Tiedättekö semmosta meininkiä, kun lähtee ulkomaille alan tapahtumaan työreissulle verkostoitumaan ja etsimään uusia kontakteja ja asiakkaita. Ja konferensseihin oppimaan ja kehittymään. Ja tapahtumaan katsomaan uusia mielenkiintoisia indie-bändejä ja artsuja artisteja?
Ja sitten juo koko illan kaljaa samojen toimistopartojen kanssa, joiden kanssa muutenkin joka päivä istuu tai sönköttää mäihällä baarista löytämänsä Hipin virolaisen punkkarikaverin kanssa, joka joskus kymmenen vuotta sitten oli yöllä ilmestynyt vanhan kämppämme sohvalle. Ja verkostoituu lähinnä vanhaan opettajaansa ja oikeastaan ainoa keikka, joka tulee nähtyä, on Pelle Miljoona. Ja sitten aamulla, kun pitäisi jo mennä konferenssiin, makaa sipsipussi päässä hotellihuoneessa raportoimassa Nekalaan edellisen illan kulua, jolloin kotoa lohdullisesti ehdotetaan, että ehkä voisin uutena kansainvälisenä projektina suomentaa Arvin (the virolainen punkkarikaveri) kirjoittaman romaanin, jonka jälkeen muistamme, etten oikeastaan osaa viroa ja mietimme, voisinko silti kääntää vironkielisen kirjan, koska saatan kuitenkin vähän ymmärtää sitä. Ja sitten löytää taskustaan käyntikortin, jossa lukee tamperelaisen lempiklubin työntekijän nimi ja numero, joka on ollut puhelimessani ainakin seitkytä vuotta.
Niin tiedättekö semmoista meininkiä?
En minäkään, onneksi. Mutta helvetin hyvin menee.
Nyt äkkiä Hello Delaware Humalakodassa ja Tallinn Music week let´s go!
Lue myös:
