Perhealbumimme näyttää arkemme aika yksisilmäisesti minun perspektiivistäni kattokaa ny noita housuja ja tätä söpöä vauvaa!, jonka lisäksi myös mystisesti puutun kaikilta illallisilta jäädessäni aina kameran toiselle puolelle. Välillä harmittelen asiaa, mutta Hipin kaivaessa kameraa, juoksen kiljuen karkuun mää näytän iha hirveelle! Älä musta ny mitää kuvaa ota! (Lapselliselle käytökselleni on hyvä syy!)
Myöhemmin kuitenkin katselen onnellisena harvinaislaatuisia perhekuvia, joissa poikkeuksellisesti olen mukana. Aamupalapöydässä tyypillisellä heilahtaneella ilmeelläni homssahtanut nuttura päässä, maaliset farkkushortsit jalassa. Valvottu yö kasvoillani juuri esteettisesti haukkamaassa jättimäistä sämpylää. Ai niin toi aamu! Poika tais olla kipeenä ja mää muistan, kumme leivottiin noi sämpylät. Mää olin tainnu maalata yöllä sen eteisen katon.. Sydäntäni lämmittivät myös kamerasta löytyneet Hipin ottamat (toivotavasti!?) salakuvat, joissa olen nukahtanut vauva kainalossa sohvalle toinen käsi puuskassa kuola poskella.
Juhlista meillä on onneksi myös ystävien ja sukulaisten ottamia kuvia, joista näkee Ai pieni Saimakin oli ihan messissä, kun kynttilät puhallettiin? Ai lapset oli menny trampan alle ja naapurin lapset hakannu vasaralla seinää. Ai Risto joi nimiäisissä pihassa pullon suusta skumppaa? Ja ihanat harvinaiset potretit koko perheestämme, vaikka aina nauramme porukalla heilahtaneisuudelleni. Miten sie taas sait siun naamas noin, missä välissä?
Tilanteiden lisäksi mielenkiintoista kuvissa on kuvaajan näkökulma: mikä kenestäkin on tärkeää (tapetti!), kaunista(Hippi!) tai mielenkiintoista(sekamelska!). Olen ilahtunut Pojan innokkuudesta valokuvaamiseen siitäkin huolimatta, että pienen kuvaajan jäljiltä kamerani asetukset ovat välillä yllättäen niin solmussa, etten supertärkeällä blogi-illallisella saa tarkkaa kuvaa nakkisämpylästä Mikä helvetti tässä ny taas o? Tarkan hodarin puuttuminen ei suuremmin harmittanut tarkasteltuani naapureiden Halloween-bileitä Pojan näkökulmasta, jossa kummitusta imettävä Speedy oli peruskamaa.
Kurkistaessani Pojan taltioimista kuvista arkeamme, ei meno ainakaan harmaalta näytä.
Kaivuri-Rane. Tietysti.
Pojan haluttessa kuvata myös perhepotretti, ratkoimme asian opettamalla kameran ajastimen käytön, jota ennen koko porukan piti kuitenkin osallistua taiteilijan visioon, joka oli sitte sulla on manunmerkkipaita ja isillä on kanssa manunmerkkipaita ja sitte myös Palikka laittaa mun toisen manunmerkkipaidan ja sitte mulla on manunmerkkipaita ja sitte…..mää otan kuvan, jossa meillä kaikilla on manunmerkkipaita!
Seuraavassa pienen taiteilijan ohjaamassa kuvassa kaikilla oli hänen valitsemansa kirjat kädessä. Kertaakaan en ole vielä kämisten paennut paikalta Pojan ottaessa kameraa esiin, sen verran riemukasta on päästä kurkistamaan maailmaa pienen Pojan näkökulmasta.
Tai nähdä kummitusta imettävä Speedy.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Onnellista torstaita kaikille!
PS. Essex-arvonnan voittaja julkaistaan huomenna. Pahoittelut viiveestä!
Ihana. Ampparisukkien välistä räsymatolle kajastavat auringonsäteet – melkein taidetta!
Hei!
Tämä ei liity nyt mitenkään tähän postaukseen mutta huomasin että teillä on Artekin ruokapöytä valkoisella ikilevyllä/mikälie laminaatilla. Mulle on tulossa sama pöytä mutta siinä on hirveesti aterimista tulleita harmaita jälkiä, ei syviä naarmuja sentäs ole niistä tullut. Miten sun pöytäsi on nyt pysynyt kondiksessa? Millä putsaat jos tulee jotain sellaista mikä ei pelkällä vedellä lähde? Olisin kiitollinen jos jaksaisit hieman kertoa teidän elämästä pöydän kanssa ja miten sen saa pysymään kunnossa. Mun pöytäni on ostettu aikoinaan -87..
toi vika kuva! onnellinen perhe. <3
Voi ei! Kummitusta imettävä Speedy! 😀 Se on nyt julkaistava.
Niin on! Tosi monet Pojan kuvat on visuallisesti ihan tosi näyttäviä! 🙂
No hyvä kysymys. Mää en oo päässyt tuota vielä suuremmin hoitamaan, kun ostettiin se vasta pari kuukautta sitten. Käytettynä tosin, se on 30 vuotta vanha ja toooosi hyvin säilynyt , tuossa pinnassa ei ole naarmuakaan, vain koivuiset jalat on vähän kulunut tai ottaneet osumaa. En ymmärrä, miten se onkaan pysynyt noin hyvänä.
Mutta pitäisi munkin selvittää kunnon hoito-ohjeet, että se myös pysyisi tuollaisena..Jos saan aikaiseksi kysyttyä (esim artekilta), niin jaan täällä tiedon 🙂
On kyllä ihana pöytä, että onnea vaan jo etukäteen pöydästäsi!
Niin on, se on ihana kuva! 🙂
AAAAAAAAAARRRGHHHH! Se on niin pikkubritanniakamaa, että ei kyllä pysty! TOO MUCH!
En ole Artek, mutta vastaan pöytäasiaan silti: Meilläkin on valkokantinen perintöpöytä. En tiedä, miltä vuosikymmeneltä, mutta 1970-80-lukuja veikkaisin. Kannessa on muutama harmahtava naarmu tai oikeastaan en sanoisi niitä naarmuiksi, vaan viiruiksi, koska ne eivät tunnu minkäänlaisina lovina pöydän pinnassa. Niitä muutamaa en ole saanut pois millään, mutta muutoin pöytää pyyhitään meillä hyvin huolettomasti. Jos pelkkä vesi ei riitä, käytän tahrasta riippuen joko tiskiainetta, Kiillon yleissuihketta tai tuhteihin tahroihin ”salaista” asettani Vim creamia. Sillä tavaralla lähtee tarvittaessa/vahingossa vaikka maali seinästä, kun tarpeeksi hinkkaa, mutta hillitysti käytettynä Artekin pöytään ei ole tullut siitä mitään vaurioita. Antakaa siis mennä vaan! 🙂
Tosin olen kuullut (=lukenut blogeista), että uudemman tuotannon vastaavissa pöydissä valkoinen pinta on erittäin herkkä ottamaan itseensä kaikenlaista kulumaa, eikä niihin kannata käyttää mitään juuri vettä tuhdimpaa. Vanhassa siis vara parempi. 🙂
Peukku myös hienoille valokuville!
Sata i s o a ♡
Kiitos tästä paljon!!! <3 <3
Tuo on kyllä niin hyvin säilynyt 30 vuotta, että vanhassa vara todellakin parempi 🙂 Kuhan nyt vaan pysyisi sellasena…
<3 <3