Kansainvälinen brunssi Nekalassa

Tukholmassa asusteleva ystäväni saapui eilen meille aamupalalle. Katoin kaapista löytämäni ylläriherkut (kiitos äiti)pöytään ja siinä istuttiin kuppien kanssa ja naurettiin. Niin kuin aina. Lennähti hän pöytääni Turusta, Portugalista, Lapista, Australiasta, Härmälästä tai milloin mistäkin, niin aina samat jutut jatkuvat -niin kuin ei olisi pois ollutkaan. Nyt hän on muuttanut Tukholmaan ja vähän rakastunut. Pelkään, että ystäväni jää meren sille puolelle. Puhuikin jo ruotsia. Suunnittelimme, että lähden joulukuussa vastavierailulle.

Kesken munkkien puolittamisen sain puhelun Saksasta. Entinen Berliinin kämppikseni kutsui itsensä ja miehensä meille kyläilemään ensi kuussa. Pakahduin riemusta ja saksankieli meinasi kadota päästäni kokonaan. Ich bin ein bisshen durcheinander.. Emme ole nähneet hetkeen, vaikka Suomeen muuttoni jälkeen olen ravannut Berliinissä tasaiseen tahtiin. Nyt olen ollut Nekalassa remppaamassa, enkä coolisti Berliinissä hengaamassa.

Näin se elämä menee perkele. Tulkoon vuori siis Mooseksen luokse, kun Mooses jumittaa Nekalassa. Olen niin iloinen, etten jaksaisi odottaa ensi kuuta ja saksalaisten saapumista. Kun taas kohtaamme aikojen jälkeen, jutut jatkuvat juuri siitä, mihin ne joskus Berliinin rautatieasemalla jäivät.

Ystävät <3

Sun lapset on jo koululaisii
Mul ei oo ensimmäistäkään
Vaik’ tehdään juttui erilaisii
Meil on aina nastaa yhdessä

Sä oot pelkkä läskimulkku
Mut niin oon minäkin
Yhdessä me mennään minne milloinkin
Vaik’ ei oltais vuosiin nähty
Niin kun me tavataan
On kui siit ei ois parii tuntiikaan                        – Samae Koskinen

PS. Älkää luulko, että stockislainen pääsi vain nautiskelemaan talosta ja aamupalasta. Ryhdikkäästi hän mittaili tapetointia varten yläkerrassa seinät ja karmit ottaessani lukuja ylös. Mitäköhän työleiriä keksin sakemanneille, kun saapuvat? (joo, tässä on paikka tosi huonolle huumorilla. Jätetään tyhjäksi.)