensimmäiset omat uutena ostetut kengät, melko kalliit, katoavat ensi viikolla, kun Hippi unohtaa ne puistoon, mutta I don´t care. ).
Ja nyt menenkin tästä hautaan itsekunnioitukseni ja nuoruuteni väliin makaamaan. Hei hei ja hyvää viikonloppua ja tuokaa kukkia nuoruuden raunioille. Peace!
Hipin kommentti asiaan oli: https://www.riemurasia.net/video/Siivoton-juttu/130484
Lue myös:
