Tasan kaksi vuotta sitten kehoitin Hippiä ystävällisesti lähtemään bändireeneistään, jotta ehtisi poiketa apteekissa ennen puolta yötä. Nyt lähdet heti sieltä helvetti pissaan housuun saan sydärin vauhtiaaa helvettii! (= täysin normaali puhelu bändireeneihin, kuultu sata kertaa aikaisemminkin.) Parin viikon lomamatkan jälkeen olin löytänyt Suomeen unohtamani kalenterin, josta turhaan etsiskelin tuttuja rukseja. Väsymykseni olin laittanut reissaamisen ja kuumuuden piikkiin. Pahoinvoinnin lentokentällä laitoin liian aikaisen aamun ja matkustamisen piikkiin. Nyt piikki alkoi olla täynnä ja apteekin sulkemisaika lähestyi.
Vaikka olin jo minuutin odottamisen jälkeen tajunnut (jollain sairaalla luonnon hoitamalla tavalla) olevani pettynyt mahdollisesta negatiivisesta tuloksesta, löivät kaksi viivaa raskaustestissä meitä täysin puulla päähän ja kusitikulla silmään. O-ou. Hippi naureskeli(!!?) typertyneenä sohvalla ja sanoi minuutin välein:
Jaa. Jaa jaa. Ei ei..Jaa. Jaa jaa. Noni.
Minä: ei voi olla totta, siis ei voi olla totta, siis ei voi olla totta, ei ei ei voi olla..
Hippi: jaa jaa, oho jaa jaa.
Minä: ei voi olla siis ei tää voi eihän tää nyt tälläin
Syvällinen keskustelumme päättyi soittoon (nykyiselle) naapurin muijalle keskellä yötä voiko olla totta siis ei voi olla voiko olla? – VOI! Kesken puhelun tarkistin välillä, ettei Hippi ole karannut. Siellä se oli jaa jaa. jaa a jaa. ei jaa jaa jaa. Tallessa. Tuntui kuin olisin pitänyt neliön mallista sohvatyynyä paidan alla väittäen olevani raskaana. Alkuun tilanteen tuntuminen täysin absurdilta, antoi aikaa kasvaa ajatukseen elävästä olennosta mahassani (,joka todella _on_ absurdia ja scifiä). Muistaakseni tajusimme kuitenkin heti olla pöllämystyneen iloisia. Miten meillä kävi näin onnellinen mäihä nyt jo? Toisaalta olin jo huolissani: Mitä olin reissussa syönyt ja juonut? Lähinnä myrkkyä ja listeriaa. Olin myös nukkunut _mahallani_ , blondannut tukkani ja laskenut vesiliukumäessä.
Halusimme pitää raskauden salaisuutena kolmen ensimmäisen kuun ajan. Teimme peitejuonia:
Muuttuneet elintapani ja ruokavalio:
Hippi söi blinikutsuilla lautaseltani mädit, lohet, juustot ja kulautti minunkin viinilasin illan emännän hakiessa kaapista lisää juomaa. Kuljin juhliin taksilla, join juomani tuopista. Otin bissen käteen, jos tarjottiin antaen sen seuraavassa käänteessä Hipille. Tipaton tammikuu, lääkekuuri, aamulla töitä. Mitä näitä nyt on, olivat kaikki tapauksessani sama kuin olisin kävellyt maha pystyssä selkää pidellen äitiysmekko päällä. Olen huono valehtelemään ja selittelemään tekemisiäni.
Hipin sisko huomasi Columbona alkoholittoman kuohuviinini arvaten heti kaiken. Finnish Metal Expo koitui kohtalokseni, kun työkaveri huomasi minun heittävän jallukahvit roskikseen.
Mielialavaihtelut ja itkukohtaukset:
Täysin normaalia.
Jokapäiväinen oksentelu:
Etkö voisi sanoa häissä, että sulla on darra? – En kehtaa esittää meneväni ystävien tärkeimpään päivään niin heikossa hapessa! No uskottavampaa se olisi, kuin että sie oisit raskaana.. Töissä oli välillä ruokamyrkytys, välillä piti käydä pikaisesti ulkona, milloin oli muka mennyt myöhään. Oksentaessani elokuvateatterin edessä törmäsin vanhaan ystävään. Ai hei moi, joo hirveen hyvää kuuluu. Popkornia vähän tuli syötyä..
Töissä syksyllä häämöttävä äitiysloma:
Joo, syksylle on tulossa yksi _vähän_ isompi projekti, ei voi sinne enää muuta buukata. En voi kertoa vielä, ei ole julkista. Nolompaa oli perua jo elokuulle sovittuja duuneja. Tässä tuli pari muuttujaa..
Ensimmäisen ultran jälkeen, kerroimme lähipiirillemme. Viikko sen jälkeen törmäsin kaverin kaverin kanadalaiseen tyttöystävään: Hey, congratulations! Wow! Baby! Tiesin, ettei hän tarkoittanut Babyllä minua.
Ja niin se oli virallista.
Kaksi vuotta! Jaa jaa.
Lue myös
